« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Murkun kanssa » Tietoa » Kaverit ja vapaa-aika » Harrastukset » Aloitus ja lopettaminen

Harrastuksen aloitus ja lopettaminen

Harrastuksen aloittamisessa kavereiden vaikutus on yleensä tärkeä. Musiikin harrastamisessa vanhemmat vaikuttavat kavereita enemmän aloittamiseen, myöhemmin soittamisen aloittaneilla pojilla myös oma innostus.Tyttöjen soittoharrastus alkaa usein samaan aikaan koulun aloittamisen kanssa.

Esimurrosikä tuntuu olevan vaihe, jolloin ollaan jo kokeiltu harrastusta ja pohdittu sen merkitystä itselle ja ehkä todetaan, että ”ei ole mun juttu”. Jääkiekon harrastajilla tavallisin lopettamisikä on alle 10 vuotta, pianonsoiton lopettavilla alle 12 vuotta.

Harrastuksen lopettajien suhteellinen osuus harrastajista kasvaa uudelleen noin 15-vuotiaana, jolloin harrastuksesta saatavan ilon ja hyödyn sekä siihen panostetun ajan ja energian suhde punnitaan uudelleen.

Aikuisten motivointi innostaa jatkamaan

Harrastuksen parissa olevien aikuisten merkitys on suuri. Jos he osaavat kannustaa, motivoida ja tarjota nuorelle mahdollisuuden onnistumiseen, nuori innostuu murrosiässäkin jatkamaan harrastamista.

Tutkittaessa urheilu- ja partioharrastuksen lopettaneiden syitä harrastamisen lopettamiseen, liikuntaa harrastavilla esiin nousi joukkueen hajoamisen lisäksi aikuisten toiminta. Kyse voi olla yhtä hyvin joukkueen tai harrastusryhmän huonosta ilmapiiristä tai kiusaamisesta kuin siitä, että nuorten omia tavoitteita liikunnan harrastamisessa ei huomioitu.

Partioharrastuksen lopettaneita koskevassa kartoituksessa lopettamisen syitä olivat kaverit, murrosikä, muut harrastukset ja se, ettei partion koettu tarjoavan sopivaa tekemistä teini-ikäiselle.

Urheiluharrastuksen lopettavista nuorista löytyy kolmea "lopettajatyyppiä". Sama jaottelu sopii monen muunkin harrastuksen lopettamiseen:

  • Kokeilijat: liikunta kiinnostaa, mutta ei lajisidonnaisuus. Kokeilijoille liikunta on osa nuorisokulttuuria ja kavereiden kanssa yhdessä olemista.
  • Sitoutujat: motivoituneita harrastamiseen, harrastus on osa identiteettiä. Valintatilanteissa nuoren on arvioitava harrastuksen jatkomahdollisuuksia suhteessa ammatinvalintaan ja muuhun elämäntilanteeseen.
  • Menestyjät: tavoitteellisia urheilijoita, jotka panostavat harrastukseen paljon ja joille menestys on tärkeää. Panostuksesta huolimatta urheilu ei ole auttanut ratkaisemaan tulevaisuuden kysymyksiä. Menestyjille lopettamispäätös on raskas ja vaatii paljon uudelleen orientoitumista.


21.5.2012 klo 21:40:08