Kysy asiantuntijalta
Kysy Väestöliiton asiantuntijoilta perheesi 10-18 -vuotiaan, murrosikäisen nuoren vanhemmuuteen liittyvistä huolenaiheista. Lukemalla vastauksia muiden vanhempien lähettämiin kysymyksiin voit myös saada tukea perheesi tilanteeseen.
Kysymyksiin vastataan 2 viikon kuluessa.
| 1-10/143 | seuraava sivu » |
| Kysymyksen numero | 680810 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 23.8.2010 klo 10:41:49 |
| Kysymystä muokattu: 15 vuotiaan tytön yh-äiti kysyy, miten toimia tytön kanssa, jolle tietokone vaikuttaa olevan elämän pääasiallinen sisältö. Isä ei pidä tyttöön mitään yhteyttä. Tyttö ollut aiemmin reipas ja aktiivinen, mm. hankkinut itselleen kaksi työpaikkaa kesäksi, joista saadut palkkarahat talletti tavoitettaan varten. Rippijuhlien jälkeen (myös lahjaksi tuli rahaa) tämä tavoite – tietokone – sitten hankittiin. Tämän jälkeen tytön kaikki liikenevä aika menee ruutua tuijottaen omassa huoneessa. Facebook ja mese ovat kovassa käytössä. Alunperin oli sovittu, että koneella ollaan maksimissaan 1 h päivässä, mutta tyttö ei noudata sopimusta. Hän myös valehtelee äidille, ettei ole koneella, mutta jää valeesta aina kiinni äidin käydessä huoneen ovella. Vapaa-aika menee nyt koneen ääressä, ulkoilu tai kavereiden tapaaminen kasvotusten ei kiinnosta. Ainoaan harrastukseensa tyttö edelleen osallistuu pari kertaa viikossa – äiti vie hänet paikalle ja tuon taas takaisin. Muuten ei kiinnostusta tunnu olevan siihenkään. Aikaisemmin laji oli tytölle todella tärkeä ja sitä harrastettiin kilpailutasolla vuosia aktiivisesti monta kertaa viikossa. Nyt vain tietokoneella on merkitystä. Hän on alkanut "seurustella" netissä itseään huomattavasti vanhempien miesten kanssa netissä. Äidin mielestä 15 vuotiaan mese / fabebook poikaystäväksi ei todellakaan sovellu 20-30 vuotiaat miehet. Puhetta tyttö ei kuuntele eikä suostu keskustelemaan asiasta. Vastauksena äidin kysymyksiin ja ehdotuksiin on: "minulla on oikeus", "se on minun omani", "minä olen itse maksanut", "minulla ei ole addiktiota eikä ongelmaa", "koneella olo ei vie aikaa miltään muulta". Kuitenkaan tyttö ei enää pidä huolta huoneestaan, vaatteistaan, lemmikkieläimestään eikä mistään muustakaan. Yöt valvotaan ja aamuisin väsyttää, koulusta myöhästytään säännöllisesti. Perhe tai kaverit ei merkitse enää mitään, kavereita kun on "niiiiiiin paljon mesessä ja facebookissa". Äiti on yrittänyt puhua siitä, miten tärkeää on hoitaa sosiaalisia suhteita ihan kasvotusten, tytön mielestä web-kamera ajaa saman asian. Äiti rajoittaisi koneen käyttöä omin keinoin, jos kone olisi hänen, mutta nyt kun tyttö on itse säästänyt siihen rahat ja ostanut sen, hän vetoaa omistusoikeuteensa. Tytön mielestä äidillä ei lain mukaan ole mitään oikeutta estää hänen tietokoneen käyttöään. Myöskään nettiyhteyden rajoittaminen ei onnistu, koska tyttö osti oman mokkulan. Aikaisemmin hän käytti kodin adsl-linjaa ja modeemia, jonka äiti antoi vain tiettyinä aikoina käyttöön. Äiti on ehdottanut perheneuvolaa, nettiriippuvaisten keskusteluryhmää tai psykologia, mutta tyttö ei suostu mihinkään näistä - hänellä kun ei ole mitään ongelmaa, ongelma on kuulemma vain äidillä. ”Väkisin en pysty häntä mihinkään terapeutille kantamaan… Mitä tässä enää voi tehdä?” |
|
| Vastattu | 2.9.2010 klo 12:02 |
| Hei! Pohdit tyttäresi tiivistä tietokoneen käyttöä ja sitä, miten puuttua asiaan, kun tyttäresi on itse hankkinut niin koneen kuin nettiyhteydenkin. Tyttäresi on osoittanut aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta niin kesätyön hankkimisessa kuin harrastuksessaankin – hänellä on siis monella tapaa hyvä pohja elämässään ja olet tehnyt yksinhuoltajana hyvää työtä. Nyt tilanne on kertomasi perusteella kääntynyt nopeasti huonompaan suuntaan. Lain mukaan 15 vuotta täyttänyt saa itse hallita omaisuuttaan, mutta laissa sanotaan myös, että vanhempien tulee huolehtia lapsensa hyvinvoinnista tämän täysi-ikäisyyteen asti. Tilanne vaikuttaa siltä, ettei hän ole vielä kypsä päättämään yksin tietokoneen käytöstään ja tarvitaan vanhemman puuttumista. Tyttäresi sanoo, ettei koneella olo vie aikaa miltään muulta – toisaalta kerrot, että hän myöhästelee koulusta eikä huolehdi huoneensa siisteydestä tai muista velvoitteistaan. Myöskään yhdessä tekemäänne sopimusta hän ei ole noudattanut. Pyydä tytärtäsi tekemään nettiriippuvuustesti, joka löytyy tämän sivuston kautta seuraamalla reittiä Tietoa > Netti ja media > Netti; sivun lopussa on linkki josta löytyy testit niin nuorelle kuin vanhemmillekin. Testin myötä hän joutuu ehkä pohtimaan joitakin asioita uudelleen. Onko tyttäresi tutustunut netissä näihin 20-30 -vuotiaisiin miehiin, vai ovatko he hänelle tuttuja jotain muuta kautta? Nuorilla voi (ja olisi hyväkin) olla tuttavapiirissään monen ikäisiä, luotettavia ystäviä ja aikuisia, mutta on tärkeää keskustella nettituttavuuksiin liittyvistä riskeistä ja siitä, mikä ero on esim. Facebook-kaveruudella ja seurustelulla. Ehkä tyttäresi tarkoittaa sanalla ”seurustelu” eri asiaa kuin sinä. Suurin osa nuorista vaihtaa netin kautta kuulumisia sellaisten ihmisten kanssa, jotka he tuntevat ihan oikeassa elämässäkin – netin kautta tuttavuutta tekeviin tuntemattomiin ihmisiin kannattaa suhtautua varovaisesti ja miettiä, ryhtyykö lainkaan yhteydenpitoon. Linkistä http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/nettiturvallisuus-ja-mediakasvat/ löytyy kasvattajille ja nuorille tietoa netin käyttöön liittyvistä asioista, ja kohdassa ”kasvattajille” on nettispotti nuoren ja hänen uuden tuttavuutensa nettikontaktista. Nuoren uusi tuttavuus on antanut ymmärtää, että on nuoren ikäinen, vaikka kyseessä onkin aikuinen. Sinun kannattaa katsoa videospotti ensin yksin ja sen jälkeen yhdessä tyttäresi kanssa, minkä jälkeen voisitte keskustella videospotin herättämistä ajatuksista ja tunteista. Omien kuvien julkaisemiseen netissä alaikäisellä pitää olla huoltajan lupa. Kuvien tulisi siis olla sellaisia, jotka näytetään myös sinulle. Olisi hyvä sopia myös siitä, että silloin tällöin katsot tytön kanssa mesessä ja FB:ssa käytäviä keskusteluja. Tutustukaa myös Facebookin salausasetuksiin. Nosta ”kissa pöydälle” ja pitäkää perhepalaveri, jossa tuot esille nuo kertomasi asiat, jotka eivät nyt suju, vaikka tyttö väittää hallitsevansa ajankäyttöään. Sopikaa selkeät pelisäännöt, miten asioiden tulisi olla ja mitä seuraa, jos sopimuksia ei noudateta. Esim. jos hän vielä myöhästyy koulusta tai rikkoo muuten sopimunne, seuraamuksena voi olla se, että mokkula on sinun hallussasi muulloin kuin sovittuna aikoina. Jos asiat alkavat sujua, voi ”porkkanana” käyttää sitä, että hän saa enemmän nettiaikaa. Internet on osa tämän päivän maailmaa hyvine ja huonoine puolineen, ja tasapainon löytyminen ”arkielämän” ja netin välille vaatii taitoa. On surullista, jos isä ei pidä yhteyttä tyttöön – onko perheellänne muita läheisiä aikuisia, jotka voisivat jutella tytön kanssa? Lue myös kysymys-vastausparit 568621, 396174 ja 164538, jotka käsittelevät nuorten netin käytön rajaamiseen liittyviä vanhempien huolia. Voit saada niistä vinkkejä keskusteluun tyttäresi kanssa. Toivon tasapainoisen arjen löytymistä tyttärellesi ja koko perheellenne! Maija Lehtikangas, Murkun kanssa -netti Kirsi Porras, sairaanhoitaja, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), NUSKA |
