Suomen vahvimmat Yhteiskunnallinen yritys Reilu palvelu Suomalaista palvelua

Väestöliitto perustanut lisääntymistutkimusta tukevan rahaston

21.5.2012

 

Väestöliitto on perustanut lapsettomuushoitojen kehittämiseen ja seurantaan liittyvien tutkimusten rahaston, Rana Neidan. Nimi on saamen kieltä, ja aikoinaan Rana Neida tunnettiin maan tyttärenä, kevään ja hedelmällisyyden jumalattarena.
 
Rana Neida -rahasto jakaa apurahoja suomalaiseen lisääntymisbiologiaa ja –terveyttä sekä lisääntymisen yhteiskunnallisia vaikutuksia selvittävään tutkimukseen. Etusijalla ovat ihmisen hedelmöityshoitojen kehittämiseen ja seurantaan liittyvät tutkimukset.
 
Apurahajaoista päättää Väestöliiton hallituksen asettama hoitokunta. Esityksen varojen käytöstä tekee toimikunta, johon kuuluu lisääntymisbiologian ja lapsettomuushoitojen huippuasiantuntijoita.
 
Tahaton lapsettomuus koskettaa noin joka kuudetta hedelmällisessä iässä olevaa paria. Lapsettomuuden taustalla olevat syyt ovat yhtä usein niin naisessa kuin miehessäkin. Aina syy ei selviä tarkoissakaan tutkimuksissa. Nykyisten hedelmöityshoitojen tuloksekkuus on ollut innovatiivisen ja ennakkoluulottoman tutkimustyön tulosta. Suurin osa hoitoon hakeutuvista saa toivomansa lapsen. Suomessa syntyy vuosittain noin 2 500 hedelmöityshoitojen avulla alkunsa saanutta lasta. Uusien hoitomuotojen kehittäminen ja hoitojen turvallisuuden varmistaminen on edelleen tärkeää.  
 
Aluksi rahasto keskittyy kartuttamaan pääomaansa ja ottaa vastaan lahjoituksia.
 
Lisätiedot:
ylilääkäri Anne-Maria Suikkari, Väestöliiton klinikat Oy, puh. 09 616 221 ja lakimies Arto Nikkarinen, Väestöliitto, puh. 09 228 050, sähköposti: etunimi.sukunimi(at)vaestoliitto.fi