Etusivu » Murkun kanssa » Palvelut » Kysy asiantuntijalta

Kysy asiantuntijalta

Murkun kanssa -nettihanke päättyy vuoden 2011 loppuun mennessä ja henkilöstö siirtyy muihin tehtäviin. Hankkeen loppuraportteja valmistellaan ja nettipalvelumme päättyvät vähitellen. Tästä syystä Murkun kanssa -kysymys-vastauspalstalle ei enää 13.10.2011 alkaen oteta vastaan uusia vanhempien kysymyksiä. 
Vanhempien luettavaksi jäävät kaikki lähes 200 aiemmin tehtyä kysymystä vastauksineen. Toivottavasti niistä löytyy vinkkejä ja uusia näkökulmia arkeen murrosikäisen vanhempana!   

 

Tällä kysymys-vastauspalstalla on vanhempien Väestöliiton asiantuntijoille tekemiä kysymyksiä arjesta ja huolenaiheista noin 10-18 -vuotiaan, murrosikäisen nuoren vanhempana. Lukemalla vastauksia muiden vanhempien lähettämiin kysymyksiin voit saada tukea myös oman perheesi tilanteeseen.

Julkaistuista kysymyksistä poistetaan kaikki sellaiset tiedot, joista kysyjän voi tunnistaa. 

Murkun kanssa -nettihanke päättyy vuoden 2011 loppuun mennessä ja henkilöstö siirtyy muihin tehtäviin. Tästä johtuen 13.10.2011 alkaen ei enää voi jättää uusia kysymyksiä tälle vanhempien kysymys-vastauspalstalle. Ennen tätä tehtyihin kysymyksiin vastataan normaalisti kahden viikon kuluessa kysymyksen jättämisestä.

Kysymyksen numero
Hakusanat
Asiasana
1-10/195 seuraava sivu »
Kysymyksen numero 1266414
Asiasanat Perheen tilanne
Vanhemman ja nuoren vuorovaikutus
Kysytty 7.10.2011 klo 00:17:48
Kysymystä muokattu:
Hei. Tyttäreni ovat 15v ja 11v, olen eronnut puolen kymmentä vuotta sitten. Lasten isä asuu ulkomailla ja näkee lapsiaan välillä enemmän, välillä vähemmän. Puoli vuotta sitten hän muutti maapallon toiselle puolelle suomalaisen vaimonsa ja tämän tyttären kanssa, joka on lastemme hyvä ystävä. Arvaan, että omat lapsemme ovat tälle tytärpuolelle heidän isänsä seurasta ja eksoottisista oloista vähän kateellisia.

Vanhempi tyttäreni harkitsi keväällä muuttoa isän luo. Muutto on myös minusta mahdollinen myöhemmin, esim. lukiovaiheessa. Puhuin tytölle sekä järjellä että tunteella ja lopuksi hän tuli itse siihen päätökseen, ettei muuta vielä edes väliaikaisesti isän kanssa asumaan. Tuntuu, että tämä päätös johti meillä perhehelvettiin. Tyttäreni on aina ollut jokseenkin itsekäs, vahva persoona joka ottaa tilansa. Hän kokee helposti tulevansa laiminlyödyksi eikä näe sitä, mikä hänellä on hyvin. Toisaalta hän on kuitenkin hurmaava persoona ja hänellä on paljon ystäviä.

Minä äitinä asetan tiukahkot rajat, työni on vaativaa ja minulla on jonkun verran haasteita kahden lapsen ja yhden aikuisen arjen ja talouden pyörittämisessä. Yritän kuitenkin kaikkeni ja lapset ovat elämässäni erittäin tärkeällä sijalla. Kuljetan heitä harrastuksiin, olen kiinnostunut heistä ja pyrin tukemaan miten vain parhaiten osaan.

Kuitenkin viimeiseen puoleen vuoteen ei ole ollut yhtään päivää, mikä ei olisi alkanut ja päättynyt vanhemman tyttäreni tiuskimiseen ja äksyilyyn. Hän sanoo itsekin, että ärsytän häntä enkä ole 'kiva äiti' kuten muilla kavereilla, että hän on kaikesta eri mieltä kuin minä ja oikein odottaa että sanon jotain, mihin hän voi sanoa minulle vastaan. Tytär kapinoi minkä kerkeää, koulusta tulee poissaoloja, sovitut asiat unohdetaan tai niitä ei ole koskaan ymmärretty, valehdellaan...

Olen pyrkinyt pitämään pääni kylmänä ja tarjonnut lapselleni enemmän vastuuta omasta elämästään, etten puuttuisi hänen asioihinsa vaan antaisin hänen itse tehdä virheensä ja hoitaa seuraukset. Yritän pitää kiinni pienistä asioista kuten huoneen siivoaminen, pöydän kattaminen, yhdessä syöminen. Välillä pelkään pyytää lastani tekemään mitään, koska tiedän saavani huutoryöpyn niskaan. Tytär perustelee asiaa sillä, että ei halua tehdä asioita minun aikataulussani tai tavallani, vaan omalla tyylillään. Aina se ei kuitenkaan suju ja jos viivytystaistelua esim. huoneen siivoamisen suhteen on käyty pitkään, saatan minä lopuksi suuttua ja todeta, että huone on siivottava NYT.

Olen huomannut, että jos uhkaan netin ottamisella pois hänen käytöstään tai toteutan sen, saatan saada tahtoni läpi. Joskus tyttären käytös jopa hetkellisesti muuttuu, kunnes netti on taas käytössä eikä lapsen kanssa pääse keskusteluetäisyydelle, koska läppäri on välissä. Netissä tyttö tuntuu chattailevan ahkerasti, latailee kuvia ja kuuntelee musaa, ei sinänsä mitään huolestuttavaa. Jatkuva tiuskiminen ja huuto saa kuitenkin minut hyvin surulliseksi, mutta tytär ei välitä, vaikka sanon sen hänelle. Nuorempi tyttäreni sen sijaan kärsii tilanteesta ja jokapäiväisistä riidoista.

En kerta kaikkiaan tiedä miten jaksan tämän kaiken kanssa. On kovin surullista olla lapsen silmissä vihattu ihminen, joka ei koskaan osaa tehdä mitään oikein ja josta ei ole mitään iloa. En kuitenkaan alistu, selitän kyllä kärsivällisesti lapselleni myös omat näkemykseni, tuntuu vain, ettemme koskaan pääse toisiamme lähelle, ei fyysisesti eikä henkisesti. Tiedän myös, etten saa tytärtäni keskustelemaan kenenkään kanssa. Olisiko parempi vain antaa hänen elää ihan omaa elämäänsä? Mietin myös, olisiko tytär pitänyt laittaa isänsä matkaan, mutta en kuitenkaan usko, että se olisi ollut ratkaisu.
Vastattu 17.10.2011 klo 14:15
Hei!
Elät vaativaa arkea kahden tyttären yksinhuoltajana, ja lastesi isän asuinpaikan vuoksi et voi saada häneltä tukea perheen jokapäiväisissä, vaihtuvissa tilanteissa. Vanhempi tyttäresi vaikuttaa voimakastahtoiselta nuorelta, joka osaa itsenäistymiskuohuissaan puristaa aikuisesta ”viimeisetkin mehut”. Asiat kärjistyvät mainitsemallasi tavalla usein nimenomaan äitien ja tyttärien välillä (vrt. viitekysymykset), vaikka mainitsit, ettet löytänyt vastatuista kysymyksistämme oman perheesi tilanteeseen soveltuvia vastauksia.

On rankkaa olla se lähiaikuinen, joka joutuu ottamaan vastaan suurimman osan kaikesta nuoren irtautumiskehitykseen liittyvästä kipuilusta ja kielteisistä tunteista. Kertomasi perusteella olet kuitenkin onnistunut toimimaan pääosin niin kuin vastuullisen vanhemman tuleekin toimia: Olet pyrkinyt pysymään rauhallisena ja pitänyt kiinni sovituista rajoista ja seuraamuksista nuoren kapinoinnista huolimatta, ja samalla pohtinut, missä asioissa tyttäresi voisi jo kantaa enemmän vastuuta. Myös myönteinen palaute tekee ihmeitä ja sitä kannattaa antaa vilpittömästi aina silloin, kun siihen on aihetta – ”väkisin tehdyn” myönteisen palautteen nuoret vaistoavat heti ja reagoivat siihen voimakkaasti.

Kun lastesi isä asuu ulkomailla, on tärkeää, että sinulla olisi joku muu aikuinen (oma ystävä, kumppani, sukulainen tms), kenen kanssa keskustelemalla voisit saada tukea ja vahvistusta itsellesi. Asiat asettuvat usein myös toisenlaisiin mittasuhteisiin, kun saa toiselta aikuiselta ”peilauspintaa” sille, mikä on murrosikäisen normaalia, joskin aikuiselle raskasta kapinointia, ja mikä taas vaatii tarmokkaampaa puuttumista ja mahdollisesti perheen ulkopuolista apua. Esimerkiksi koulusta poissaolojen vuoksi voit ilman muuta ottaa vanhempana yhteyttä kouluun ja pyytää luokanvalvojaa tai kuraattoria puhumaan tyttäresi kanssa ja seuraamaan tilannetta tarkemmin.