|
| Viitteet | 568621, 396174, 164538 |
| Kysymyksen numero | 688676 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 26.8.2010 klo 16:15:36 |
| Kysymystä muokattu: Olen ”märehtinyt” tätä asiaa noin viikon; välillä töissä olo helpottuu kun voin keskustella asiakkaiden kanssa, mutta sitten taas tulee kotiasiat mieleeni ahdistavana: Olen reilun vuoden aikana saanut selville tyttäreni (18 v.) kirjoittamien tekstien perusteella hänen todelliset tunteensa minua kohtaan. Ensimmäisen kerran satuin näkemään tekstin, jossa hän kertoi vihaavansa meitä kaikkia (isä, äiti, veli) ja että hänellä ei ole yhtään mukavaa muistoa meistä perheenä. Kysyin ohimennen tekstistä, niin vastaus kuului, että se on vaan yhdestä kirjasta eikä tarkoita meitä. Seuraava kirjoitus koski sitten minua, jossa kuolemaani toivottiin tai vähintään vakavaa onnettomuutta osakseni, koska olen aiheuttanut niin paljon mielipahaa (koulunkäynnistä on ollut sanomista). Nyt viimeisin oli sitten, että inspiroin häntä siinä, että hän ei todella halua olla samanlainen kuin minä olen: ei puolisona eikä äitinä. Kanssani hän kuitenkin puhuu kavereista ym. ihan kuin parhaimmalle ystävälle. Netissä on paljon muutakin: esim. bilettämistä ja leveilyä joistain pojista joiden kanssa voisi kuulemma HETI mennä naimisiin, kun ovat niin hauskoja. Palkat tämän kesän kesätöistä on mennyt korkokenkien ostamiseen, 11 paria, joilla tuskin pystyy edes kävelemään + Converse-tossut joita pitää olla joka lähtöön. Järkyttävän pitkä shoppauslista (laukkuja, takkeja) lojuu huoneessa, joka on kuin kaatopaikka. Kotitöihin ei osallistu ja veli on mielistelijä, kun vie koiraa ja tyhjentää astianpesukoneen. Pari vuotta sitten tyttö kävi kaverinsa kanssa lähikaupassa varkaissa. Perheemme on tavallinen työssäkäyvä perhe - lomilla on matkusteltu kotimaassa ja ulkomailla, alkoholia ei käytetä. Lapsilla omat huoneet, tietskat ym, vaatteita on ostettu kohtuullisesti... Teenkö asiasta liian suuren numeron? |
|
| Vastattu | 31.8.2010 klo 12:46 |
| Hei! Läheisiin ihmissuhteisiin liittyy aina monenlaisia ja ristiriitaisiakin tunteita; näin on myös perheissä. Murrosiässä ja itsenäistymisvaiheessa oleva nuori voi tarvita vanhemmista irtautumiseen voimakkaitakin vihan tunteita, jolloin vanhemmat nähdään lähes pelkästään kielteisessä valossa. Äitien ja tytärten välillä on melko usein vaihe, jolloin tytär haluaa sanoutua irti kaikesta, mitä äiti edustaa. Tämä kuuluu välttämättömänä vaiheena siihen, että vanhempi–lapsi -suhde muuttuu tasa-arvoisemmaksi kahden eri sukupolvea edustavan aikuisen suhteeksi. Joskus vanhemmat kokevat hankalimpana vaiheena sen, kun nuori on täyttänyt 18 vuotta ja ilmoittaa, ettei vanhemmilla ole enää sananvaltaa hänen tekemisiinsä. Kaikilla perheenjäsenillä on kuitenkin velvollisuuksia kotona, eikä nuori voi jättää omalla vastuullaan olevia asioita huolehtimatta, kun kuitenkin asuu vielä vanhempien luona. Käykää siis perheessänne keskustelu työnjaosta, ja samalla voi tytölle sanoa, että esim. oman huoneen siisteydestä huolehtiminen ja toisten perheenjäsenten huomioon ottaminen kertoo ikävuosia paremmin siitä, että hän alkaa aikuistua. Kerrot löytäneesi kirjoitukset tytön huonetta siivotessasi tai nähneesi niitä netissä. Jos kirjoitukset ovat olleet selkeästi sinun nähtävilläsi, voit ilman muuta ottaa ne puheeksi ja sanoa, että ne tuntuvat sinusta pahalta, vaikka onkin ymmärrettävää, että perheenjäseniin välillä ärsyyntyy. Hän on voinut myös kirjoittaa niitä enemmän itselleen tai purkaakseen turhautumistaan ystävilleen, mikä on osoitus siitä, että hän on löytänyt itselleen sopivan tavan käsitellä kiukkua tai pettymystä ja muita haastavia tunteita. Saatuaan näin kirjoitetuksi pahimman kiukun itsestään ulos, hän voi paremmin nähdä äidin hyvätkin puolet, ja taas jutella kanssasi elämän eri asioista. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja siitä, että toimii niiden kanssa rakentavasti. Perheessä aikuisen tehtävänä on ottaa vastaan lapsen ja nuoren kielteisetkin tunteet ja ohjata tätä ilmaisemaan ja kanavoimaan näitä tunteita niin, ettei mitään peruuttamatonta pääse tapahtumaan. Yli vuoden takainen näpistys on varmasti käsitelty aikanaan, eikä siihen ole enää tarvis palata. Tutustu lapsen ja nuoren itsenäistymistä kuvaavaan Aggression portaat malliin esim. näiden sivujen kautta (Tietoa > Murrosikä > Kiukku ja kapina > Aggression portaat > Kehitysvaiheet) tai Murkun kanssa -etusivulla mainitusta Kapinakirjasta: Kertomasi perusteella tyttäresi elää Joukossa vahva -vaihetta, jolloin vanhempia tarvitaan vielä muistuttamaan arkielämän realiteeteista. Itsenäistyvän nuoren tehtävänä on suuntautua tulevaan ja tavallaan hylätä vanhempansa. Vanhemmille, etenkin äidille, lapsen itsenäistyminen ja ”luopuminen” omasta lapsesta voi olla hyvinkin vaikeaa ja haikeaa. Näistä tunteista on tärkeää saada keskustella jonkun toisen aikuisen – oman puolison tai ystävien – kanssa. Toivottavasti sinulla on tällaisia tukijoukkoja ja myös omia mielenkiinnon kohteita perheesi lisäksi, joihin voit suuntautua aikaisempaa enemmän lasten aikuistuessa. Lue kysymys-vastausparit 150454, 135040 ja 116533, jotka koskevat äitien huolta vuorovaikutuksesta tyttäresi kanssa samanikäisen ja vähän nuorempien tyttöjen kanssa - löydät ehkä yhtymäkohtia perheesi tilanteeseen. Toivotan antoisia keskusteluja ja mukavia hetkiä itsenäistyvän nuoren kanssa! Maija Lehtikangas, Murkun kanssa -netti Minna Oulasmaa, Perheverkko |
|
| Viitteet | 150454, 135040, 116533 |
| Kysymyksen numero | 681689 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 23.8.2010 klo 15:22:20 |
| Hei, Huolenaiheeni on 14-vuotiaan tyttäreni kaverisuhteet. Yläasteelle mennessä (viime vuonna) luokalle tuli uusi tyttö, jonka seuraan tyttäreni heti lukukauden alussa hakeutui. Olin iloinen, että hän löysi uuden tuttavan. Hänen kaveripiirinsä oli ollut siihen mennessä mielestäni hyvin suppea; hänellä oli vain yksi hyvä kaveri, jonka kanssa hän on ollut ystävä alaluokilta lähtien. Olen kuitenkin ollut tyytyväinen, että tyttärelläni oli edes yksi ystäväsuhde, joka on ollut hyvin tiivis. Luonteeltaan tyttäreni on enemmän syrjäänvetäytyvä kuin rohkea ja ulospäin suuntautunut. Hän hyvin vähän oma-aloitteisesti kertoo omista asioistaan meille vanhemmille. Perhe-elämämme on kutakuinkin rauhallista ja olemme aina asettaneet rajat lapsellemme pienestä pitäen. Uuden ystävän ongelmat jo viime vuonna heti alkusyksystä tulivat ilmi lapseni parhaimman ystävän vanhempien kautta. Selvisi, että uusi tuttavuus polttaa tupakkaa, juo ja kulkee jo poikien kanssa. Huolestuin kovasti asiasta. Puhuin varovasti lapselleni asiasta ja kerroin että olen saanut tietää että uudella tuttavalla on tapoja, jotka eivät ole sopivaa käytöstä 13-vuotiaalle. En puuttunut asiaan sen koommin, sillä ilmeni, että uusi kaveri oli itse vetäytynyt tyttäreni seurasta. Huokasin helpotuksesta ja asia unohtui. Koko vuosi tyttärelläni meni mainiosti. Hän jatkoi parhaan ystävänsä kanssa kaverisuhdetta ja he saivat kaksi uutta ystävääkin