Ennen murrosikää
Ennen murrosiän alkamista lapsen aggressiokasvussa on kolme eri vaihetta. Eri vaiheiden yhdeksällä portaalla harjoitellaan elämän vaihtuvissa tilanteissa tärkeiden tunteiden sekä sosiaalisten taitojen tuntemista ja hallintaa.
Olen olemassa ihmissuhteen avulla -vaihe
Noin 1-3 -vuotias lapsi on tiiviissä vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa, koko ajan peilaten ja tukeutuen, rimpuillen tai riehuen turva-aikuiselle, jota ilman hän ei pärjää eikä selviydy. Lapsi on täysin riippuvainen aikuisesta ja tarvitsee rauhoittuakseen aikuisen turvaa.
Pieni vauva tarvitsee aikuisen tyynnyttelyä, seikkailija ja tahtoikäinen turvaajaa tutkimusseikkailuihin ja suojaajaa, kun yltiöväsymys tai riehumisraivo yllättää.
1. OLE MINUN! -portaalla kehitystehtävänä on läheisyys ja kiinnittyminen.
2. TURVAA TUTKIMUSMATKANI -portaalla lapsi harjoittelee turvallisuutta ja etenemistä.
3. TAHDON TAHTOA! -portaalla harjoitellaan tahtotunnetta ja uhmaamista.
Olen tietoinen toimija ihmissuhteessa -vaihe
Lapsi haastaa noin 4-6 -vuotiaana aikuisen selittämään, opastamaan ja ohjaamaan monimutkaisessa maailmassa. Kyselykausi on kuumimmillaan ja joskus lapsi uupuu valtavan maailman tiedoista. Hän kaipaa ihailua ja haluaa olla aikuisen silmäterä.
Lapsella voi olla joku fantasiarooli hahmona, mielikuvitus helpottaa pienuuden kokemusta. Kaveriportaalla harjoitellaan ystävyyttä, riitaa ja sopimista, valtaa ja toisen tahdon sietämistä.
4. VASTAA MINULLE! portaalla lapsen kehitystehtävänä on kommunikaation ja itsesäätelyn harjoittelu.
5. SUPER STAR -portaalla työstetään minäkuvan ja pienuuden kysymyksiä.
6. OLE KAVERI -portaalla harjoitellaan ystävyyden taitoja ja vertaissuhteessa toimimista.
Olen erillinen, olemassa yksin -vaihe
Noin 7-10 -vuotiaana lapsi on löytänyt oman yksityisyyden ja salaamisen mahdollisuuden - hän ehkä varastaa tai valehtelee ekaa kertaa. Lapsi pinnistelee pystyäkseen pitämään salaisuuden. Hän haluaa yksityisyyttä, oven ja lukon oveen.
Kaveriporukan merkitys kasvaa; kaverit yllyttävät tekemään kiellettyjäkin juttuja, kiusaaminen satuttaa. On tärkeää saada arvostusta muilta lapsilta, harrastaminen ja omien taitojen testaaminen alkaa. Kilpailuvietti kasvaa ja kaverisuhteet alkavat olla riipaisevan kipeitä katketessaan.
7. SALAINEN - JULKINEN -portaalla lasta askarruttavat yksityisyyden ja omantunnon kysymykset.
8. OSA LAUMAA -portaalla harjoitellaan sosiaalisuuden ja ryhmätoiminnan taitoja.
9. NÄYTÖN PAIKKA! -portaalla lapsi työstää voitonhalun ja osaamisen kysymyksiä.
Lähde: Cacciatore, Raisa. 2008. Aggression portaat. Helsinki: Opetushallitus.