Kun parisuhteeseen syntyy lapsia tai jos jommallakummalla on jo lapsia edellisestä suhteesta, on parisuhteen kyettävä myös yhteiseen vanhemmuuteen. Vanhemmuus on maahanmuuttotilanteessa nopeiden muutospaineiden alla, mutta käytännössä vanhemman rooli ja tavat toimia kasvattajana muuttuvat hitaasti.

Maahanmuuton, parisuhteen ja vanhemmuuden sovittaminen saman katon alle on vaativa tehtävä kenelle tahansa. Lapsen asema ja rooli perheessä on myös kulttuurisidonnainen tekijä, josta puolisoiden on syytä keskustella, jotta parisuhde ei jää lapsen jalkoihin.

Parisuhteen toimiessa molemmat vanhemmat välittävät lämmintä energiaa ympäristöön, muihin ihmissuhteisiin ja ennen kaikkea lapsiin. Vanhemmuus on siis laadullisesti riippuvainen parisuhteen laadusta. Vanhempien välisen suhteen sanotaan olevan "lapsen koti" eli se elinpiiri jolla on ratkaiseva merkitys hänen kehitykseensä.

Yhteisöllisessä kulttuurissa vanhemmuus luo elinikäisen mahdollisuuden vaikuttaa oman lapsen elämään ja arvoihin lapsen aikuistuttuaankin. Vanhemman vastuu lapsestaan ei pääty täysikäisyyteen, toisin kuin yksilökeskeisessä kulttuurissa.

Tarina: ” Meillä isovanhemmat osallistuvat kasvatukseen siinä määrin, että se ei Suomessa käy. Isovanhemmilla on suuri merkitys perheelle. Ja perheellä isovanhemmille. Meillä lähtöperheestä irrottautumista ja itsenäistymistä ei nähdä samalla tavalla välttämättömänä, kuin täällä Suomessa, vaan suhteet läheisiin ja toisten auttaminen on tärkeää. Me emme koe samalla tavalla kuin te tarvetta kahdenkeskiseen suhteeseen tai että molemmilla on omat itsenäiset elämänsä parisuhde-elämän ohessa”.
Tarina: ”Minulla on lapsi edellisestä liitostani. Välillä tuntuu, että Martti ei välitä siitä mitä yhteinen lapsemme tekee tai harrastaa. Vaikka Martti vain sanoo aina, että lapsi saa valita. Sitä minun on vaikea ymmärtää vaikka tiedänkin, että niin on Suomessa tapana.”