Kysymyksestäsi ei tule esille se, miten olette käsitelleet mahdollista isän luo muuttoa tuon mainitsemasi ”järjellä ja tunteella puhumisen” ja tyttären tekemän päätöksen jälkeen, ja onko niin isä kuin myös te aikuiset yhdessä keskustellut tytön kanssa asiasta. Kun kerrot ”perhehelvetin” alkaneen tuon päätöksen jälkeen, voi kyse olla siitä, että tyttö ei ole pystynyt käsittelemään tai saanut ilmaistuksi syvempää, isän kaukana asumisesta ja uudesta perhetilanteesta johtuvaa pettymystään. Hän voi myös mielessään jollain tapaa pitää sinua syypäänä siihen, että isän luo muutto ei ole ollut mahdollista, vaikka olisi itse tehnyt ratkaisun sinänsä järkevin perustein.

Kun tyttäresi on 15-vuotias, hänen peruskoulunsa päättyy todennäköisesti ensi keväänä. Jos suunnitelmissa tai edes yhtenä mahdollisena vaihtoehtona on muutto isän luo jatkamaan opiskelua (sanot muuton olevan mahdollista esim. lukiovaiheessa), olisi asiasta keskustelu ja sen valmistelu hyvä alkaa jo nyt. Keskustelu kannattaa avata ensin teidän vanhempien kesken, ja ottaa tyttö mukaan pohtimaan asiaa mahdollisimman nopeasti sitten kun eri vaihtoehdot on kartoitettu. Tyttö on jo sen ikäinen, että hänen oma mielipiteensä on tärkeä mietittäessä asumisjärjestelyjä. Ja olipa lopullinen ratkaisu mikä tahansa, on tärkeää että myös isä puhuu tytön kanssa asiasta – näin sinä et ole ainoa vanhempi, joka vaikuttaa asiaan.

Lue myös kysymys-vastausparit 1214466, 1084272, 968868 ja 720285, jotka kaikki ovat äitien kysymyksiä vuorovaikutuksesta teini-ikäisten tyttöjen kanssa – kolmessa ensimmäisessä tytöt ovat suunnilleen oman tyttäresi ikäisiä, neljännessä on kyse hieman nuoremmasta tytöstä. Ensimmäinen ja viimeinen viitekysymys ovat myös yksinhuoltajaäitien tekemiä. Tutustu erityisesti näissä viitekysymyksissä mainittuun Aggression Portaat -malliin, joka kuvaa sitä, miten nuorilla on usein tarve nähdä omat vanhemmat mahdollisimman kielteisessä valossa, jotta heidän on helpompi irtautua näistä läheisimmistä aikuisista.

Toivomme teille antoisia, tulevaisuuteen suuntautuvia keskusteluja ja leppoisia hetkiä arjen ”väännön” vastapainoksi

Lotta Heiskanen, psykologi, Väestöliiton Perhekeskus
Maija Lehtikangas, sosionomi, Murkun kanssa -netti
Viitteet 1214466, 1084272, 968868, 720285
Kysymyksen numero 1265342
Asiasanat Seurustelu
Perheen tilanne
Kysytty 6.10.2011 klo 10:15:43
Kysymystä lyhennetty:
Jo reilusti täysi-ikäinen vanhempiensa luona asuva nuori nainen kysyy suhteestaan vanhempiinsa ja siitä, missä määrin vanhemmat voivat puuttua hänen elämäänsä. Erimielisyyttä ja riitoja on tullut etenkin isän kanssa mm. nuoren naisen seurustelusta ja poikaystävän kanssa liikkumisesta. Kysyjä kokee, että on ollut koko ikänsä ns. "vanki" kotonaan, ja kysyy, mistä voisi saada perheen ulkopuolista apua tällaisessa tilanteessa.
Vastattu 17.10.2011 klo 10:55
Hei!
Tämä kysymys-vastauspalsta on tarkoitettu murrosikäisten nuorten vanhemmille, ja kertomasi perusteella et ole vanhempi tai varsinaisesti murrosikäinenkään, joten kysymykseesi vastataan vain lyhyesti.

Ikäisesi aikuiset asuvat ja päättävät omasta elämästään usein jo itsenäisesti, joskin perhe ja läheiset ihmiset vaikuttavat jollain tapaa lähes kaikkien ihmisten ratkaisuihin. Joskus esimerkiksi sairauden tai vamman, taloudellisen tilanteen tai muun syyn vuoksi ei nuoren tai aikuisen itsenäinen asuminen ole mahdollista. Vanhemmille on luontaista huolehtia lapsistaan ja suojella heitä, ja tällaisissa tilanteissa vanhempien voi olla tavallistakin vaikeampaa nähdä sitä, missä asioissa heidän jo ikävuosiltaan aikuinen lapsensa tarvitsee suojelua, ja missä asioissa taas tukea itsenäistymiseen. Usein tämä näkyy erityisesti asioissa, jotka liittyvät seurusteluun ja kotoa poissaoloihin.

Jos nuorella tai aikuisella on sairaus tai vamma, jonka vuoksi itsenäinen asuminen ei onnistu, on hänellä ja perheellä usein myös oma kodin ulkopuolinen työntekijä, jonka vastuulla on tarvittavien palvelujen järjestäminen. Tämä työntekijä voi olla esim. sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja tai kuntoutuksesta huolehtiva ammattilainen. Tältä omalta työntekijältä voi saada tukea ja tietoa palveluista myös silloin, kun esim. seurusteluun tai seksuaalisuuteen liittyvät asiat vaativat perheeltä uutta asennoitumista tai jos tarvitaan tietoa esim. nuorelle aikuiselle sopivista asumispalveluista.

Kun asut vielä vanhempiesi kanssa, on teidän kaikkien perheenjäsenten otettava toiminnassanne huomioon toiset samassa kodissa asuvat ja yhteinen viihtyvyys. Et siis voi päättää kaikista asioista aivan samalla tavoin kuin silloin, jos vastaisit asumisestasi ja muusta elämästäsi täysin itsenäisesti. Jos erimielisyydet ovat sanallisella tasolla, kannattaa pyytää esimerkiksi edellä mainittua perheen omaa työntekijää auttamaan teitä uudessa tilanteessa. Väkivaltainen käytös ei ole sallittua, eikä kenenkään tarvitse alistua väkivallan kohteeksi omassa kodissaan – tällöin tarvitaan pikaista yhteydenottoa poliisiin.

Keskusteluapua voit löytää myös nettiosoitteen www.tukinet.net kautta, tai jos hankalat tilanteet perheessäsi liittyvät nimenomaan seurusteluusi tai seksuaaliseen kehitykseesi, voit myös soittaa Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikan neuvontapuhelimeen numeroon 040-167 9005 ma-ke klo 13-15. Lue myös kysymys-vastauspari 104889, jossa lähellä täysi-ikäisyyttä oleva nuori kysyy omasta seurustelustaan ja vanhempiensa suhtautumisesta siihen. Omat vanhempasi pohtivat ehkä samanlaisia asioita kuin tämän kysyjän vanhemmat.

Toivomme sinulle ja perheellesi sekä seurustelukumppanillesi mukavia yhteisiä hetkiä ilman erimielisyyksiä!

Maija Lehtikangas, sosionomi, Murkun kanssa -netti
Kirsi Porras, sairaanhoitaja, erityistason seksuaaliterapeutti, Nuorten Seksuaaliterveyden Osaamiskeskus
Viitteet 104889
Kysymyksen numero 1255091
Asiasanat Koulunkäynti
Mielenterveys
Kysytty 1.10.2011 klo 21:51:43
Kysymystä muokattu:
13-vuotias lapseni aloitti yläkoulun nyt syksyllä ja toisella kouluviikolla kuraattori otti yhteyttä, ettei hän kommunikoi opettajien eikä oppilaiden kanssa lainkaan: Ei puhu, ei pukahda. Sain äskettäin myös kuulla, että tätä lastani on kahden vuoden ajan kiusattu koulussa. Kiusaaminen keskittyi yhden opettajan tunneille, joilla systemaattisesti naurettiin lapseni vastauksille. Myös toinen oppilas oli saman käytöksen kohteena, mutta opettaja ei puuttunut kummankaan kohdalla asiaan. Nyt lapsi on ollut kohta kuukauden sairaslomalla ja aloittelemme kotikoulua.

Jo vuoden vaihteessa huolestuin siitä, ettei tämä lapsi saanut unta iltaisin edes reseptilääkkeen avulla, vaan yöuni jäi 3-6 tuntiin. Tällöin aloin hakea hänelle apua, jota saimme vasta pari viikkoa sitten nuorisopsykiatrian polilta. Lapsi on äärettömän älykäs ja lahjakas, mutta myös äärettömän ujo, sulkeutuvainen ja vetäytyvä. Kotiväelle hän puhuu kuten ennenkin ja pärjää hyvin uudessa harrastuksessaan naapurikunnan partiossa. Siellä kukaan ei tunne eikä tiedä häntä, joten paineet ovat poissa.

Minulla itselläni on ollut uniongelmia hänen ikäisestään lähtien, samoin äidilläni. Sairastan myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka on varmaan ollut aikamoinen taakka lapsilleni viime vuosina. En riehu, vaan olen kestomasentunut ja vetämätön - aina väsynyt.

Miten lastani voidaan hoitaa, kun hän ei puhu? Hypnoosi ja rauhoittavat lääkkeet ovat ilmeisesti poissa pelistä, mutta entä beetasalpaaja, rentoutusharjoitukset tms? Huumori selvästi rentouttaa ja auttaa, hän saa jopa sanotuksi jotain vieraan läsnä ollessa, jos hänet ensin saa aidosti naurahtamaan.
Vastattu 12.10.2011 klo 09:55
Hei!
Olet huolissasi yläkouluikäisen lapsesi puhumattomuudesta ja nukkumisvaikeuksista. Olette päässeet avun piiriin vasta äskettäin ja pohdit niin opettajan alaluokkien aikana tähän lapseen kohdistaneen epäasiallisen käyttäytymisen kuin oman sairautesi vaikutuksia lapsenne tilanteeseen.