kaveripiiriinsä. Samoten koulun arvosanat pysyivät entisellään. Hän on aina ollut luokan kärkipäässä ja motivoitunut harrastuksissa ja koulun käynnissä. Tähän ei tullut yläasteen ensimmäisellä luokallakaan muutosta. Tänä syksynä kuitenkin tämä sama tyttö tunkeutui jälleen tähän tyttäreni kaveripiiriin. Tyttäreni ei itse kerro minulle asioitaan, joka minua myös huolestuttaa. Sain jälleen muualta kuulla, että tämä uusi tyttö yrittää rikkoa tyttäreni ja hänen bestiksensä välit. Pari viikkoa sitten tyttäreni tuli koulusta ja kysyi saako mennä uimaan tämän uuden tytön kanssa. Siinä vaiheessa sanoin suoraan, että en anna lupaa. Sanoin suoraan syyksi sen, että hän ei ole mielestäni sinulle hyvää seuraa, koska juo ja polttaa. Hän totteli heti. Annoin myöhemmin kiitosta hänelle siitä, että hän uskoi minua. Jälkeenpäin mietin, että ehkä olin liian jyrkkä. Sillä olen myös kautta rantain kuullut, että tyttäreni olisi arvostellut minua siitä, että ei uskalla kertoa minulle kavereistaan, koska pelkää että haukun heidät. En ole koskaan haukkunut lapseni kavereita. Uskon, että tyttäreni ottaa haukkumisena sen, kun kerroin että hän ei voi olla sellasen tytön kanssa kaveri joka juo ja polttaa. Kysymykseni siis kuuluu, miten korjaisin tilanteen, että tyttäreni ei menettäisi luottamusta meihin vanhempiin? Haluaisimme ennaltaehkäistä sen, että, että hän ei joutuisi ns. huonoon seuraan? Onko järkevää suoraan kieltää? Miten tulisi toimia? |
|
| Vastattu | 31.8.2010 klo 11:59 |
| Hei! Vanhempia huolestuttaa lastensa kaverisuhteissa usein juuri nuo mainitsemasi asiat: jos lapsella ei ole tai on vähän kavereita ja jos kavereiden tekemiset ovat ristiriidassa vanhempien asettamien pelisääntöjen kanssa. Kertomasi perusteella tyttärenne huolehtii hyvin koulunkäynnistään ja harrastuksestaan, ja hän on saanut yläkoulussa myös lisää ystäviä. Lapsia ja nuoria ei voi kasvattaa suojassa kaikelta, vaan heidän tulee oppia myös tekemään itse viisaita valintoja kavereiden tekemisistä huolimatta. Siksi tyttäresi ikäistä nuorta on parempi ohjata keskustellen kuin ainoastaan kielloilla, jotka voivat myös kasvattaa uhmaa. On tärkeää keskustella siitä, mitä tyttäresi ajattelee hyvästä ystävyydestä: Onko hänen mielestään aitoa ystävyyttä pyrkiä rikkomaan toisten välejä? Keskustelkaa myös, mitä tyttäresi ajattelee siitä, miksi te vanhemmat ette ole hyvillänne kaveruudesta tämän tietyn tytön kanssa. On hyvä, että perustelit kieltosi ja kerroit, millaista käytöstä ette hyväksy. Joskus lapsille ja nuorille on helpottavaa, kun vanhempi asettaa selkeän rajan, jolloin ei itse tarvitse ottaa vastuuta siitä päätöksestä, ettei lähde johonkin mukaan. Näin nuori voi ”kasvojaan menettämättä” vedota siihen, että vanhemmat ovat niin ärsyttäviä ja kamalia, etteivät päästä. Korviisi kantautuneissa tyttäresi puheissa voi olla kyse myös tällaisesta. Joskus vanhemmat kertovat, että nuoren kanssa on jopa sovittu, että aikuinen kieltää, jos nuori ei halua lähteä jonnekin. Voitte kertoa tyttärellenne, että tämäkin luokkakaveri on tervetullut käymään teille kotiin muiden hänen ystäviensä lailla, jolloin hän näkee, että ette tuomitse tätä toista tyttöä ihmisenä, vaikka ette hyväksy joitakin hänen tekemisiään. On tärkeää keskustella yleensäkin nuorten ja kaveripiirin tekemisistä ja kuulostella tyttärenne näkemyksiä ja arvomaailmaa – vanhemmat eivät voi (eikä heidän pidä) olla koko aikaa kertomassa nuorelle, miten tulee toimia. Voitte myös puolisosi kanssa harkita sitä, miten toimitte ja millaisia sääntöjä asetatte tyttärellenne, jos hän lähtee jonnekin tämän kaverin kanssa. Kertomasi perusteella tyttäresi vaikuttaa fiksulta ja vastuuntuntoiselta nuorelta, ja on tärkeää antaa hänelle palautetta siitä, miten hyvin hän huolehtii asioistaan. Hän voi kokea suoranaiset kiellot osoituksena siitä, ettei häneen ja hänen arvostelukykyynsä luoteta. Viime kädessä te vanhemmat asetatte kuitenkin säännöt omassa perheessänne, ja on tärkeää, että tyttärenne on mukana keskustelemassa säännöistä ja noudattaa sovittuja asioita. Sääntöihin ja sopimuksiin kuuluu sekin, että niitä tarkastellaan aika ajoin uudelleen lapsen kasvaessa ja että niiden rikkomisesta on seuraamuksia. Jos siis tyttärenne tämän kaverin kanssa – tai muuten – rikkoo sopimuksia, te vanhemmat asetatte ja valvotte seuraamukset. Lue myös kysymys-vastausparit 403264 ja 147954, jotka koskevat suunnilleen samanikäisten tyttöjen vanhempien huolta vastaavan tyyppisessä tilanteessa. Voit saada lisänäkökulmia omassa perheessänne käytävään keskusteluun. Toivotan tyttärellenne yhtä antoisaa lukuvuotta kuin yläkoulun ensimmäinenkin oli ja teille vanhemmille iloa fiksun, kasvavan nuoren ”maailmaan” saattelemisesta! Maija Lehtikangas Murkun kanssa -netti |
|
| Viitteet | 403264, 147954 |
| Kysymyksen numero | 669938 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 14.8.2010 klo 16:00:04 |
| Kysymystä muokattu: Hei, Elän uusperheessä, jossa asuu myös mieheni 15-vuotias tytär joka toinen viikko, sekä minun 12-vuotias poikani samoin. Miehen tytär on toisinaan valtavan epävarma ja huomionhakuinen ja suorastaan taantuu lapsen tasolle. Tämä näkyy lässyttämisenä, isään liimautumisena ja roikkumisena. Viimeksi seurasin tytärtä, joka makasi selällään lattialla jotakin huutaen ja roikkui isänsä jalassa kiinni niin tiukasti ettei mies päässyt liikkumaan, vaikka pyysi (lempeästi) tytärtä irrottamaan otteen. Tytär haluaa kovasti isältään läheisyyttä. Välillä hän pyytää isää kantamaan tyttären sänkyyn, vaikka luonnollisesti se on mahdottomuus, sillä tytär on jo aikuisen mitoissa. Lapsellinen käytös näkyy myös kodin ulkopuolella, esimerkiksi kauppareissuilla tyttö vaatii itselleen monia tavaroita ja jollei pyyntöön suostuta, hän nojautuu koko painollaan isää vasten, eikä suostu liikkumaan vaan isän täytyy työntää kädellä tytärtä eteenpäin jos haluaa edetä. Sen jälkeen saattaa tulla kommentti: "sä oot ilkee, sä työnsit mua". Tytär myös loukkaantuu herkästi kotiin tulo- ja lähtötilanteissa ja haluaa, että hänet huomioidaan erikseen. Jos mieheni ovesta sisään tullessaan tervehtii yhteisesti kaikkia, tytär saattaa hetken päästä raivostua. Kerran tällainen tilanne johti suunnattomaan raivokohtaukseen ja hetken päästä tytär makasi lattialla ja itki kovaan ääneen. Kohtaus oli raju, sillä tytär sanoi kohtauksen aikana mm. "en halua enää elää”. Itsetuhoiset puheet koemme kyllä huolestuttavina. Tytöllä on koulussa kavereita, tosin kaverisuhteitakin tuntuu leimaavan välillä tyttären epävarmuus, "kaikki vihaa mua" ja kavereiden kanssa oleminen vaihtelee. On koomista nähdä fyysisesti aikuisen mitoissa olevan tyttären käyttäytyvän kuin 5-vuotias lapsi. Tällaiset "vauva-kohtaukset" tulevat aina hetkittäin ja on vaikea jäljittää kohtausten alkuperää. Tilanne ei kuitenkaan jatkuvasti ole sama, toisinaan on aivan normaaleja hetkiä, jolloin tytär vaikuttaa suurin piirtein ikäiseltään, ja kaikki tuntuu olevan täydellisen hyvin ja normaalisti. Tilanne onkin hämmentävä, tulisiko huolestua vai voidaanko käytös lukea normaaliksi murrosiän kipuiluksi? Käytös on jatkunut koko seurustelumme ajan, eli neljä vuotta, vähentynyt jonkin verran, mutta toisaalta kohtaukset ovat edelleen pelottavan rajuja. Kysyisinkin, miltä tilanne asiantuntijan näkökulmasta vaikuttaa - onko käytös ihan normaalia ja miten tulisi menetellä? Miten voisimme tukea tyttöä parhaalla tavalla kasvamaan ja aikuistumaan? Itse uskoisin, että nuorisopsykologilla käynti voisi auttaa tytärtä selvittämään ajatuksiaan, mutta mies ei tunnu haluavan eikä usko että tyttö edes suostuisi. |
