Suomalaista palvelua

Siemennestetutkimus eli sperma-analyysi

Siemennestetutkimukseen varataan aika klinikan laboratoriosta. Spermanäytteen voi halutessaan tutkituttaa jo ennen ensikäyntiä tai varautua antamaan näyte ensikäynnin yhteydessä. Näyte annetaan mieluiten itsetyydytyksellä klinikan näytteenantohuoneessa. Edellisestä siemensyöksystä tulisi olla kulunut vähintään kaksi, mutta enintään viisi päivää. Siemensyöksyn annetaan tapahtua mahdollisimman täydellisesti klinikalta saatavaan näytepurkkiin. Epätäydellinen näyte antaa virheellisen kuvan siemennesteen laadusta. Mikäli näytteenanto epäonnistuu, suositellaan uutta yritystä riittävän (2–5 vrk) pidättäytymisajan kuluttua. Uutta näytettä varten tarvitaan uusi, puhdas näytepurkki.

 

Tavallisia kondomeja ei saa käyttää siemennestenäytteen keräämiseen, koska niissä on siittiöille myrkyllisiä aineita. Väestöliitosta saa ostaa erityisiä Silastic-kondomeja, joita voi käyttää näytteen keräämiseen.
 

Näytteen voi antaa myös kotona klinikalta saatavaan näytepurkkiin, jos sen pystyy toimittamaan tunnin kuluessa näytteenantamisesta klinikalle. Siemennestenäyte on suojattava huolellisesti kylmältä ja kuumalta. Optimaalinen kuljetuslämpötila on 20–37 °C.
 

Jos sperma-analyysin tulos on normaali, miehelle ei useinkaan tarvita lisätutkimuksia. Mikäli siittiötuotannossa todetaan alenemista, lisätutkimukset ovat aiheellisia.