Tavallisesti hoidon alkuvaiheessa on arviointijakso, jonka aikana nuoren kokonaistilanne kartoitetaan ja arviointijakson jälkeen tehdään yhteinen hoitosuunnitelma. Suurista linjauksista, kuten koulunkäyntiin liittyvistä muutoksista, olisi hyvä neuvotella verkostotapaamisessa, jossa määritellään työnjako niin kodin kuin hoitotahon tai koulunkin osalta. Tehtävien ratkaisujen tärkein päämäärä on nuoren toipuminen niin, että kouluun palaaminen ja pärjääminen siellä ovat mahdollisia. Kun lapsenne hoito nuorisopoliklinikalla on käynnistynyt vasta pari viikkoa sitten, ollaan tällä tiellä vasta aivan alkutaipaleella, ja hätiköiminen tässä vaiheessa voi kostautua myöhemmin. Vanhempien tehtävä on tukea nuorta mahdollisimman normaaliin nuoruusikäisen elämään, eli harrastukset ja jäljellä olevat kaverisuhteet ovat ehdottoman tärkeitä.

Nuorisopsykiatrian poliklinikka on se taho, jonka tehtävä on suunnitella lapsen hoitoa. On olemassa monenlaisia terapiamuotoja, joista puhumatonkin lapsi ja nuori voi hyötyä (esim. musiikki-, kuvataide- tai perheterapiat). Lastanne siis voidaan auttaa, vaikka hän ei ainakaan aluksi puhuisi mitään – lisäksi on hyvä muistaa, että luottamuksen rakentuminen lapsen ja hoitotahon välillä vie aikaa, joskus jopa kuukausia. Tämän luottamuksen kannalta on hyväksi se, että vanhempana viestitätte nuorelle hoitosuhteeseen sitoutumisen tärkeyttä ja sitä, että hoidon saaminen on hyvä asia. Oleellista on myös se, että itse osoitatte avoimuutta hoitotahon suuntaan: esim. lastanne hoitavien työntekijöiden on ehdottoman tärkeää saada tieto vanhemman bipolaarisesta sairaudesta ja huomioida tämä asia (mahdollinen periytyvyys tms) myös lapsenne kohdalla.

Kysymyksesi perusteella vaikuttaa siltä, kuin kokisit vanhempana oman ”tarinasi” ikään kuin toistuvan jotenkin ennalta määrättynä lapsesi elämässä. Pohdit myös oman mielialasi vaikutuksia lapseesi ja koko perheeseenne. Toki tällaiset asiat saattavat vaikuttaa tilanteeseen ja siksi onkin tärkeää huolehtia siitä, että saat hoitoa ja tukea myös omaan sairauteesi. Tämä auttaa sinua jaksamaan vanhempana tukea lastasi.

Myös tämän kysymyksessäsi mainitun lapsen tapa ratkaista yläkoulun ja murrosiän tuomat haasteet ”hiljaisuudella” ja hänen muukin toimintansa vaikuttaa koko perheeseen. Vanhempia tarvitaan pysymään vahvasti äidin ja isän roolissa, se on nyt vanhemman tärkein ja arvokkain tehtävä: Arjen turvallisuus ja rauha, perusasioiden säilyminen ennallaan, aikuisten pitäytyminen entisissä sopimuksissa ja aiemmin sovituissa rajoissa jne. – tämä kaikki antaa nuorelle tunteen turvallisuudesta ja ennakoitavuudesta, mikä takaa mahdollisuuden edetä rauhassa toipumisen tiellä.

Lapsenne kanssa on hyvä keskustella myös siitä, millaiseksi hän kokee yläkoulun ja oman luokan ilmapiirin ja onko aiemmin tapahtunut epäasiallinen kohtelu vaikuttanut siihen, miten vaikeaksi hän kokee erilaisten aineopettajien vaihtumisen luokan edessä 1-2 tunnin välein. Koulun suhteen opiskelu kotona voi olla tässä vaiheessa hyvä ratkaisu. On kuitenkin tärkeää muistaa, että tavoite on koko ajan saada nuori vähitellen takaisin kouluun oman ikäistensä pariin. Pari tuntia viikossa omassa koulussa ensin vaikka yksin jonkun opettajan ohjauksessa ja myöhemmin mahdollisesti muutaman oppilaan pienryhmässä voisi toimia alkuna koulurytmiin ja luokkaan palaamiselle. Voi olla haitallista nuoren sosiaalisille suhteille, jos hän joutuu pitkäksi ajaksi irti omasta vertaisryhmästään.

Lue myös kysymys-vastausparit 117942, 147979, 154528 ja 1074382, joista ensimmäiset käsittelevät suunnilleen lapsenne ikäisten poikien kokemia vaikeuksia vertaissuhteissa, vetäytymistä ja jännittämistä, ja viimeinen koskee lukioikäisen nuoren univaikeuksia. Kysymyksistä ja vastauksista voi löytyä joitakin myös teidän perheellenne sopivia näkökulmia.

Toivomme lapsellenne sopivan avun pikaista käynnistymistä ja koko perheellenne valoisia tulevaisuudennäkymiä!

Miila Halonen, asiantuntijalääkäri, Väestöliitto
Mika Lehtonen, psyko- ja perheterapeutti, Miehen Aika -hanke
Maija Lehtikangas, sosionomi, Murkun kanssa -nettipalvelu
Viitteet 117942, 147979, 154528, 1074382
Kysymyksen numero 1214052
Asiasanat Vanhemman haastavat tunteet
Pelisäännöt, rajat
Kysytty 9.9.2011 klo 12:23:11
Kysymystä muokattu:
Hei,
perheemme 9-vuotias poika on jo 8-vuotiaana alkanut käyttäytyä kuin murrosikäinen, nyt enenevässä määrin. Leikkiminen on vähäistä (ulkoleikkejä lukuun ottamatta) ja isompien poikien seura kiinnostaa, etenkin isojen poikien pelit. Olen hämmentynyt tästä lyhyeen loppuneesta lapsuudesta. En tiedä, onko kovin tavallista, että 9-vuotiaalla hiki haisee, tukka rasvoittuu, näppylöitä tulee, ja käytös on teinimäistä?

Ongelmia tuottaa etenkin sääntöjen noudattaminen. Esimerkiksi syömään tulo arkisin aina samaan kellonaikaan on yhtä anelua, uhkailua ja kiristystä. Hän varsin hyvin tietää, että ruokailu on aina tiettyyn aikaan, mutta silti ajan noudattaminen on todella työn takana. "Mä en tuu, sä oot ihan tyhmä, miks mulla on tommonen äiti...en sit syö ollenkaan"...on tavallisimmat vastaukset puhelinsoittoon. Olen kokeillut monenlaisia tapoja osoittaa, että olen tosissani, mutta niiden teho on kovin lyhytaikainen tai kokonaan tehoton. Viimeksi hän kieltäytyi kahtena peräkkäisenä sunnuntaina tulemasta syömään ruoka-aikana, joten ilmoitin hänelle, ettei erillistä tarjoilua pelkästään hänelle ole luvassa. Tullessaan n.2 tuntia myöhässä, hän oli ostanut kaveriltaan lainaamilla rahoilla kaupasta hampurilaisia, eikä edes ymmärtänyt, miksi olen vihainen. Myös iltaisin kotiintuloaikaa on vaikea noudattaa. En tiedä minkälainen rangaistus tehoaisi?

Toinen tavallinen ongelma on jankuttaminen, esimerkiksi pelien suhteen. Nyt hän haluaisi K18 pelin, jota tietenkään emme tule hankkimaan. Poika jaksaa jankuttaa kuukausitolkulla, tajuamatta ettei sillä ole mitään merkitystä...hän jankuttaa ja kiukuttelee, ja ajaa meidät "raivon partaalle", kun ei ymmärrä lopettaa missään kohtaa, vaikka me vanhemmat olemme jo aivan hermostuneita. Eli hän ei ymmärrä, milloin on alistuttava, peräännyttävä...pikemminkin hän muuttuu itse vihaiseksi ja entistä uhmakkaammaksi.

Pojan käyttäytyminen ja ikävät tilanteet päivittäin ovat erityisen hankalia siksi, että mieheni on erittäin vaikea sietää huonoa käytöstä. Minä kestän paremmin, mutten minäkään pysty aina olemaan niin aikuinen, kuin haluaisin. Huudettua tulee usein. Kotona tunnelma on usein kireällä, ja minä olen "selvittelymies", perheen diplomaatti ja poliisi. Asia on niin ongelmallinen, että pelkään sen raastavan perheen rikki.

Pelkään, ettei näin aikaisin alkanut uhmakas käytös ole helpottamaan päin vielä moneen vuoteen. Haluaisin, että hänet nyt vielä jotenkin saataisiin ymmärtämään, miksi sääntöjä tulee noudattaa. Tämä jokapäiväinen vääntö jokaisesta asiasta käy niin raskaaksi, että kaipaisin kasvatukseen tukea, jota en oikein ole osannut hakea mistään. Kaipaisin siis käytännön neuvoja kasvatukseen ja mietin, kenelle ongelmatilanteista kannattaisi puhua. Pitäisikö poika ottaa mukaan keskusteluihin? Pitäisikö koko perheen mennä johonkin ?
Vastattu 22.9.2011 klo 15:38
Hei!
Olet huolissasi perheenne alle 10-vuotiaan lapsen tilanteesta ja pohdit, onko kyse liian varhaisesta murrosiästä. Jos sinun tai puolisosi murrosikä on alkanut varhaisessa vaiheessa, voi hyvinkin olla kyse siitä, että myös poikanne on ns. ”varhainen kehittyjä”. On ehkä hyvä pohtia myös sitä, miten vanhempien murrosikä muuten on sujunut, ja voisiko siitä saada jotain vinkkiä toimimiseen poikanne kanssa. Kouluterveydenhoitajan ja tarvittaessa koululääkärin kautta voi pojan fyysistä kehitystä selvittää tarkemmin esim. kasvukäyriä katsomalla, mutta pelkästään hienhaju tai näppylätkään ei ole varma merkki aikaisesta puberteetista.