|
| Vastattu | 19.8.2010 klo 12:54 |
| Hei! Olet huolissasi kumppanisi tyttären käytöksen ajoittaisesta taantumisesta / voimakkaasta ailahtelusta ja pohdit, miten tukea tytön kasvua ja aikuistumista. Tyttö kaipaa varmasti huomiota ja on epävarma – kuten kysymyksessäsi aivan oikein pohditkin – mutta samalla hän tarvitsee rajanvetoa ja ohjaamista sopivaan käyttäytymiseen. Murrosiässä nuori voi hetkittäin taantua, ja on hyvä, jos kotona saa välillä olla ”pieni”, mutta se ei tarkoita kiukuttelun tai uhmaikäisen temppuilun hyväksymistä. Tällaisissa tilanteissa toimitaan juuri niin kuin uhmaikäisen kanssa toimitaan: kiukutteleva jätetään huomiotta ja tuetaan / annetaan huomiota heti silloin, kun lapsi toimii toivotulla tavalla. Kaupassa kiukutteleva teini voidaan myös (toisin kuin pienempi lapsi) jättää seisomaan niille jalansijoilleen, jatkaa ostosten tekemistä ja odottaa häntä kaupan ulko-ovella tai autossa. Lässyttämiseen voi vastata ”Voitko toistaa? En saa selvää, kun puhut niin kummallisesti…” Tärkeää on se, että lempeästi, mutta määrätietoisesti rajoja tytön käyttäytymiselle asettava henkilö on ISÄ. Keskustele siis puolisosi kanssa ensin asiasta ja sopikaa pelisäännöt, joita noudatetaan tyttären seuraavan kiukunpuuskan ilmaantuessa – sinä voit silloin jättää kiukuttelun kokonaan huomiotta ja keskittyä omiin puuhiisi. Tyttö on ehkä epävarma asemastaan – hän voi kokea uusperheenne jotenkin uhkaavana tai ettei häntä hyväksytä. Huolehtikaa, että tytöllä on oma roolinsa perheessänne, tehtäviä, jotka hyödyttävät kaikkia; hän ei saa tuntea olevansa pelkkä rasite, jonka kotoa pois kasvamista kaikki vain odottelevat. Isän kannattaa myös kahden kesken kysyä tytöltä, mikä tätä oikein vaivaa: Voihan olla, että on sattunut jotakin, joka ei edes liity perheeseen. Kodin vaihtaminen vuoroviikkoina voi saada aikaan sen, että tyttö on mustasukkainen isän ajasta ja isän huomiota ja rajoja haetaan yhä uudelleen. Isän tehtävä on vaatia tytöltä asiallista käytöstä ja huolehtia siitä, että muutkin perheenjäsenet tulevat tasapuolisesti huomioiduksi. On myös tärkeää varmistaa, että tyttö saa riittävästi isän ja aikuisten aikaa ja läheisyyttä sopivina hetkinä arjessa ilman temppuiluakin. Kerrot, että ”kohtaukset” ovat lieventyneet ja että tytöllä on myös hyviä hetkiä, jolloin hän käyttäytyy ikätasoisesti. Tällaisina hetkinä huomiota ja kannustusta kannattaa antaa runsaasti. Rauhallisena hetkenä voitte myös pitää perhepalaverin yhteisistä pelisäännöistä, käyttäytymisestä ja seuraamuksista. Tilannetta voisi selkiyttää keskustelu siitä, mistä huomaa, että kukin on tärkeä ja arvokas jäsen perheessä, vaikka perheenne ei olekaan koossa joka viikko samalla kokoonpanolla. Perhepalaverissa on tärkeää, että kukin saa sanoa ehdotuksensa ja mielipiteensä keskeyttämättä - näin opitaan kuuntelemaan toista, vaikka ei oltaisikaan samaa mieltä. Kiistanalaiset asiat nostetaan esiin ja niihin pyritään yhdessä löytämään ratkaisu; samalla opitaan neuvottelutaitoja. Kaverisuhteissa voi tytöillä murrosiässä olla vaihtelua ja draamaa normaalitilanteessakin. On hyvä varmistaa tytön yleistilanne ja se, ettei kyse ole masennuksesta: syökö hän normaalisti, nukkuuko hyvin, hoitaako koulun ja nauraako ainakin joskus? Tytöltä itseltään voi myös kysyä viitaten ”en halua elää” -lausahduksiin, haluaako hän psykologin tms. apua - jos hän itse ei ole halukas, niin avun hakeminen ei kannata eikä ole välttämätöntä. Ensisijaista on isän johdonmukainen suhtautuminen ”vauva”kohtauksiin ja tytön riittävä huomiointi sopivina hetkinä, esim. kahdenkeskinen jutustelu- tai hassuttelutuokio iltaisin. Lue myös kysymys-vastauspari 153350, joka koskee samanikäisen tytön reagointia uusperheen muuttuvaan tilanteeseen. Vastauksesta voi löytyä jotain pohdittavaa myös teidän perheellenne. Kumppanisi tytär vaikuttaa olevan sitkeä nuori, jolta löytyy tahtoa ja uskallusta näyttää myös tunteitaan. Nämä ovat hyviä ominaisuuksia, kun ne saadaan ohjatuksi oikeaan suuntaan! Toivotamme teille mukavia yhdessäolon hetkiä niin koko uusperheenne kesken kuin parisuhteeseennekin! Raisa Cacciatore, Väestöliiton asiantuntijalääkäri Maija Lehtikangas, Murkun kanssa -netti |
|
| Viitteet | 153350 |
| Kysymyksen numero | 667872 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 12.8.2010 klo 21:22:23 |
Minulla on ihana 10-vuotias, ylipainoinen tyttö. Kesän aikana olen huomannut, että hänen rintansa ovat alkaneet hieman kehittyä ja naamaankin on ilmestynyt muutama finni. Murrosikä on siis alkamassa ja kuukautiset ehkä jo piakkoin. Hän tietää jo hieman kuukautisista, mutta nyt olisi varmaan aika keskustella tarkemmin asiasta. Ongelmana on kuitenkin se, että hän kokee seksuaalisuuteen liittyvät asiat epämiellyttäviksi, jopa ahdistaviksi. Tämä alkoi noin kaksi vuotta sitten, kun muutaman vuoden vanhempi tyttö naapurustosta kertoi hänelle, mitä oli nähnyt internetissa joltakin aikuisviihdesivulta, mm. suuseksiä. Tytärtäni tämä järkytti ja tuntui hänestä kuvottavalta. Hän itki ja halusi tietää, onko seksi oikeasti tuollaista. Yritin selittää asian parhain päin, kerroin, että seksissä ja hyväilyissä aikuisten kesken ei ole mitään pahaa, se on tärkeä osa elämää, mutta hänen ei vielä tarvitse ajatella seksiin liittyviä asioita, koska se ei lapsia kosketa. Kerroin myös, ettei hänen aikuisenakaan tarvitse tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä. Kuitenkin hän pitkään reagoi jo pelkän seksi-sanan näkemiseen voimakkaasti negatiivisesti. Iltaisin hän saattoi usein itkeä, kun "ne pahat asiat" taas muistuivat mieleen. Tilanne on tuosta kyllä rauhoittunut. Nykyään hän silloin tällöin mainitsee, jos on kuullut tai nähnyt televisiossa jotain seksiin liittyvää, että "siinä oli äiti taas niitä asioita, joista mä en pidä". Kuitenkin pelkään laukaisevani ahdistuksen uudelleen, kun aloitan keskustelun kuukautisista, koska kuitenkin meidän pitäisi jutella niiden liittymisestä seksuaaliseen kehitykseen. Mainitsin tytön ylipainon siksi, että häntä toisinaan huolestuttaa ulkonäkönsä ja hän saa ikäviä kommentteja isosta koostaan. Tämä tietysti vaikuttaa hänen kehonkuvansa kehittymiseen. Kaipaisin nyt ohjeita ja vinkkejä, miten keskustelisin tyttäreni kanssa murrosiästä. Olen eronnut ja tytön isä katsoo, että on minun asiani hoitaa tilanne. |
|
| Vastattu | 18.8.2010 klo 10:58 |
