Pari&Perhe 1/2012
Päätoimittajalta 21.3.2012
Helena Hiila-O’Brien
Onko ikääntyminen vika, vamma vai sairaus?
Puhe väestön ikääntymisestä alkaa olla lähellä rasismia. Milloin meitä pelotellaan eläkepommilla, milloin kuntien talous näyttää räjähtävän käsiin vanhusten vuoksi, milloin Suomi kerta kaikkiaan lyyhistyy valtavien vanhusmassojen alle! Se, että elämme pitempään kuin aiemmat sukupolvet, luulisi olevan ylpeyden aihe. Sehän kertoo yhteiskunnan kaikenpuolisesta kehityksestä.
Eliniän odote kertoo, paljonko meillä on vuosia keskimäärin jäljellä. Useat tutkimukset todistavat, että kaksi viimeistä elinvuotta ovat ne kalleimmat. Viimeisinä vuosina tarvitsemme runsaasti hoitoa ja hoivaa riippumatta siitä, olemmeko täyttäneet 70 vai 90. Suurten ikäluokkien ansiosta viimeisten vuosien viettäjiä on paljon, mutta suma menee ohi. Kannattaa muistaa, että myös pienet ikäluokat tarvitsevat elämänsä loppuvaiheessa hoivaa ja huolenpitoa. Ihmisen elämänkaari on sellainen, että hän tarvitsee sekä alussa että lopussa muita eikä selviä yksin.
Pääministeri Vanhanen keksi Rukan lumilla, että eläkeikää on asteittain nostettava. Ongelma ei ratkea vain muodollista eläkeikää nostamalla vaan korjaamalla syitä, jotka johtavat ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymiseen.
Työt ovat eri tavalla kuluttavia. Raskasta ruumiillista työtä tekevällä täytyy olla mahdollisuus jäädä pois työelämästä vielä suhteellisen terveenä. Mielenkiintoista työtä tekevä ei haluaisi jäädä työstä pois, vaikka eläkkeeseen oikeuttavat vuodet olisivat jo aikaa täyttyneet. Ollaanko silloin tulppana nuoremmille ja aiheutetaanko välillisesti jopa nuorten työttömyyttä? Tästä ei paljoa puhuta. Tuntuu, että työtä pitäisikin jatkaa, kunnes on niin sairas tai raihnainen, ettei yksinkertaisesti jaksa muuta kuin maata sängyssä. Siihen liittyy huolestuttava ihmiskuva. Onko niin, että meillä on arvoa vain palkkatyöntekijänä?
Vappu Taipale puhuu viisaita sanoja muistuttaessaan siitä, että Suomi on täynnä aktiivisia, vanhoja ihmisiä. Eläkevuosia voi käyttää moneen sekä itseä että muita hyödyttävään tarkoitukseen. Eläkeläisissä on valtava voimavara. Monet heistä ovat korvaamattomia isovanhempina ja vapaaehtoistyötekijöinä, mutta myös palvelujen ja kulttuurin kuluttajina. Eläkkeellä on lupa nauttia elämästä. Se ei ole keneltäkään pois, ei edes nuoremmilta ikäluokilta. Mutta myös ne viimeiset, paljon hoitoa vaativat vuodet tulevat. Ihmisarvoon kuuluu oikeus turvalliseen ikääntymiseen ja hyvään vanhuuteen. Myös elämän loppuvaiheessa on kunnioitettava jokaisen ihmisyyttä ja ihmisarvoa.
Pari&Perhe 1/2012
Sisältö
Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus
AINA ON OIKEA IKÄ
4 Vappu Taipale ja vanha nainen
Meillä on ikääntyneitä, mutta missä ovat kaikki vanhat?
AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN
7 Varavaarilla riittää energiaa
Hannu Gustafsson on odotettu vieras päiväkodissa.
SUKUPOLVIEN VÄLINEN SOLIDAARISUUS
11 Perhehoito suo ikäihmisille kotoisan arjen
Toini Eklund hoitaa kotonaan kolmea vanhusta.
14 Nuorten tulevaisuudenuskoa kannattaa vaalia
Miten väestön ikääntymiseen on tulevaisuudessa varauduttu?
PERHE
16 Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Hallituksen perhepolitiikka tällä kaudella: mistä leikataan?
19 Perhe aikapulan ja kiireen puristuksissa?
Mistähän saisi kahdeksannen päivän lapsiperheen viikkoon?
21 Doula on synnyttäjän tukena ja turvana
Teija Lähdeaho on ollut mukana 32 synnytyksessä tukihenkilönä.
PARISUHDE
24 Väreilyä ja vipinää parisuhteeseen
Korttipinkka kädessä, kumppani kainalossa parisuhdetta hoitamaan.
AJANKOHTAISTA
26 EU:n teemavuosi: Aina on oikea ikä
Joka kolmas eurooppalainen on vuonna 2060 yli 65-vuotias.
27 Kakolan opetukset opettajien työn tueksi
YLE TV2:ssa ja YLE Puheessa on käynnistynyt uusi ohjelmasarja KAKOLA.
27 Vanhemmuus haltuun Utsjoelta Helsinkiin
Väestöliitto julkaisi maaliskuun alussa uuden Perheaikaa.fi-verkkosivuston.
MAAILMA JA ME
28 Neuvostomenneisyys ja Pietarin nuorten seksuaaliterveys
Venäläisten nuorten seksuaalikasvatus on retuperällä.
PALSTAT
26 Kolumni
Terveisiä takapenkiltä – Maaret Kallio.
30 Uutuudet
Julkaisut, koulutusta, kursseja.
Lue uusin Pari&Perhe-lehti 1/2012 (PDF)