Lapsi oppii omien tunteidensa säätelyä sekä perheen normeja ja sääntöjä sen kautta, että sääntöjä testataan ja välillä niistä käydään ”vääntöä”. Rajoista käytävä taistelu ei siis sinänsä ole pahasta, vaan jopa tarpeellista. Kertomasi perusteella perheessänne eletään tällä hetkellä kriittistä vaihetta sen suhteen, kuka määrää kaapin paikan. Jos jaksatte nyt vanhempina keskustella ja tarkentaa oman toimintalinjanne ja pitää siitä johdonmukaisesti kiinni, on teillä varsinaisen murrosiän alkaessa ehkä jo hankalin vaihe ohitettu tai ainakin vanhempien yhteinen toimintalinja ”viilattu” kuntoon.

Kannattaa myös selvittää, koetteleeko poikanne samalla tavoin aikuisten asettamia rajoja esim. koulussa, harrastuksissa tms vai ilmeneekö kuvaamaasi käytöstä ainoastaan, kun hän testaa vanhempien asettamia rajoja. Jos ongelmaa ei muualla ole, voi olla kyse siitä, että nokkela poika käyttää hyväkseen vanhempien erilaista toimintalinjaa: On mahdotonta asettaa rajoja, jos vanhempien energia kuluu selviytymiseen oman aggression kanssa tai luovimiseen ja ”erotuomarointiin”. Rajojen asettaminen onnistuu vain, kun poika tietää ja saa tarvittaessa riittävän usein kokea molempien vanhempien vetävän samaa linjaa ja käyttävän johdonmukaisesti samoja seuraamuksia (vrt. viitekysymys 783808).

Se, että 9-vuotias on kiinnostunut viettämään aikaa vaikkapa 3-4 vuotta itseään vanhempien poikien kanssa, voi olla huolestuttavaa. Eri ikävaiheissa lapsilla ja nuorilla on erilaiset mielenkiinnon kohteet ja tekemisten vaikuttimet, ja porukan liepeillä ”kärkkyvä” nuorempi poika voi helposti joutua isompien ”käsikassaraksi” ja tavalla tai toisella houkutelluksi ”ihan vaan läpällä” sellaisiin tekoihin, joihin ei ole valmis. Siksi on tärkeää asettaa pojalle rajat kaveriporukoiden suhteen ja saada hänet oman ikäiseensä seuraan, ettei hänelle tapahdu mitään pahaa ja ettei hän joudu tilanteeseen, jota ei hallitse.

Jos tilanne käy kovasti voimillenne eikä vanhempien yhteistä toimintalinjaa löydy tai sekään ei auta, kannattaa ottaa yhteyttä paikkakuntanne perheneuvolaan. Lue myös kysymys-vastausparit 1195821, 1193498, 141713, 783808 ja 1062228, jotka käsittelevät pari vuotta poikaanne vanhempien poikien uhmaa, rajojen rikkomuksia ja raivareita - viimeinen viitekysymys taas on vanhemman kysymys tietokonepelien ikärajoista. Kysymyksistä ja vastauksista löytynee myös teidän perheellenne soveltuvia näkökulmia.

Toivolle yhteisten toimintalinjojen löytymistä ja koko perheellenne seesteisempää arkea!

Mika Lehtonen, perheterapeutti, aggressiokasvattaja, Väestöliiton Miehen Aika
Miila Halonen, asiantuntijalääkäri, Väestöliitto
Viitteet 1195821, 1193498, 141713, 783808, 1062228
Kysymyksen numero 1214466
Asiasanat Perheen tilanne
Pelisäännöt, rajat
Kysytty 9.9.2011 klo 18:21:43
Kysymystä muokattu:
Olen yksinhuoltaja ja minulla on 16-vuotias tytär, jonka isä ei ole ollut koskaan tytön elämässä mukana. Parin viime vuoden aikana tyttö on alkanut olla öitä poissa, joskus on koko viikonlopunkin kavereilla. Tiedän, että tytär on ainakin muutaman kerran käyttänyt alkoholia ja että jonkun verran ystäväporukassa sitä käytetään. Myös osa vanhemmista sen sallii tai ei ainakaan ole viestittänyt, että se heidän mielestään olisi erityisemmin huolestuttavaa, eivätkä ole ottaneet asiaa puheeksi kanssani.

Tytön ystäväpiirissä on paljon minulle aivan tuntematonta porukkaa minulle, vaikka osan vanhemmista tiedän jollakin tavalla. Olen itse ottanut pariin huoltajaan yhteyttä, mutta vastakaikua huolelleni en ole saanut. Tytär vaan lähtee piittaamatta pyynnöistäni tulla kotiin, ja jää joskus yöksi vaikka toisin olisi ollut sovittu. Monena yönä olen lähtenyt etsimään lähiseutuja, mutta tuloksetta ja sekin on raskasta työssäkäyvälle. Kotiin tullessa tyttö ei ole haissut alkoholille eikä tupakalle tms, joskus on kyllä vesi maistunut. Puhe ei näytä auttavan tilannetta: Yleensä pyydän myöhään vielä soittamaan tai soitan itse, vastaa tai ei. Pari kertaa olen kuullut äänestä ,että on varmaan ottanut jotakin.

Olen huolissani enkä hyväksy alaikäisen alkoholin käyttöä. Mikä neuvoksi? Pitäisikö tytön antaa olla jatkuvasti menossa - kotona ei viihdy. Tytär aloitti juuri lukion. Koulu menee suht’ hyvin, vaikka tyttö ei kyllä luekaan.
Vastattu 21.9.2011 klo 07:58
Hei!
Olet huolissasi tyttäresi yön yli kestävistä poissaoloista viikonloppuisin sekä siitä, ettet tunne kovin hyvin hänen ystäväpiiriään. Olet soittanut tyttäresi perään, ottanut yhteyttä tuttuihin tyttäresi kavereiden vanhempiin ja myöskin etsinyt tyttöä silloin, kun hän ei ole palannut kotiin sovitusti. Vaikuttaa siltä, kuin tilanne olisi pikkuhiljaa luisunut sellaiseksi, että tyttö oman mielensä mukaan joko tulee kotiin tai ei viikonloppuisin ja olet itsekin hieman ymmälläsi, kuinka näin on päässyt käymään.

Myönteisinä asioina mainitset sen, että tytön koulunkäynti sujuu hyvin sekä sen, että pääosin hän ei kotiin tullessaan vaikuta käyttäneen alkoholia tai tupakoineen ainakaan havaittavasti. Kysymyksesi perusteella vaikuttaa siltä, kuin olisit tyttäresi kasvattajana kovin yksin ja osin epävarmakin. Kuitenkin olet aivan oikeista asioista huolissasi ja sinulla on vastuullisen vanhemman näkemys siitä, mikä on alaikäiseltä hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei.

Tyttäresi on siinä iässä, jolloin vanhemmista irtaudutaan vähitellen, ja on tärkeää antaa tämän tapahtua hallitusti. Tässä irtautumisessa on usein niin nuorelle kuin vanhemmallekin hyödyksi, että lähipiirissä olisi vanhemman lisäksi muitakin aikuisia toisaalta vahvistamassa vanhemman viestiä nuorelle, toisaalta taas nuoren tukena. Kerrot ettei isä ole ollut millään tavalla tytön elämässä – onko teillä muita sukulaisia tai perhetuttuja, jotka voisivat osaltaan jutella tytön kanssa?

Et ainakaan mainitse sitä, oletteko pitänyt tyttäresi kanssa perhepalaverin, jossa on sovittu selkeät pelisäännöt esim. kotitöiden ja kouluasioiden hoitamisen sekä kotiintuloaikojen ja sen suhteen, millä edellytyksillä yliyön poissaolot ovat mahdollisia ja miten niistä sovitaan. On molemmille osapuolille selkeämpää, kun osaa ennakoida, miten asioiden tulisi sujua ja miten milloinkin on hyvä toimia. Tyttäresi voi myös tehdä omia ehdotuksia, joista voitte sitten keskustella ja joita voi myös soveltuvin osin käyttää pelisäännöistä sovittaessa. On myös hyvä sopia siitä, mitä seuraa siitä, jos yhteisesti sovittuja pelisääntöjä rikotaan. Luultavasti tyttö tulee myös testaamaan sen, toteutuvatko seuraamukset oikeasti käytännössä, joten sinun on hyvä varautua tähän.

Sinun on tärkeää myös löytää itsellesi jokin oma harrastus, ottaa omaa aikaa ystävien kanssa tai etsiä jokin taho, jolle voit purkaa omia tuntojasi. Tyttäresi on parin vuoden kuluttua täysi-ikäinen ja hänen on hyvä nähdä myös se, että äidillä on omiakin menemisiä ja tytär saa myös tilaa itsenäistyä, vaikka äiti onkin tarvittaessa napakka sovittujen asioiden suhteen.