| Hei! Olet toiminut äitinä todella hienosti keskustellessasi tytön kanssa ja ottaessasi vastaan hänen ahdistuksensa. Olet myös osannut selittää hänelle seksiin liittyvistä asioista oikein ja hänen ikäiselleen sopivalla tavalla. Pelottavat asiat voivat jäädä kummittelemaan joksikin aikaa mieleen, mutta menevät yleensä ohi aikanaan. On tärkeää, että tyttö on saanut - ja saa tarvittaessa jatkossakin - käsitellä asiaa kanssasi. Se, että tyttäresi on ollut kuulemastaan ahdistunut (saati, jos hän olisi / on joutunut näkemään mainitun nettisivuston), on luonnollista - yleensä lapset reagoivat juuri niin joutuessaan kohtaamaan pelottavia asioita. Suuseksin näkeminen voi näyttää lapsesta paitsi kuvottavalta myös väkivaltaiselta, ja tämä reaktio värittää myös nähdyn kuvaamista toisille. Siis myös tämä vanhempi tyttö on joutunut näkemään sellaista, mikä ei kuulu hänen ikäiselleen. Jos tyttäresi ottaa puheeksi ”ne pahat asiat”, kerro, että porno / aikuisviihde ei kerro oikeasta läheisyydestä ja seksuaalisesta kanssakäymisestä, vaan se on liioiteltua, näyteltyä seksitoimintaa. Vaikka tyttärelläsi ei olisi ollutkaan tuota parin vuoden takaista ikävää kokemusta, on aivan normaalia, että hänen ikäisensä tokaisee kuultuaan tai nähtyään tv:ssä jotain seksiin viittaavaa, että ”noista asioista en pidä”. Tuossa iässä kaikki seksiin liittyvät asiat voivat äklöttää ja tuntua inhottavilta. Tämä on tyttäresi ikäiselle lapselle terve ja hyvä reaktio, koska seksin ei pidäkään kuulua vielä hänen ikäisensä lapsen elämään - ihan niin kuin olet äitinä oivaltanutkin. Kun keskustelet tytön kanssa kuukautisista, ei asiaa tarvitse liittää seksiin millään tavalla, ellei tyttö itse ota asiaa esille. Kuukautisista voit kertoa jokaisen tytön kasvamiseen liittyvänä asiana esim. seuraavaan tapaan: ”Olet sen ikäinen että kuukautisesi voivat alkaa melko piankin. Niiden alkaminen tarkoittaa sitä, että sinustakin voi joskus tulevaisuudessa tulla äiti – vaikkapa yhtä ihanalle tytölle kuin sinäkin olet!”. Keskustelussa on hyvä tuoda esiin muitakin kasvamiseen liittyviä asioita: pituuskasvu, hygieniasta huolehtiminen (finnit, hienhaju, mistä kuukautissuojat löytyvät), tunne-elämän muutokset yms. Tytön itsetuntoa on tärkeää tukea kannustamalla häntä hänelle tärkeissä asioissa ja antaa palautetta hänen ihanuudestaan päivittäin ihan arkisissa hetkissä – tämän varmasti osaat, koska aloitit kysymyksesikin kuvaamalla tytärtäsi hyvin kauniisti. Pituuskasvusta ja vartalon muuttumisesta puhuttaessa voit myös varovasti ottaa esille tyttäresi huolen painostaan ja kertoa, että kun hän huolehtii itsestään kaikin puolin hyvin ja syö terveellisesti, ylikilotkin muokkautuvat vähitellen kauniin nuoren naisen muotoon. Ylipaino on asia, joka yleensä vaikuttaa kaikkien lasten itsetuntoon ja siksi painon normalisoitumista kannatta tukea. Tukea ja vinkkejä tytön painonhallintaan voi kysyä esim. kouluterveydenhoitajalta. 10-vuotiaan lapsen kohdalla on tärkeää, että aikuiset tekevät ratkaisuja esim. perheen ruokaostosten ja herkuttelulla itsensä palkitsemisen / lohduttamisen suhteen tai innostavat lasta vaivihkaa yhteiseen liikkumiseen. Näin lapsi ei koe itseään syylliseksi tai epäonnistujaksi eikä vastuu painonhallinnasta jää hänen harteilleen. On hienoa, kuinka olet äitinä ottanut vastuun ja pohtinut lapsesi seksuaalikasvatusta, ja että käsittelet murrosiän asioita lapsesi kanssa nyt, vaikka se ei ehkä ole helppoa. Tämä helpottaa tytön kehitykseen liittyvien tärkeiden asioiden käsittelemistä (esim. ehkäisystä ja jopa seksistä puhumista) myöhemmin, kun perheessänne on avoin kulttuuri erilaisista asioista keskustelemiseen. Ja todennäköisesti tyttäresi uskaltaa jatkossakin kysyä äidiltä apua ja neuvoa myös seksiin liittyvissä asioissa. Seksuaalisuudesta ja seksistä voitte sitten jutella erikseen, elleivät ne nouse esille tytön aloitteesta. Riittää, kun vanhempana vastaa kulloisenakin ikäkautena esiin nouseviin kysymyksiin – kuten olet tehnytkin. Tutustu tarkemmin lapsen ja nuoren seksuaalista kehitystä kuvaavaan Seksuaalisuuden portaat -malliin Väestöliiton nettisivuilta tai lainaamalla kirjastosta Raisa Cacciatoren kirjan ”Portaita pitkin” tai ”Huomenna pannaan pussauskoppiin”. Myös kirja ”Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa?” voisi antaa aineksia keskusteluun tyttäresi kanssa tai uusia näkökulmia sinulle. Lue myös kysymys-vastausparit 144475 ja 103310, jotka käsittelevät vanhempien pohdintoja murrosiästä kertomisesta hiukan tytärtäsi nuoremmalle tytölle ja suunnilleen tyttäresi ikäisen tytön painohuolista. Toivomme tyttärellesi rauhaa kasvaa omassa tahdissaan ja antoisia keskusteluja osaavan äidin kanssa! Anne Pelander, Nuorten Avoimet Ovet Kirsi Porras, NUSKA |
|
| Viitteet | 144475, 103310 |
| Kysymyksen numero | 652539 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 2.8.2010 klo 13:08:36 |
| Kysymystä muokattu: HEI! Olen 12- ja 10-vuotiaiden lasten yh-äiti. Olen seurustellut yli vuoden yh-isän kanssa, jolla 14-v. tyttö. Kesän alussa ilmeni, että minun 12-vuotias tyttäreni on varastanut miesystäväni tytöltä vaatteita ja leirikoulurahat (yli 100 euroa), kun olemme heillä viikonloppuisin yöpyneet. Vaatteet on palautettu ja rahan olen maksanut heille takaisin, sen tyttäreni oli ehtinyt tuhlata mm. herkkuihin. Rangaistuksia ei ole vielä laitettu täytäntöön, mutta asiasta olemme keskustelleet tyttäreni ja hänen isän kanssa. Tyttö ei oikein osaa sanoa syytä, miksi näin teki - sanoi olleensa kateellinen vaatteista ja kun ei heti jäänyt kiinni, niin jatkoi tekojaan. Miesystäväni tyttö ei heti asiaa huomannut ja tajusi rahavarkauden tultua esille kysyä vaatteitaan (ei ollut uskaltanut aiemmin vaatteiden katoamista mainita, kun pelkäsi että isänsä on vihainen..) Nyt kysynkin, mikä laittoi tyttöni varastamaan. Miesystäväni mielestä tyttöni tarvitsee psykologia/psykiatria, minä ja lapseni isä ollaan eri linjoilla - toki jos varastelu jatkuu, voisimme harkita ammattiapua. Tämä tapaus kuitenkin vaikutti minun ja miesystäväni väleihin, hän ei halua tyttöäni kylään heille enää, juhannussuunnitelmatkin menivät sen vuoksi mönkään. Kesälomareissussa oltiin lasteni kanssa, kun tosiaan oltiin muualla kuin heillä. Yhteenmuuttoaikeetkin menivät ”jäihin” tämän vuoksi. Olen todella pettynyt. Miten tästä eteenpäin: mikä olisi paras rangaistus tuon ikäiselle ja/tai tarvitseeko psykologista apua. Itse olen ajatellut, että teetän kotihommia yms, jolla maksaa minulle takaisin tuon summan + yökyläilykiellot, diskokiellot + muutenkin tehotarkkailu kotiintuloajoista yms. |
|
| Vastattu | 5.8.2010 klo 14:46 |
