Väestöliiton koulutusta
Koulutusmalleja parisuhdeongelmien ehkäisyyn
Parisuhdekeskuksessa koulutetaan sekä ammatikseen parisuhdekysymysten parissa työskenteleviä että muuten parisuhteiden kehittämisestä kiinnostuneita.
Työntekijöiden koulutukseen osallistuu ensisijaisesti sosiaali- ja terveysalan sekä opetustoimen ammattilaisia. Heidän parisuhdeasioiden ammatillista osaamistaan parannetaan ja heille annetaan konkreettisia välineitä asiakkaiden auttamiseen. Koulutuksen avulla edistetään myös matalan kynnyksen palvelujärjestelmän ja toimivan verkoston syntymistä asiakkaiden eteenpäin ohjauksessa.
Koulutuksessa rakennetaan yhteistyökumppanien kanssa parisuhdeongelmien ehkäisyyn tarkoitettuja toimintamalleja. Sisältö räätälöidään yhteistyökumppanin tarpeiden mukaisesti ja mallit vaihtelevat siten alueellisesti. Koulutus on prosessinomaista ja muokkautuu jatkuvasti. Koulutuksen muotoja ovat luennot, keskustelut, demonstraatiot ja ryhmätyöt. Osa koulutuksen saaneista ammattilaisista voi erikoistua parisuhdeasioissa ja toimia itse kouluttajina. Myös hoitavan erityistason ammattilaisille, joiden avun piiriin eri alojen työntekijät ohjaavat asiakkaita, järjestetään koulutusta ja työnohjausta.
Parisuhdetyön koulutusta
|
27.10.2011 Väestöliiton psykologit ovat kehittäneet Parista perheeksi -aineiston sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. |
|
Parista perheeksi - työkaluja parin ja perheen kohtaamiseen vastaanotolla ja perhevalmennuksessa 11.2.2011 Väestöliiton psykologit ovat kehittäneet Parista perheeksi -aineiston sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. |
|
Erityistason paripsykoterapiakoulutus 2011 - 2014 5.10.2010 Väestöliitto ry järjestää Helsingissä vuosina 2011−2014 erityistason paripsykoterapiakoulutuksen, joka täyttää psykoterapiakoulutuksen kriteerit. Koulutus pätevöittää toimimaan psykoterapeuttina parisuhdekysymyksissä. |
|
Tahdolla ja taidolla – parisuhdeongelmia ennalta ehkäisevä ohjelma 14.9.2010 Kohtaatko parisuhdeasioita työssäsi? Tiesitkö, että parisuhdetaitoja voi opiskella? Haluatko kouluttautua parisuhdeohjelman vetäjäksi kunnassasi? |