Lue kysymys-vastausparit 898105, 891631 ja 458376, jotka nekin käsittelevät rajojen asettamista hiukan tytärtäsi nuoremmille tytöille mm yöpoissaolojen suhteen. Voit löytää vastauksista tukea keskusteluun oman tyttäresi kanssa.

Toivomme sinulle sitkeyttä pelisääntökeskusteluihin ja myös mukavia hetkiä tyttäresi kanssa!

Minna Oulasmaa, perheneuvonnan koordinaattori, Perheverkko
Maija Lehtikangas, Murkun kanssa -netti
Viitteet 898105, 891631, 458376
Kysymyksen numero 1207589
Asiasanat Perheen tilanne
Pelisäännöt, rajat
Kysytty 6.9.2011 klo 10:56:54
Kysymystä muokattu:
Minulla on neljä poikaa, joista vanhin asuu jo omillaan. Kotona asuvat 17-, 16- ja 6-vuotiaat. Olemme miehen kanssa harkinta-ajalla, kesällä hän muutti omaan osoitteeseen muutaman kilometrin päähän. Olin itse aktiivinen osapuoli asumuserossamme, ja mies onkin sitä mieltä, että hänet laitettiin pois.

Hän on ollut hyvä isä ja osallistunut poikien elämään. Nyt olen kuitenkin ymmälläni ja surullinenkin hänen käytöksestään: Mies kyllä hakee välillä kuopuksen päiväkodista ja tulee tänne entiseen kotiinsa lapsen kanssa. Isompien pokien kanssa hän ei paljoa soittele, 16-vuotias ei myöskään ole nähnyt isän asuntoa. Olen yrittänyt kysyä, miten mies suunnittelee tapaavansa poikia muutenkin kuin päiväkotiin liittyen. Hän ei vastaa, vaan kiertää kysymyksen sanomalla, että haluaa ensin laittaa kotinsa kuntoon ja että hänellä on niin paljon töitä.

16-v. poikani on juuri aloittanut lukion ja olenkin hänen suhteensa neuvoton ja jatkuvasti huolissani siitä, mihin suuntaan hänen tilanteensa kääntyy. Hän on pienestä asti vetäytynyt helposti kuoreensa ja välillä pitää ”raivata” polkua hänen luokseen. Olen toki nyt se lähivanhempi ja koen jaksavani, mutta minua huolettaa, mitä ero ja mieheni käytös aiheuttaa erityisesti tälle nuorelle, joka huolehtii kavereistaan, on välillä kuin unessa, puhuu välillä puhelimessa aggressiiviseen tyyliin kavereiden kanssa, kiroilee kotona, mikä on uutta ja tuo ylijääneet oluensa jääkaappiin(!). Poika sanoo, ettei isän muutto tunnu missään, mistä sitten juteltiinkin pitkään. Olen paljon hänen kanssaan keskustellut ja mielestäni meillä on lämpimät hyvät välit. Nyt olen kuitenkin aika yksin. Tosin kannoin ennen eroakin isoimman vastuun poikien voinnista, mutta isä oli kuitenkin kotona ja poikien saatavilla.
17-vuotias tuntuu aikuistuvan eromme seurauksena kohisemalla ja on ottanut enemmän vastuuta. Hänen suhteensa en ole huolissani, mutta olen valppaana, ettei hän ala liikaa kantaa vastuuta. Kiitos etukäteen kommentoinnista.
Vastattu 15.9.2011 klo 15:58
Hei!
Pohdit tuoreen asumuseronne vaikutuksia poikiinne ja olet erityisesti huolissasi heistä toiseksi nuorimmasta. Vanhemmalle voi olla yleensäkin vaikeaa löytää luontevaa yhdessäolon tapaa aikuistumassa olevan nuoren kanssa, ja nyt koko perheellänne on meneillään uudelleen orientoitumisen vaihe, jossa etsitään uusia toimintatapoja ja rooleja muuttuneessa tilanteessa. Pojallasi on lisäksi alkanut opiskelu toisen asteen oppilaitoksessa, ja siirtyminen koululaisesta opiskelijaksi on sekin muutos aiempaan verrattuna.

On hyvä, että sinulla riittää voimia seurata lastesi reaktioita ja olet jaksanut keskustella poikienne ja isän kanssa uudesta tilanteesta. Jokainen perheenjäsen reagoi omalla tavallaan ja oman aikataulunsa mukaan, eroon liittyvä kipuilu on ymmärrettävää ja tarpeellistakin; Se täytyy saada käydä läpi. Tarjoa 16-vuotiaalle jatkossakin mahdollisuuksia keskusteluun – voit myös kysyä, mitä hän ajattelisi siitä, että puhuisi jonkun ulkopuolisen kanssa. Vaikuttaa siltä, kuin poikasi olisi vaikeaa pukea sanoiksi omia tunteitaan. Kiukku tai surukin tulee ulos uhoamisena tai sitä työstetään toiminnan kautta. Tuohon ikään liittyy usein ns. omnipotenssi: Nuori vaikuttaa välinpitämättömältä ja haluaa antaa vaikutelman, että mikään ei tunnu missään – kyllä tässä porskutetaan, jos vanhemmat eroaa, so what?

Vanhemman on tärkeää antaa nimiä tunteille ja huolehtia siitä, että ne asiat, jotka voivat pysyä ennallaan, myös pysyvät. Esim. sovituista rajoista on tärkeää pitää kiinni, vaikka nuori koettaisikin ”kävellä vanhemman yli” ja kokeilee, onnistuisiko rajojen venyttäminen sen varjolla, että vanhempi ehkä yrittää jotenkin hyvitellä eroa ja välttää erimielisyyksiä. Mainitsemasi kiroilu ja alaikäisen omien oluiden tuominen jääkaappiin voi olla tällaista testaamista tai kiukun purkamista sitä vanhempaa kohtaan, jonka nuori kokee olevan jollain lailla ”syyllinen” eroon.

Myös poikien isä vaikuttaa olevan kovin eri vaiheessa eron käsittelyssä kuin sinä. Ehkä hän havahtui asiaan vasta, kun muutto omaan asuntoon oli ajankohtainen, ja hän saattaa tarvita aikaa ja tukea pystyäkseen erottamaan vanhemmuuden purkautuvasta parisuhteesta. Kun mies sanoo, että hänet ”laitettiin pois”, hän ehkä kokee että hänet on laitettu pois koko perheestä. Isä löytää varmasti päiväkoti-ikäisen kanssa huomattavasti helpommin yhteistä puuhaa kuin teini-ikäisen kanssa, joka kuvauksesi mukaan vaatii paljon enemmän aikuisen omaa sinnikkyyttä ja aloitteellisuutta.

Onko vanhemmilla pojillanne esim. jokin harrastus, jonka kautta isälle löytyisi luontevaa tekemistä, vaikkapa harjoituksiin viemistä tms? Pojalle voisi olla myös merkityksellistä, jos sinun lisäksesi isä ottaisi hänen kanssaan puheeksi kielenkäytön ja oluenjuonnin yms. Tällainen jutustelu onnistuu yleensä parhaiten jonkin yhteisen tekemisen, esim. urheiluottelun seuraamisen, kalastamisen tai mökin talviteloille laittamisen, ohessa.

Lue tältä palstalta kysymys-vastausparit 955053, 614144, 573805 ja 106678, joissa käsitellään eri näkökulmista nuorten reaktioita vanhempien eroon (kolmas kysymys on nuoren kysymys etävanhemman luona vierailemisesta). Voit harkintasi mukaan pyytää myös poikien isää tai poikaasi lukemaan jonkin kysymys-vastauspareista. Koet itse jaksavasi, ja se onkin nyt tärkeää – tarvitaan ainakin yksi aikuinen, joka huolehtii arjen sujumisesta, palauttelee tarvittaessa lapsia (ja ehkä vähän aikuisiakin)”oikeille raiteille” ja ohjaa perheen ulkopuolisen avun piiriin, jos sellaista tarvitaan. Perheenne vankan perustan ja toimivan keskusteluyhteytenne turvin tilanne varmasti tasoittuu vähitellen.

Toivomme perheellenne toimivaa, uudenlaista arkea sekä hyviä keskusteluja jatkossakin ja pojallenne hienoja aikuistuvan nuoren hetkiä niin perheen parissa kuin ystäväpiirissä ja opinnoissakin!

Anna-Sofia Salmi, psykologi, Perhekeskus
Maija Lehtikangas, Murkun kanssa -netti
Viitteet 955053, 614144, 573805, 106678
Kysymyksen numero 1196673
Asiasanat Pelisäännöt, rajat
Perheen tilanne
Kysytty 30.8.2011 klo 12:46:27
Kysymystä muokattu:
Mietin, miten löytyisi sellainen vastuunjako ja kurinpito uusperheeseen, että kaikki olisivat suht’ tyytyväisiä. Kotona asuvat 14- ja 18-vuotiaat lapseni ovat aika laiskoja: Huoneensa he imuroivat vastahakoisesti, kun käsken, enkä edes käske joka viikko. Heillä on myös keittiövuorot arkisin. Vuorolle on laskettu hinta - jos ei vuoroa hoida, vähennetään se kuukausirahasta. Usein jää kuitenkin tulkinnanvaraiseksi, onko vuoro hoidettu (jos keittiön siivoaa esim. vasta klo 22 illalla). Lisäksi pitää viedä roskat aina pyydettäessä.