| Hei! Pohdit toisaalta syitä ja sopivia seuraamuksia tyttäresi väärälle teolle, toisaalta olet huolissasi tämän teon vaikutuksista seurustelusuhteeseesi. Olette jo keskustelleet asiasta tytön ja hänen isänsä kanssa, eikä ole suinkaan tavatonta, että lapset / nuoret eivät aina itsekään ymmärrä tekojensa vaikuttimia. Tyttäresi on iässä, jolloin hänen mielessään ja kehossaan alkaa tapahtua / on tapahtumassa monenlaisia muutoksia, jotka voivat jo sinällään olla hämmentäviä. Lisäksi uudenlaiseen tilanteeseen sopeutuminen äidin seurustelun myötä ja oman paikan hahmottaminen mahdollisessa uusperhekuviossa voi aiheuttaa monenlaisia tunteita: esim. kateutta, epävarmuutta tai huomion tarvetta. Mahdollinen lähenevä yläluokille siirtyminen voi sekin herättää huolta tai pohdintoja… Kysymykseen ”mikä laittoi tyttöni varastamaan” ei siis ole yhtä vastausta, ja tärkeintä onkin tässä vaiheessa käsitellä asia loppuun ja suunnata eteenpäin. Lapset ja nuoret vasta opettelevat elämää, ja oppivat siitä, millaista mallia aikuiset osaavat heille näyttää. Tämän vuoksi on tärkeää sopia seuraamuksista mahdollisimman pian: varastetun summan korvaaminen työllä on hyvä ajatus; tytön on kuitenkin hyvä saada tietää konkreettisesti, mitä hänen pitää tehdä ja kuinka pitkän aikaa korvatakseen vahingon. Muut mahdolliset seuraamukset, esim. yökyläily- tai diskokiellot asetetaan myös määräajaksi. Pohdinnat siitä, mikä on oikein ja mikä väärin ja mitä pääsi tapahtumaan ja mitä lapsi/nuori on mennyt tekemään, ovat tärkeitä, tarvittaessa jopa uudelleen ja uudelleen, jos nuori itse ottaa asian esille. Kysymyksestäsi ei tullut esille, oletteko selvittäneet asian myös miesystäväsi ja hänen tyttärensä kanssa: Yksi seuraamus voisi hyvin olla se, että pyytää anteeksi ja sopii asian myös niiden ihmisten kanssa, jotka / joiden koti on ollut varkauden kohteena. Ja kun asiat on sovittu ja seuraamukset kärsitty, jatketaan elämää kuten ennenkin, vaikka joiltain osin ehkä uusien sopimusten mukaan. Tytön tuomitseminen tai varkaaksi leimaaminen ei auta ketään. Hän on tehnyt virheen ja myöntänyt sen, kertoi jatkaneensa siihen asti kun ”käry kävi”, kun ei heti jäänyt kiinni - eli hakikin omalla tavallaan turvallista rajaa, ehkä myös huomiota. Tytölle täytyy osoittaa selvästi, että hänet hyväksytään kuitenkin kokonaan, virheineen ja keskeneräisyyksineen kaikkineen. On tärkeää, että menneet ”mokat” on mahdollista sovittaa ja unohtaa, ja että virheistä (joita kaikki tekevät) huolimatta saa tuntea kelpaavansa ja olevansa hyvä. Siksi sinun tulee keskustella miesystäväsi kanssa siitä, että aikuisten tehtävä on antaa virheen tehneelle lapselle uusi tilaisuus asian selvittämisen jälkeen. Tyttäresi kannettavaksi ei saa jäädä vastuu sinun ja miesystäväsi seurustelusuhteen hyvinvoinnista – se on teidän aikuisten asia, jota koskevat keskustelut ovat teidän välisiä. Luonnollisesti ”sinun ja minun lapset ja miten toimitaan” -kuvio aiheuttaa lisää pohdittavaa parisuhteessa aikuisten kesken. Jos tyttäresi toimii jatkossakin niin, että olet huolissasi hänen hyvinvoinnistaan, voi hänelle hakea apua, mutta ensisijaista on nyt selvittää asia ja ”nollata” tilanne. Tutustu näiltä nettisivuilta tai esim. Kapinakirjasta myös lapsen ja nuoren itsenäistymistä kuvaaviin Aggression portaisiin: Vallankumous-portaalla oleva nuori alkaa vastustaa kaikkea entistä, toimii impulsiivisesti, tekee kiellettyjä asioita ja kokeilee, jääkö kiinni. Vanhemman tehtävä on asettaa rajat ja näyttää oikea suunta eteenpäin. Lue myös kysymys-vastausparit 136505 ja 419004, joista ensimmäinen koskee suunnilleen tyttäresi ikäisen pojan näpistelyä ja toinen uusperheen isäpuolen ja tytärtäsi hiukan vanhemman tytön välisiä ristiriitoja. Voit löytää vastauksista joitain lisävinkkejä keskusteluun tyttäresi tai miesystäväsi kanssa. Seurustelusuhdettasi koskien voit tarvittaessa varata Väestöliiton Parisuhdekeskuksen työntekijältä nettivastaanottoajan tai soittaa Parisuhdekeskuksen lisämaksuttomaan neuvontapuhelimeen – tiedot näistä löytyvät klikkaamalla tämän sivun mustasta yläpalkista sanaa Parisuhde (tarkemmin Parisuhdesivun oikeassa valikossa). Toivomme tyttärellesi ja sinulle hankalan asian selvittämisen jälkeen mukavaa syksyä! Raisa Cacciatore, Väestöliiton asiantuntijalääkäri Mika Lehtonen, Miehen Aika |
|
| Viitteet | 136505, 419004 |
| Kysymyksen numero | 614144 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 17.6.2010 klo 15:27:55 |
| Hei Olen vastaikään eronnut kahden nuoren yksinhuoltaja. Nuorimmaiseni, 16-vuotias poika, on ryhtynyt kaveeraamaan kaksi vuotta vanhempien poikien kanssa ja kuvioon on tullut runsas alkoholin käyttö ja valehtelu menoista. Kolme kertaa hän on joutunut poliisin kanssa tekemisiin ja olemme käyneet lastensuojelun kanssa keskustelua. En saa enää otetta pojasta, eikä hän tunnu uskovan mitään. Rajat eivät pidä, vaikka hän kuitenkin ottaa yhteyttä silloin kuin olisi pitänyt olla kotona ja ilmoittaa ettei tule. Taas on odottamassa kutsu lastensuojelun juttusille pikku kolttosesta. Olen aika voimaton, en keksi miten saisin hänet jonkinlaiseen yhteistyöhön. Isä ei ole osallistunut oikein koskaan lasten kasvatukseen ja sieltä ei ole tukea saatavissa. Mitä voisin tehdä? |
|
| Vastattu | 23.6.2010 klo 12:13 |
| Hei! Olet aiheellisesti huolissasi poikasi alkoholinkäytöstä ja osallistumisesta rötöstelyihin vanhempien kavereiden kanssa. Perheessäsi vastikään tapahtunut ero on asia, joka vaikuttaa varmasti sinun ja nuortesi elämään – poikasi toiminta saattaa olla reagointia tähän tilanteeseen. Hän on kehitysvaiheensa puolesta muutenkin irtautumassa perheestä, mutta erotilanne tai muu perheen kriisi voi aiheuttaa sen, että nuori ottaa liian voimakkaan irtioton aikuisista ja tukeutuu ainoastaan kavereihin. Kysymyksestäsi ei tule esille se, miten eroa ja sen syitä on käsitelty perheessänne ja oletko eronnut lastesi isästä vai jostain toisesta suhteesta. Jos isä ei ole pitänyt aktiivisesti yhteyttä poikaan ja vaikka ero olisi tapahtunut toisestakin miehestä, poika voi kokea arvottomuuden tunnetta, kun kukaan isähahmo ei halua olla mukana hänen elämässään. Myös vanhemman oma jaksaminen on kriisitilanteissa koetuksella, ja siksi on tärkeää että saat äitinä itsellesi tukea, etenkin kun vanhemmuuteen liittyy muitakin haasteita. Myönteistä on se, että poika ilmoittaa myöhästymisestään tai siitä, ettei tule ollenkaan – näin hän ottaa kuitenkin sinut huomioon ja varmistaa, että on sinun mielessäsi. Tämä voi olla yksi lähtökohta keskustelulle. Negatiivisen kierteen katkaisemiseksi poika tarvitsee myönteistäkin palautetta niistä asioista, jotka sujuvat hyvin. Mistä hän on kiinnostunut ja millaisia tulevaisuudensuunnitelmia hänellä on – voisiko hänet saada kiinnittymään positiivisella tavalla esim. opiskeluihin? Poikasi on jo sen ikäinen, että hän osaa erottaa oikean ja väärän ja vastaa teoistaan tarvittaessa lainkin edessä. Tästä on tärkeää keskustella, koska vaikutukset hänen tulevaisuuteensa voivat olla paljon pidempiä kestoltaan kuin nuoruuden kapinointivaihe. On hyvä ottaa esille myös mahdolliset sukurasitteet esim. liiallisen alkoholinkäytön suhteen: jos lähipiirissä on malli oman mielenterveyden ”hoitamisesta” alkoholilla tai taipumusta alkoholismiin, varhain aloitettu runsas alkoholinkäyttö lisää voimakkaasti nuoren sairastumisriskiä. Se, että joku miespuolinen henkilö vahvistaisi sanomisiasi pojalle, voi olla käänteentekevää – onko isää mahdollista aktivoida yhteistyöhön pojan asioissa tai onko lähipiirissänne ketään setää, isovanhempaa tai muuta luotettavaa aikuista, joka voisi toimia niin pojan kuin sinunkin tukenasi tässä tilanteessa. Ja tarvittaessa hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös tiukempien toimien pyytäminen lastensuojelulta silloin, jos koet, että kaikkea on yritetty ja sinulle äitinä on tarjottu tukea, josta ei ole ollut apua. Lue myös kysymys-vastausparit 105867, 138236, 154483 ja 138790, joista ensimmäinen koskee vanhempien huolta kavereiden vaikutuksesta suunnilleen poikasi ikäisen pojan tekemisiin, kaksi seuraavaa käsittelee hiukan vanhempien poikien runsasta alkoholinkäyttöä ja viimeinen taas uusperheen eron vaikutusta hiukan poikaanne nuorempaan poikaan. Voit löytää kysymyksistä yhtymäkohtia poikasi tilanteeseen ja saada vastauksista vinkkejä keskusteluun perheessänne. Toivomme teille rauhallista kesää ja pojallesi tulevaisuutta rakentavia valintoja! Marko Muukka Antti Lahtinen Miehen Aika |
