Adoptoitu tai sijoitettu lapsi haluaa murrosiässä olla ihan tavallinen nuori. Suurimmalla osalla niin adoptoiduista kuin muistakin nuorista murrosikä sujuu hyvin ilman isompia kipuiluja. Sijaislapsen tilanne on usein vaikeampi.

Se tosiasia, että biologinen vanhempi ei ole lasta voinut tai halunnut pitää luonaan, tulee nuoren eteen usein viimeistään murrosiässä. Tämä hylkäämisen kokemus nuoren tulee työstää osaksi omaa elämänhistoriaansa ja identiteettiään.

Adoptio tai sijaislapseksi ottaminen on tarjonnut lapselle mahdollisuuden pysyvään ja turvalliseen aikuissuhteeseen. Murrosiän myötä nuoren on itsenäistyttävä kahdesta perheestä – biologisista vanhemmista sekä sijais- tai adoptiovanhemmista, jotka joutuvat kohtaamaan nuoren joskus rajunkin kipuilun ja vastaamaan siihen.

Itsenäistyminen voi olla nuoresta myös pelottavaa

Murrosikä on uusi mahdollisuus myönteisten käsitysten ja toimintatapojen vahvistamiselle. Itsenäistyminen voi olla nuoresta myös pelottavaa, koska turvallisen kiintymyssuhteen luominen aikuisiin on saattanut olla haastavaa, ja nyt sitten pitäisi irrottautua tuosta kiintymyssuhteesta.

Sijaiskodissa kasvavan nuoren on myös löydettävä oma tapansa elää kahden perheen välillä ja oman historiansa kanssa. Sijaislapsella on useimmiten olemassa oleva kontakti myös biologiseen perheeseensä ja sukuunsa.

Hyvä yhteistyö sijaisvanhempien ja nuoren biologisten vanhempien välillä on ensiarvoisen tärkeää erityisesti murrosiässä, jolloin nuori testaa pelisääntöjä.

Arkea nuoren kanssa elävien sijaisvanhempien haastavana tehtävänä on usein ottaa vastaan myös biologisiin vanhempiin kohdistuva pettymys.

Lisätietoa perhesijoituksista ja sijaisvanhemmuudesta.