Mieheni (lasten isäpuoli) on todella turhautunut lasten velttouteen. Hän puhuu jatkuvasti siitä, miten hommat on hoidettu huonosti tai ne on laiminlyöty. Hänen mielestään lasten pitäisi paitsi hoitaa sovitut vuorot ja tehdä myös oma-aloitteisesti enemmän kotitöitä. Lapseni puolestaan ovat hyvin tarkkoja siitä, mitä on sovittu ja ovat vastahakoisia hoitamaan "sopimuksen ulkopuolisia" asioita.

Asia, mistä olemme täysin eri mieltä, on se, että miehelläni on mielestään oikeus milloin tahansa keskeyttää lasten puuhat jollain ex tempore -käskyllä tyyliin "tietokone kiinni ja haravoimaan". Sitten hän kiristelee hampaitaan, kun lapset eivät tottele. Sovituista vuoroista muistutettaessa lapset kyllä keskeyttävät muut puuhat ja tulevat hoitamaan vuoronsa. Minusta onkin paras keskittyä sovittuihin hommiin ja käskyttämisen sijaan neuvotella etukäteen, jos toivotaan jotain muuta työpanosta. Mielestäni jokaisella on oikeus rentoutua ja tehdä mitä haluaa, jos sovitut hommat on hoidettu. Ei aikuisistakaan ole kivaa, jos joku yllättäen ilmestyy käskyttämään. Mies ei tajua pointtiani asiassa.

Itse alan olla jo epävarma. Onko tuollainen mahtikäskyjen jakelu suotavaa kasvatusta? Olenko itse liian neuvotteleva ja lepsu ja vaadinko lapsilta liian vähän? Olenko jopa pilannut lapset liian vähillä vaatimuksilla? Minulle lasten nykyinen työpanos riittäisi ihan hyvin, jos he joskus erikseen sovitusti vaikka auttelevat pihatöissä. Hehän ovat perheen lapsia eivätkä kodinhoitajia. Mieheni mielestä taas heidän pitäisi vähintään siivota vessat ja mieluummin hoitaa koko talon imurointi.

Mies kyselee, millaisia rangaistuksia voi sopia tottelemattomuudesta - takavarikoidaanko esim. tietokone, jos ei sana kuulu. Minusta kuukausirahan pienennys on aivan riittävä, eikä ainakaan ole reilua rankaista asiasta, josta ei ole sovittukaan. Mies tuntuu liian kiinnostuneelta moittimisesta ja rankaisemisesta. Hänellä on aika etäiset välit lapsiini muutenkin, vaikka olemme olleet yhdessä 7 vuotta, ja ilmapiiri on perheessämme välillä aika kireä näistä asioista johtuen. Olisi mukavaa kuulla ulkopuolisen mielipide tilanteesta.
Vastattu 5.9.2011 klo 12:20
Hei!
Pohdit uusperheenne työnjakoa ja kasvatuskäytäntöjä sekä sitä, millaista työpanosta perheen nuorilta voi edellyttää ja millaisin keinoin heitä on hyvä ohjata. Kysymyksestäsi ei tule ilmi se, onko puolisollasi omia lapsia ja aiempaa kokemusta teini-ikäisten kanssa kasvattajana käytävästä ”väännöstä” vai katseleeko hän tilannetta ikään kuin pyrkisi ”yritysjohtajana” luomaan yksinomaan aikuisen näkökulmasta toimivaa organisaatiota kotitöiden ”kustannustehokkaaksi” järjestämiseksi.

Kuka tahansa kokee ärsyttäväksi sen, että kun on rentoutumassa tv:n, kirjan tai tietokoneen ääressä (tietokone koetaan usein huonompana tuijottelun kohteena kuin TV – millä perusteella), joku tulee keskeyttämään ja komentamaan muihin puuhiin. Tunne on aivan vastaava, kuin jos kesken vanhemman oman lempiohjelman katselua puoliso sammuttaisi tv:n ja komentaisi pyykille. Perheen vanhemman kannalta on tietenkin toisaalta myös ärsyttävää, jos tuntuu siltä, että kaikki oma vapaa-aika, jonka tarvitsisi rentoutumiseen, nukkumiseen, pusuttelemiseen puolison kanssa tms, kuluu kodin ylläpitoon. Ennakoitavuus oman elämän käänteisiin, vapaa- ja ”työajan” vuorotteluun, on kaikkien perheenjäsenten, myös nuoren oikeus.

Ei taida löytyä sellaista kotia, jossa teinit innolla ja vetkuttelematta suorittaisivat vastuulleen sovitut kotityöt ja ne suoritettuaan vielä oma-aloitteisesti tutkailisivat, mikä paikka vielä tarvitsisi kohennusta. Vanhempana on paras suostua siihen, että muistuttelua ja patistelua on tiedossa edelleen… Ensisijaisesti perheessänne lienee parasta neuvotella uusi, tarkempi ”työehtosopimus”, jossa huomioidaan eniten riitaa aiheuttavat tilanteet ja laaditaan tarkennetut pelisäännöt niihin.

Varsinkin nuoremman poikanne kohdalla sopimus kannattaa kuitenkin pitää melko helppona ja selkeänä ja määritellä etukäteen toivottu suoritustapa (esim. mihin kellonaikaan mennessä tehtävä tulee suorittaa) ja ”esimerkkinäyttää” itse vanhempana hyväksytty suoritus. Sopimuksesta voi muotoilla sellaisen, että se mahdollistaa jossain määrin myös reagoimisen akuutteihin tilanteisiin. ”Extra-hommien” kohdalta voisi kuitenkin sopia jonkin aikahaarukan, jonka kuluessa ”käskyn käytyä” nuori voi ne suorittaa.

Vanhemman, täysi-ikäisen nuoren kohdalla tilanne on monimutkaisempi, hän kun ei ole enää virallisesti lapsi ensinkään. Tämä EI tarkoita sitä, etteikö hänen voisi olettaa tekevän kotona osuuttaan, pikemminkin päinvastoin. 18-vuotias joutuu jo vastaamaan omasta verotuksestaan, VISA-electronistaan jne, joten hän myös ymmärtää, että ilmaiseksi ei voi asua missään. Tässä tapauksessa kotitöistä voi keskustella hänen kanssaan valmistautumisena itsenäiseen asumiseen ja myös jossain määrin vuokran kompensointina.

Täysikäiseltä voi odottaa jo monimutkaisempaa toiminnan suunnittelua ja antaa vaikkapa pyykkihuoltoa tai pihan kunnostusta hänen vastuulleen tietyillä reunaehdoilla. Hän kuitenkin luultavasti käy vielä koulua, ja se on hänen ensisijainen työnsä. Myös mahdollisten harrastusten hoitaminen on hänelle ja ehkä perheen aikuisillekin tärkeää. Näin ollen hänelläkään ei ehkä ole omien ”pakollisten” hommien ulkopuolista vapaa-aikaa kovin paljoa. Kaikki tällaiset asiat on otettava huomioon sovittaessa perheenjäsenten vastuualueista.

Jos uusia tehtäviä nuorille sovitaan, voi nuo mainitsemasi imuroinnin tai wc:n pesun jakaa kaikkien perheenjäsenten kesken esim. viikko / kk -systeemillä, jolloin niin kummallakin aikuisella kuin nuorillakin on vastuuviikko imuroimisesta tai wc:n pesusta (esimerkkitoteutus on hyvä muistaa näissäkin). Uutta sopimusta ”koeponnistettaessa ” on myös hyvä muistaa, että kehuminen ja kannustus motivoi moitetta paremmin myös teini-ikäisiä.

Jos nuorten kanssa tehtyjen ja onnistuneesti toteutuvien sopimusten jälkeenkin jää jatkuvasti paljon ”sopimuksen ulkopuolisia” hommia tehtäväksi, täytyy joko pohtia sitä, missä asioissa pihanhoidon / kodin siisteyden suhteen voi laskea omia vaatimuksia väliaikaisesti tai pysyvästi TAI olla valmis tinkimään omasta vapaa-ajastaan, koska pitää näitä asioita niin haluttavina ja välttämättöminä. Esim. lehdetön piha ei ole ensisijaisesti lasten valinta, vaikka he voivatkin sen saavuttamisessa auttaa, ja sitä kautta siitä ehkä muodostuu heillekin pidemmällä tähtäimellä tärkeä asia.

Lue myös kysymys-vastausparit 1195821, 455683 ja 877639, joista kaksi ensimmäistä koskevat uusperheen vanhempien välisiä erimielisyyksiä rajojen asettamisessa ja kolmas taas on yksinhuoltajan kysymys mm. nuoren osallistumisesta kotitöihin. Tutustu myös Väestöliiton nettisivuihin uusperheille – ohjeet sivuille löytyvät viitekysymyksen 1195821 vastauksen loppupuolelta.

Toivomme teille onnistuneita ”tupo-neuvotteluja” ja uusperheellenne sujuvaa arkea!!

Samuli Koiso-Kanttila, Miehen Aika
Anja Saloheimo, Väestöliiton Perhekeskus
Viitteet 1195821, 455683, 877639
Kysymyksen numero 1195821
Asiasanat Pelisäännöt, rajat
Perheen tilanne
Kysytty 30.8.2011 klo 07:30:30
Kysymystä muokattu:
Hei!
Uusioperheessämme on useasti ollut tilanteita, missä tulee ilmi erilaisuutemme vanhempina/kasvattajina. Olemme sopineet, että tietokoneella ei olla arki-iltaisin enää klo 20 jälkeen. Mieheni 11-v poika olisi halunnut minun kuitenkin katsovan sieltä vielä jotakin n. 21 aikoihin. Kielsin ja sanoin että sen ehtii huomennakin. Mies ei sanonut mitään. Poika meni iltapalalle keittiöön ja kun menin perässä, poika oli koneella. Komensin pojan pois koneelta ja muistutin mitä oltiin sovittu.