|
| Viitteet | 105867, 138236, 154483, 138790 |
| Kysymyksen numero | 612941 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 16.6.2010 klo 22:16:32 |
| Kysymystä muokattu: Hei! Olen 14-vuotiaan pojan etävanhempi ja asun toisessa kaupungissa noin 50 km pojastani. Erosta on jo kymmenisen vuotta ja isällä on uusi perhe, tätä myötä myös pojallani pikkusisar. Välimme ovat aina olleet asialliset eikä meidän ole tarvinnut laatia sääntöjä esim. tapaamisajoista. Aiemmin poika oli luonani vähintään joka toinen viikonloppu ja koulujen lomilla paljon enemmän. Parin viime vuoden aikana tilanne on muuttunut siten, että poika ei enää ole luonani kuin ehkä yhden viikonlopun kuussa sekä lomamatkat. Viime vuoden aikana on ollut jo aika haasteellista saada poikaa luokseni, nyt kesällä tästä jo melkeinpä taistellaan. Isä haluaisi "omaa lomaa" pari viikkoa kesällä, mutta poika ei millään suostuisi tulemaan luokseni, vaikka minäkin hänet enemmän kuin mielelläni ottaisin. Ainoa tapaaminen, johon poikani suhtautuu innolla, on lyhyt kohtaaminen, kun ajan tapaamaan häntä: käymme yhdessä syömässä, ehkäpä vähän kaupoillakin (yleensä vain katselemassa, emme ostelemassa). Lisäksi soittelemme päivittäin, nykyisin minä soittelen. Ymmärtäisin paremmin, jos kyse olisi esim. pojan ystävistä ja heistä erossa olemisesta. Etävanhempanakin tiedän että tämän ikäinen jo irtaantuu vanhemmistaan ja haluaa yksityisyyttä. Mutta kyse taitaa enemmänkin olla siitä, että kotona isän luona pojalla on oma tietokone, nopea nettiyhteys, playstation3 (nettiyhteydellä sekin) sekä motocrosspyörä (jolla hän voi ajella läheisellä metsäradalla). Luotani ei löydy näistä mitään ja aikamme kuluukin usein elokuvia katsellen ja sukuloiden. Asun yksin, eikä luonani ole suuren perheen hälinää. Poikani itse ilmoittaakin syyksi haluttomuuteensa olla täällä sen, ettei täällä ole mitään tekemistä. Nytpä taitaa eteeni tulla karulla tavalla se, ettei meillä ole aiemmin ollut selkeää sopimusta näistä tapaamisista. Säännöllisen rytmin sopiminen on kuitenkin ollut hankalaa, sillä isän perheessä vierailee saman ikäinen poika (naisen entisestä liitosta) hyvin epäsäännöllisesti pitkän välimatkan vuoksi. Pojat ovat hyviä ystäviä keskenään, ja totta kai oma poikani haluaa olla aina isällään kun tämä toinenkin on siellä. Teenkö suhteellemme hallaa jos nyt pakotan lapseni luokseni vai annanko asian edetä omalla painollaan? |
|
| Vastattu | 22.6.2010 klo 14:48 |
| Hei! Pohdit murrosikäisen poikasi tapaamisjärjestelyjä vaiheessa, jossa hän suuntautuu pois vanhemmista ja mielenkiintoisinta hänen elämässään vaikuttaa olevan netti ja pelien maailma. On hyvä, että pystytte sopimaan asioista poikasi isän kanssa, ja nyt ehkä onkin tarpeen pitää perheneuvottelu tapaamisiin liittyen. Kuten mainitsitkin, on ymmärrettävää, että poika ei tässä vaiheessa halua viettää niin paljon aikaa vanhempien kanssa kuin aiemmin. Kuitenkin hänen tulee ymmärtää se, että te vanhemmat päätätte vielä tapaamisten järjestelyistä. Sopikaa siis ensin isän kanssa pääkohdat ja sen jälkeen kertokaa yhdessä pojalle, mitä olette sopineet (esim. että poika on luonasi yhden viikonlopun kuukaudessa ja kesälomalla kaksi viikkoa). Lisäksi voit edelleen ajaa tapaamaan häntä lyhyesti silloin tällöin. On tärkeää, että viesti pojallesi tulee samanlaisena molemmilta vanhemmilta – näin hän ei voi vedota siihen, että vain toinen teistä pakottaa ja toinen on sitten se mukava ja myötäilevä vanhempi. Pojalle tuskin on haitaksi olla erossa peleistä ja netistä tovi silloin tällöin. Voisitte ehkä myös pohtia, olisiko mahdollista, että ollessaan luonasi pidemmän aikaa hän voisi ottaa mukaan jonkin pelivälineen tai motocrosspyörän, jos läheltäsi löytyy ajelemiseen sopiva paikka. Tapaamisten ajankohtaa sovittaessa on toki tärkeää huomioida se, jos pojalla on jokin tärkeä meno tai jos ajankohta menee päällekkäin isän puolison pojan vierailujen kanssa. Näissäkin tapauksissa voitte sopia etukäteen, että tapaaminen vain siirtyy yhdellä viikonlopulla. Poikasi ikä huomioiden ei ole enää paluuta vaiheeseen, jolloin hän kävi luonasi useammin, mutta kokonaan ei tapaamisista ole hyvä luopua. Lähempänä hänen täysi-ikäisyyttään tilanne voi vielä muuttua, mutta 14-vuotiaana hän ei voi vielä päättää vanhempien tapaamisesta, vaikkakin hänen mielipidettään tulee kuulla ja ottaa se jossain määrin huomioon. Kun olette saaneet sovituksi käytännöistä, voit ehkä äitinä antaa pojallesi omaa tilaa esim. siten, että jätät aina silloin hänelle soittamisen väliin. Lue myös kysymys-vastausparit 114758, 161061 ja 573805, joista kaksi ensimmäistä on etä-äitien pohdintoja yhteydenpidosta murrosikäisen nuoreensa ja kolmas on nuoren kysymys etävanhempansa tapaamisesta. Näitä kysymyksistä tai vastauksista voit löytää soveltuvia näkökulmia keskusteluun myös teidän perheessänne. Toivon teille rakentavan ratkaisun löytymistä tapaamisjärjestelyihin ja leppoisia hetkiä poikasi tapaamisten yhteydessä! Maija Lehtikangas Murkun kanssa -netti |
|
| Viitteet | 114758, 161061, 573805 |
| Kysymyksen numero | 606670 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 11.6.2010 klo 17:23:46 |
| Kysymystä muokattu: Yh-äiti on huolissaan 14-vuotiaasta pojastaan. Äiti on asunut pojan kanssa kaksin melkein koko pojan elämän ja kertoo pärjänneensä olosuhteisiin nähden hyvin, vaikka pojan isän kanssa on ollut ristiriitoja ja äiti on ollut ajoittain uupunut. Poika tapaa säännöllisesti isäänsä, vaikka äiti ei ole isän kanssa tekemisissä. Vielä alakoulun puolella hyvin menestyneen pojan koulumotivaatio on laskenut ja seiskan keväällä keskiarvo putosi roimasti. Varsinaiset hankaluudet alkoivat kuitenkin kesäloman koittaessa. Päättäjäispäivänä poika jätti tulematta kotiin sovitusti. Hän ei vastannut kännykkään ja jäi kaupungille kavereidensa kanssa ilman lupaa, kun ei halunnut tulla sukulaisen yo-juhliin. Poika tuli lopulta useita tunteja myöhässä ja kuultuaan kännykän pois ottamisesta rangaistukseksi karkasi vielä toistamiseen. Seuraamukseksi kännykän ja netin poisottamisen lisäksi tuli kotiarestia. Kesätyöt alkoivat heti ensimmäisen kesälomaviikon maanantaina, ja töiden jälkeen piti tulla suoraan kotiin. Maanantai meni hyvin, tiistaina äidin tullessa tarkistamaan onko poika kotona, ei näin ollut. Löydettyään pojan äiti otti hänet loppupäiväksi mukaan omalle työpaikalleen. Seuraava päivä meni hyvin ja keskustelukin sujui pojalta järkevän oloisesti. Poika pyysi "testiksi" lupaa mennä uimaan synttäreittensä kunniaksi ja luvan saatuaan tuli vasta pari tuntia sovitun kotiintuloajan päätyttyä, Sitä ennen äiti oli ehtinyt hakea häntä ympäri kaupunkia ja uimarantoja reilun tunnin. Torstaina äidin tullessa käymään töistä poika kieltäytyi lähtemästä hänen mukanaan töihin ja ilmoitti: ”Aivan sama mitä sanot tai teet, en suostu pompoteltavaksi, etkä sinä voi aina voittaa!". Riita ja puhuminen jatkui tunteja, minkä jälkeen äidin oli turha enää lähteä töihin, sillä