Kapua 2018 Malawi -ryhmä Mt. Mulanjen huipulla.

 

Tämävuotiseen Kapua-ryhmään hakeneista valittiin innokas ja motivoitunut 21 hengen ryhmä. He keräävät varoja Väestöliiton, Kynnys ry:n ja Taksvärkki ry:n kehitysyhteistyöhankkeille koko vuoden ajan sekä tiedottavat järjestöjen tekemästä työstä. Marraskuussa ryhmä matkustaa omakustanteisesti Etiopiaan tutustumaan Kynnys ry:n tekemään työhön sekä kapuamaan Etiopian korkeimmalle huipulle Ras Dashenille (4550m).

Kapuajat keräävät varoja pääasiassa itsenäisesti, mutta myös yhdessä muiden Kapuajien kanssa. Koko ryhmän yhteinen tavoite on 100 000 euroa.

Vuodesta 2006 alkaen yli 200 vapaaehtoista Kapuajaa on kerännyt jo yli 850 000 euroa maailman köyhimpien maiden hyväksi ja matkanneet kolmessatoista maassa tutustumassa varoilla toteutettuihin hankkeisiin sekä kiipeämässä eri maiden vuorille.

“Kapua jätti minuun pysyvän jäljen. Eikä pelkästään tatuoinnin muodossa, vaan pysyvän jäljen sieluun, eli omiin ajatuksiin, tunteisiin, arvoihin ja asenteisiin.
- Tero Mäkinen, Kapua 2014 Etiopia

Lisätietoja:

Laura Lipsanen
+358 40 180 1116
laura.lipsanen@vaestoliitto.fi


Rahankeräyslupa RA/2018/1119 voimassa 1.1.2019-31.12.2020 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.