Poika menee itkien isänsä luo ja kertoo ettei tykkää kun hänelle "huudetaan". Sanoin kyllä tiukasti, mutta en huutanut. Hetken kuluttua pojan isä menee avaamaan koneen ja hakee tiedon pojalle. Haluaisinkin nyt kysyä, tekikö avomieheni oikein? Olemme asiasta täysin eri mieltä. Minun mielestäni hän olisi voinut siinä sanoa pojan kuullen, että hetkinen, keskustellaan hieman aikuisten kesken ja tavallaan sopia minun kanssani siitä, voisiko pojalle tärkeästä asiasta ottaa selvää. Sen jälkeen minä olisin voinut sen tehdä. Mieheni mielestä taas se oli ok, että hän meni koneelle hakemaan tiedon, koska ei poika silloin mennyt koneelle? Kiitos vastauksesta etukäteen.
Vastattu 2.9.2011 klo 08:55
Hei!
Olet huolissasi uusperheenne aikuisten erilaisista toimintalinjoista lasten kasvatuksessa. Lapsen kasvatukseen liittyvien yhteisten pelisääntöjen sopiminen perheessä on usein haastavaa. Etenkin uusperheissä voi tulla helpommin väärinymmärryksiä, mikäli ei ole selviä yhteisiä tapoja ohjata lapsia.

Lähtökohtana voidaan pitää, että vanhemmilla tulisi olla yhteiset kasvatukselliset periaatteet ja tavat toimia. Pääosin yhdenmukainen linja ehkäisee sitä, että rajojen asettamista seuraa vanhempien keskinäinen riita. Käytännössä yhteisen toimintalinjan tulisi näkyä niin, että lapsen ”kiukutellessa” toiselle vanhemmalle ja tämän ohjatessa lasta myös perheen toinen aikuinen tukee sanallisesti tai sanattomasti tämän toisen vanhemman mielipiteitä. Lapsen tulisi siis saada selkeästi kuulla ja ymmärtää, että molemmat vanhemmat ovat asiasta yhtä mieltä.

Kaikkia lapsiperheen arjessa eteen tulevia tilanteita ei voi ennalta tietää eikä siis sääntöjäkään voi sopia kaavamaisen tarkasti. Aina joskus kasvatuskäytäntöjen ”hienosäädössä” ilmenee epäselvyyttä, ja silloin kannattaa soveltaa joustavuutta. Esimerkiksi kuvaamassasi tilanteessa olisi voinut selvittää, mihin poika olisi tarvinnut tiedonhakua sovittua myöhempään. Mikäli asia olisi liittynyt esimerkiksi pojan seuraavan päivän tärkeään koulutehtävään ja lapsi pyytää etsimään asian saadakseen nukuttua yönsä rauhassa, koska on muuten huolissaan seuraavasta koulupäivästä, niin on ok tarkastaa asia lapsen puolesta. Jos taas kyseessä ei olisi ollut näin tärkeä asia, tieto olisi voitu hakea vasta seuraavana päivänä.

Tällaisista pienistä arjen tilanteista voi pikkuhiljaa ja huomaamatta kasvaa suuriakin ”vallankäytön” välineitä perheissä. Lapsi voi jopa systemaattisesti alkaa väheksyä toisen aikuisen asettamia rajoja ja hakea aina apua toiselta vanhemmalta siinä toivossa, ettei tämä toinen vanhempi pidä kiinni sovituista säännöistä ja rajoista. Siksi on olennaista, että etukäteen sovitaan mahdollisimman hyvin yhdessä meidän perheen tavat toimia ja molemmat vanhemmat noudattavat sopimusta.

Jos (ja kaikissa perheissä silloin tällöin kun) jompikumpi aikuisista kokee, että jossain tilanteessa asiat eivät sujuneet niin kuin olisi pitänyt, asiasta on hyvä keskustella toisen aikuisen kanssa ja tarkentaa sopimusta seuraavaa samankaltaista tilannetta varten. Lapset hyötyvät selkeydestä ja tietoisuudesta, että rajat ovat samanlaiset molemmilla vanhemmilla, mutta tilanteen erilaisesta tulkinnasta aiheutuva lievä ”lipsuminen” vähämerkityksisessä asiassa ei aiheuta peruuttamatonta vahinkoa - enemmänkin se ehkä osoittaa tarpeen tällaiselle aikuisten väliselle keskustelulle, minkä jälkeen osataan taas ottaa toisenkin vanhemman näkökulma paremmin huomioon.

Lisää tietoa uusperheiden elämään liittyvistä asioista löydät klikkaamalla ylälaidan mustasta palkista sanaa ”Vanhemmuus” ja seuraamalla sen jälkeen polkua Tietoa vanhemmille > Perheiden monimuotoisuus > Uusperhe. Lue myös kysymys-vastausparit 155305 ja 396174, jotka käsittelevät suunnilleen poikanne ikäisen pojan reagointia vanhempien välisiin erimielisyyksiin ja rajojen asettamista uusperheessä.

Toivomme perheellenne riittävän selkeiden pelisääntöjen löytymistä arjen vaihteleviin tilanteisiin!

Suvi Laru, psykologi
Lotta Heiskanen , psykologi
Väestöliiton Perhekeskus
Viitteet 155305, 396174
Kysymyksen numero 1193498
Asiasanat Laittomuudet
Pelisäännöt, rajat
Kysytty 28.8.2011 klo 20:15:47
Kysymystä muokattu:
Hei,
huolenaiheenamme on 11-vuotias poikamme. Tänä keväänä huomasimme hänen varastaneen meiltä kymmeniä euroja rahaa. Kyselimme ja keskustelimme asiasta tosi pitkään ja tipoittan hän totuuden paljasti. Houkutus oli ollut liian suuri, kun hän oli nähnyt rahaa esim. lipaston päällä tai keittiön hyllyllä. Myös karkkia hän tunnusti ottaneensa kaapista ilman lupaa. Käsittelimme asiaa perinpohjin ja korostimme rehellisyyden tärkeyttä. Hän vaikutti katuvalta ja oli tavallaan helpottunut jäätyään kiinni.

Nyt koulun alettua ihmettelin karkkipapereiden paljoutta hänen repussaan ja roskiksessa. Otin asian heti puheeksi, koska meillä on karkkipäivä eikä viikolla ole lupa ostaa. Hän sanoi ensin kaverin antaneen mutta kyseenalaistettuani asian, hän pikkuhiljaa kertoi asian oikean laidan. Hän oli taas ottanut meiltä kolikoita ja koulun jälkeen useana päivänä käynyt karkkiostoksilla. Tämä oli tietysti iso pettymys meille, koska annoimme hänelle uuden tilaisuuden ja uskoimme, ettei hän tekisi samaa uudelleen. Houkutus napata näkyvillä olevaa rahaa ja mieliteko ostaa karkkia olivat kuitenkin liian suuria. Tiukkaa keskustelua on käyty, ja sen lisäksi, että hän maksaa takaisin ottamansa rahat, hän myös menettää kuukauden karkkipäivät.

Meitä vanhempina mietityttää, pitäisikö asiasta mennä keskustelemaan ammattilaisen kanssa (ja mikä olisi oikea taho?), jotta poikamme ymmärtäisi asian vakavuuden, ja itsekin saisimme tukea asian käsittelemiseen? Huolena on tietysti se, että toistuuko tämä taas ja millainen tulevaisuus pojallamme on.
Poikamme pärjää koulussa ja harrastuksissa ihan hyvin, eikä vakavia käyttäytymishäiriöitä ole ollut. Luonteeltaan hän on herkkä ja melko itsekäs, ikävä kyllä. Toivomme siis mielipidettä siihen, olisiko järkevää hakea ammattiapua ja mitä se olisi (koulukuraattori, lastenpsykiatri...).
Vastattu 2.9.2011 klo 08:52
Hei!
Olet huolissasi poikasi otettua luvatta kotoa rahaa ja siitä, että näin tapahtui toistamiseen, vaikka olitte jo käsitelleet asiaa. Lasten ja nuorten kanssa joutuu melko usein palaamaan uudelleen jo selvitetyksi luultuihin asioihin. Yritteliäs ja kokeilunhaluinen lapsi testaa enemmän kuin tasaisempi. Myös kavereiden mallit tai vain määrätietoisuus saattaa pistää kokeilemaan ”kerran kiellon päälle”. Niinpä rajanvedossa jotkut tarvitsevat oppiakseen toisia enemmän kertausta.

On hyvä, että olette puuttuneet asiaan ja seuranneet tilannetta ja että poikanne on pystynyt myöntämään tekonsa, vaikkakin hetken ”kärvisteltyään”. Tämä osoittaa sitä, että hän on ymmärtänyt toimineensa väärin, vaikka ei tämän ymmärryksen voimin pystynytkään vastustamaan kiusausta toistuvasti. Poikanne iässä lapsi ei vielä välttämättä hahmota hetken mielijohteesta tekemänsä teon vakavuutta tai yhteyttä isoihin eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin (esim. oikeudenmukaisuus ja kysymys oikeasta ja väärästä). Niistä on kuitenkin tärkeää käydä keskustelua lasten ja nuorten kanssa yleisellä tasolla ja esimerkkien pohjalta muulloinkin kuin jonkin lapsen tekemän rikkeen käsittelyn yhteydessä. Kuitenkin seuraamukset ja niiden vaikutukset lapsen arjessa ovat tässä iässä usein vaikuttavampi ja jopa tärkeämpi kasvattava tekijä kuin häpeän tai katumuksen herättely.