työaika oli jo lopuillaan. Yksinhuoltajana äidin on vaikea valvoa kotiarestia eikä työpaikalta voi useamman viikon aikana rampata kesken työpäivää tarkastuskäynneillä ja etsimässä lasta. Äiti onkin sanonut pojalle, että samanlaisen menon jatkuessa on äidin pakko harkita kesäleiriä tai sukulaisten luo lähettämistä. Äiti on puhunut pojalle, että olisi opittava miettimään valintojensa mahdollisia seurauksia siinä hetkessä kun hän niitä tekee, ei vain jälkeenpäin. Välillä tuntuu, että asiat menevät perille, mutta välillä pojan uhmaa ja umpimielisyyttä ei lävistä mikään. Äiti kertoo täydellisen empatian osoittamattomuuden herättävän jopa vihaa omaa lasta kohtaan. Isästä ei ole tukea, hän on tehnyt äidistä mm. perättömäksi todettuja lastensuojeluilmoituksia. Viranomaisten luona käydyissä keskusteluissa poika on tuonut esiin tulkintansa isän ajatuksesta, että tuon ikäisen lapsen pitäisi itse saada päättää omasta elämästään, siinä muodossa, että se koskee koko hänen elämäänsä, niin yökyläilyjä kavereiden luona kuin muitakin menojaan. ”Olen itse aivan poikki, jo pelkkä elämäntilanteemme on sellaisenaan raskas rahahuolineen ja työstresseineen, ja pelkään mitä mahtaa olla tulossa, jos tämä näin äkillisesti alkanut murkkuikä on jo nyt tällaista. Miten tällaisesta väsytystaistelusta selviää?” |
|
| Vastattu | 18.6.2010 klo 14:15 |
| Hei! Kuvasit tilannettanne osuvalla sanalla: Väsytystaistelu. Poikasi on iässä, jolloin nimenojaan pojille tapahtuu usein monia päällekkäisiä fyysisiä ja henkisiä muutoksia lyhyessä ajassa aiheuttaen murrosiän ”aallonpohjan”. Tuo vaihe on raskas niin nuorelle kuin vanhemmallekin - nuoren keinot hallita itseään, muuttunutta kehoaan ja mielenliikkeitään ovat ”hakusessa” ja vaikuttaa siltä, kuin nuori taantuisi takaisin uhmaikäiseksi. Hyvä puoli on, että vaihe kestää rajatun ajan (raskainta vaihetta on jäljellä ehkä enintään ½ vuotta) ja jos nuoren saa pidettyä suurin piirtein asioissa, suunta sen jälkeen on ainoastaan ylöspäin. Aikuiselta tämä vaihe vaatii johdonmukaista rajojen asettamista, malttia ja omia tukijoukkoja. Asetit aivan oikein seuraamuksia tuntikausia kestävästä myöhästymisestä ja siitä, ettei hän vastannut kännykkään. Samoin se, että hän ”söi sanansa” uudelleen, kun sai luvan uimaretkeen, vaatii tiukkaa puhuttelua ja sääntöjen tiukennusta. Sääntöjen ymmärtämistä ja niiden noudattamista nuorelta edellytetään, oli murrosiän aallonpohjassa tai ei. Seuraamuksia asettaessa on kuitenkin hyvä käyttää vaikka vähän enemmän aikaa ja pohtia sitä, miten niiden valvominen on mahdollista (esim. määräaikainen kotiaresti koskee iltamenoja, jolloin aikuinen voi valvoa asiaa työpäivän jälkeen). Seuraamuksen tulee olla sopivassa suhteessa rikkomukseen, ja monet päällekkäiset rangaistukset saattavat saada nuoressa aikaan tunteen, ettei tämä kurimus pääty ikinä. Siksi rangaistusten määräämisen yhteydessä on hyvä käydä läpi, kuinka kauan ne kestävät, millaisella käytöksellä rangaistukset voisi saada lievenemään ja millaisella ne voisi kokonaan välttää. On tärkeää keskustella pojan kanssa ja perustella seuraamukset, kun tilanne on hiukan rauhoittunut eikä kumpikaan teistä ole kiihtyneessä mielentilassa. Voisi vedota siihen, että jos poika hoitaa miehekkäästi työnsä ja tyttöystävänsä, voisi odottaa että hän hoitaa myös kotiintulot ja muut sopimukset miehekkäästi. Neuvottelun ja kaupanteon taitoja tarvitaan elämässä ja niitä voi pojalle voi opettaa samalla. ”Jos hoidat tämän näin, saat tehdä näin jatkossakin, jos et, seuraamus on tämä.” Toki poika voi tehdä myös omia ehdotuksia rakentavassa hengessä ja niitä on tärkeää kuulla, mutta sinä äitinä olet aikuinen ja siksi "voitat” vielä alaikäisen. Ja jos poika on yhtään kuunnellut viranomaisten selvitystä siitä, missä asioissa hän voi päättää elämästään, missä taas ei, tähänkin asiaan voi keskusteluissa palata. Kertomasi perusteella poikasi elämässä on myös myönteisiä asioita, joita myös tulee nostaa esiin: hänellä on jo 14-vuotiaana kesätyö, kavereita löytyy ja hän on löytänyt tyttöystävän itselleen eikä hänellä ilmeisesti ole ollut poissaoloja koulusta. Koulumenestyksen lasku liittyy usein murrosiän taantumavaiheeseen, ja koulun alkamisen lähestyessä häntä on hyvä kannustaa yrittämään seuraavasta todistuksesta parempaa - alisuorittamisesta ei saa tulla hänelle identiteettiä, mikä voi tapahtua, jos hänelle esim. huomautellaan todistuksesta jatkuvasti. Se, että et tunne saavasi isältä tukea kasvatukseen, on ikävää, ja siksi tarvitset muita tukijoukkoja itsellesi. Vanhemmuus muuttuu lapsen kasvaessa nuoreksi ja on hyvä saada ajoittain purkaa tuntojaan ja kuulla vähän ulkopuolisempaakin näkökulmaa nuoren ja vanhemman välisistä suhteista. Omat ystävät ja sukulaiset ovat kullan arvoisia vaiheessa, jolloin vanhemmuus vaatii paljon. Ota myös omia hengähdyshetkiä esim. silloin, kun poika on isän tai sukulaisten luona. Lue nuoren itsenäistymiseen liittyvistä aggression portaista (löytyvät tämän sivuston Tietoa -osiosta seuraamalla reittiä > Murrosikä > Kiukku ja kapina > Aggression portaat): poikasi vaikuttaa elävän provokaatio-vaihetta. Lue myös kysymys-vastausparit 164614, 458376 ja 568521, jotka koskevat kahden suunnilleen poikasi ikäisen pojan ja yhden tytön kapinointia vanhempien asettamia rajoja vastaan. Voit löytää kysymyksistä ja vastauksista yhtymäkohtia perheesi tilanteeseen. Toivomme sinulle ja pojallesi jaksamista hankalimman vaiheen yli, leppoisiakin yhdessäolon hetkiä ja seesteistä kesää! Samuli Koiso-Kanttila Miguel Reyes Väestöliiton Miehen Aika / Poikien puhelin |
|
| Viitteet | 164614, 458376, 568521 |
| Kysymyksen numero | 593021 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 1.6.2010 klo 16:56:48 |
| Olen 13v. poika, painan 66kg ja olen 183cm pitkä 1. Miksi kasvan niin paljon muita nopeammin? 2. Olenko liian lihava? Pitäisikö laihduttaa? |
|
| Vastattu | 8.6.2010 klo 09:31 |
| Hei! Tarkoituksesi oli varmasti kysyä Nuorten kysymys-vastauspalstalla, mutta kysymyksesi tuli vanhempien sivujen kysymys-vastauspalveluun. Jokaisella on yksilöllinen kasvutahti, ja 7. luokalla suunnilleen saman ikäisillä pojilla voi olla eroa pituudessa ja painossa 40 cm ja 40 kg, silti jokainen heistä kasvaa aivan normaalisti. Todennäköisesti kokoero on parin vuoden kuluttua tasaantunut huomattavasti. Voit kysyä isältäsi, onko hänelläkin voimakkaan kasvun vaihe alkanut aiemmin kuin saman ikäisillä pojilla - varhain tai myöhään kehittyminen on osaltaan perinnöllistä. Juttele muutenkin vanhempiesi tai jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Kasvamiseen saattaa liittyä monenlaisia hämmentäviä tunteita. Ja sinun ei missään nimessä tarvitse laihduttaa - olet sopusuhtainen nuorimies. Terveelliset elämäntavat, riittävä uni ja liikkuminen auttavat pysymäänkin sellaisena läpi kasvuvaiheesi. Lue kehon muuttumisesta ja kasvusta lisää Väestöliiton Nuorten nettisivuilta. Löydät sinne klikkaamalla ensin tämän sivun mustasta yläpalkista "Etusivu" ja päästyäsi Väestöliiton etusivulle klikkaa oikealla olevaa "nuorten omat sivut -laatikkoa. Mukavia hetkiä matkalla kohti aikuisuutta! Maija Lehtikangas Murkun kanssa -netti |
|
| 1-10/143 | seuraava sivu » |