Olette nyt sopineet seuraamukset tästä viimeisestä rahan ottamisesta. On tärkeää jatkossakin osoittaa pojalle rajat ja kertoa asiallisesti ja selkeästi, että jos hän edelleen toimii epärehellisesti, seuraa esim. peliajan menetys tai tietokonekielto viikoksi, seuraavasta tämän lisäksi kavereille menokielto viikoksi jne. Seurausten on hyvä olla välittömiä ja selkeitä, eikä niiden tarvitse liittyä karkkeihin. Siis: Jos varastat vielä, siitä seuraa tämä a jos sittenkin vielä, niin seuraa a:n lisäksi tuo b jne. Kovin pitkäkestoisia seurauksia lapsi ei välttämättä enää osaa tai muista yhdistää alkuperäiseen tekoonsa eikä jaksa ymmärtää, miksi jo kauan sitten selvitetty asia hankaloittaa hänen arkeaan ”kuukausikaupalla”.

Otetun rahasumman korvaaminen tavalla tai toisella on asiallinen seuraamus – lasten ja nuorten on tärkeää oppia vastamaan tekojensa toisille aiheuttamasta vahingosta (toki lapsen iän ja kehitystason mukainen kohtuullisuus on tärkeää muistaa tässäkin). Tärkeää on myös se, että lapsi saa tällöin teon kuitattua ja pois ”kontoltaan”- näin asia jätetään taakse, eikä siitä muistutella tai syytetä enää sen jälkeen.

Mainitsette poikanne olevan itsekäs, mikä on lapsille melko luonteenomaista. Joitakin lapsia täytyy opastaa toisten huomioimiseen enemmän kuin toisia, ja tässä asiassa vanhemman kannattaa käyttää hyödyksi kaikki esimerkiksi sopivat tilanteet, tv-ohjelmat yms. Lasta on tärkeää myös kannustaa ja kehua aina silloin, jos hän toiminnassaan osaa ottaa toiset hyvin huomioon. Toivotunlainen toiminta voidaan myös kääntää positiiviseksi haasteeksi esim. seuraavaan tapaan: Saat onnistumisruksin jääkaapin ovessa olevaan paperiin joka päivästä, kun annat kotona lojuvien rahojen olla paikallaan. Viidestä onnistumisruksista vähennetään yksi päivä karkittomuuskuukaudesta tai jokin muu vastaava, sopivaksi katsomanne helpotus tai palkinto.

Kerrot, että varkaudet ovat tapahtuneet keväällä ja nyt koulun alettua: On myös tärkeää ottaa pojan kanssa puheeksi se, painaako jokin asia hänen mieltään niin, että hän tuntee tarvitsevansa makeisia lohdukseen. Onko hän liian yksin, epävarma ja vailla tukea, varastaako hän ”huomiota”? On hyvä selvittää, ettei poikaa kiusata, kiristetä karkkia ystävyyden ehdoksi tms. Jos ilmenee tällaisia kouluun liittyviä pojan mieltä painavia asioita, tulee kouluun (opettajaan tai kuraattoriin) olla välittömästi yhteydessä.

Lue myös kysymys-vastausparit 136505, 652539 ja 456059, jotka käsittelevät poikanne ikäisen, poikkeuksellisessa perhetilanteessa elävän pojan, hieman poikaanne vanhemman tytön ja jo selkeästi teini-ikäisen pojan tekemiä näpistyksiä lähipiiriltä. Kysymyksistä ja vastauksista voi löytyä lisätukea asian käsittelyyn perheessänne.

Toivotamme perheellenne asian menestyksellistä käsittelyä ja pojallenne huoletonta alkanutta syyslukukautta!

Raisa Cacciatore, Väestöliiton asiantuntijalääkäri, lastenpsykiatri
Maija Lehtikangas, projektikoordinaattori, Murkun kanssa -netti
Viitteet 136505, 652539, 456059
Kysymyksen numero 1177871
Asiasanat Pelisäännöt, rajat
Nuoren seksuaalisuus
Kysytty 19.8.2011 klo 14:52:54
Kysymystä muokattu:
Hei,
Kuinka yleistä tai normaalia on, että 16-vuotias tyttö kulkee kotona silloin tällöin vähissä pukeissa, vaateyhdistelmänä joko t-paita ja pikkuhousut tai housut ja rintaliivit? Miten asiaan tulisi suhtautua? Uusperheessämme miehelläni on tämä 16-vuotias tytär, joka on kesän aikana alkanut kulkea kotona em. vähissä pukeissa, esim. hetken aikaa rintaliiveissä ja yöpuvun housuissa.

Ymmärrän toki, että tytär on kehittymässä naiseksi, ja on kenties itsekin hämmennyksissä muuttuvan kehon kanssa ja toisaalta myös testaa omaa viehätysvoimaansa. Kuitenkin asia hämmentää minua suuresti. Kuulostaako tämä normaalilta murrosikäisen tytön kehitysvaiheelta vai olisiko syytä huolestua? Kuinka tulisi suhtautua? Tyttärellä on ilmeisesti ollut muutamia seksisuhteita, joista olemme olleet hieman huolissamme mm. harkitsemattomuuden ja suhteisiin liittyvän ikäeron vuoksi.
Vastattu 25.8.2011 klo 14:48
Hei!
Olet ymmälläsi puolisosi tyttären pukeutumisen itsessäsi herättämistä tunteista ja toisaalta pohdit, tuleeko teidän aikuisten puuttua asiaan ja miten. Koti on paikka, jossa kaikilla perheen jäsenillä tulisi olla mahdollisuus hieman vapaampaan oleskeluun ilman ympäröivän yhteiskunnan paineita – kotona kuitenkin tulee myös ohjata lapsia ja nuoria huomioimaan toiminnassaan toiset perheenjäsenet ja muutkin ihmiset.

Ei ole ollenkaan tavatonta, että kotioloissa vain perheenjäsenten läsnä ollessa pukeudutaan vapaammin kuin muualla. Vähissä pukeissa oleminen saattaa olla sitä, että tyttö kokee olonsa turvalliseksi kotona ja liikkuu sillä hetkellä päällään olevassa ja mukavaksi kokemassaan asussa; ilman mitään omaan kehoon tai seksuaalisuuteen liittyviä ajatuksia. Siksi on tärkeää, että asiaa mahdollisesti puheeksi otettaessa tytön pukeutumista ei leimata provosoinniksi tai oman seksikkyyden korostamiseksi. Kyse voi olla myös sukupolvien välisestä näkemyserosta ja pukeutumiskulttuurien eroista: nuoret saattavat rinnastaa rintaliivit samanlaiseksi asusteeksi kuin t-paidan.

Keskustelu asiasta on hyvä liittää yleisempään jutteluun perheenne pelisäännöistä ja siitä, millainen pukeutuminen ja käytös on sopivaa missäkin tilanteissa ja millaisia asioita pukeutumisemme tahtomattakin voi viestittää ympäristöön (vrt viitekysymys 981068). Tällainen keskustelu ja perusteltu tieto on lapsille ja nuorille erittäin tärkeää nykyisessä mainosten ja median antamien mallien ”vyörytyksessä”. Aikuisella on oikeus tuoda hämmennyksensä julki, mutta myös nuoren näkemys on tärkeää ottaa huomioon.

Sinun on hyvä pohtia myös omia tunteitasi ja sitä, mistä hämmennyksesi kumpuaa – joskus nuoren muuttuvan kehon ja seksuaalisen aktivoitumisen havaitseminen voi herättää vanhemmissa monenlaisia sellaisiakin tuntemuksia, jotka eivät johdu nuoresta, vaan vanhemman omista kokemuksista ja asenteista. Jos kuitenkin jonkun perheenjäsenen toiminta loukkaa tai aiheuttaa toistuvasti epämukavan olon muille, on hyvä keskustella asiasta mahdollisimman neutraalisti ja pyrkiä löytämään kaikkien perheenjäsenten kannalta hyvä toimintatapa.

Kerrot myös teidän aikuisten huolesta tytön seurustelu- tai mahdollisista seksisuhteista ikäeron ja harkitsemattoman toiminnan vuoksi. Näiden asioiden suhteen aikuisen tehtävä ja velvollisuuskin on ottaa asia keskusteluun ja ilmaista huolensa, kun kyseessä on alle 18 vuotias nuori – ehkä olette jo puhuneetkin asiasta. Seksuaalisuuteen liittyvät asioita ei aina ole helppoa ottaa puheeksi perheen aikuisten ja murrosikäisten nuorten kesken, mutta aikuisten vastuulla on ohjata nuorta silloin, jos hänen kehityksensä vaikuttaa olevan menossa huolestuttavaan suuntaan.

Lue myös kysymys-vastausparit 981068, 926144, 669938 ja 130852, joissa käsitellään vanhemman huolta tytön pukeutumisesta, nuoren seksielämän aloittamista, äitipuolen huolta puolisonsa tyttären käytöksestä uusperheessä sekä tytön seurustelua selvästi vanhemman seurustelukumppanin kanssa. Näistä kysymyksistä ja vastauksista voi löytyä yhtymäkohtia ja uusia näkökulmia myös teidän perheessänne käytävään keskusteluun.

Toivomme perheellenne hyvien toimintatapojen löytymistä kotiin ja tyttärellenne rauhaa kasvaa elämästä ja itsestään iloitsevaksi nuoreksi naiseksi!

Maija Lehtikangas, Murkun kanssa -netti
Anne Pelander, terveydenhoitaja, Nuorten Seksuaaliterveyden Osaamiskeskus
Viitteet 981068, 926144, 669938, 130852
1-10/195 seuraava sivu »