Riskikäyttäytyminen
![]() |
Murrosiässä nuori testaa perheen ja yhteiskunnan sääntöjä sekä oman päätösvaltansa rajoja. Aikuisten edustamia arvoja vastaan kapinointi voi johtaa nuoren kannalta vaarallisiin seurauksiin.
Ryhmän mukana jo 12-13-vuotiaat varhaisnuoret saattavat syyllistyä rikkomuksiin; näpistellä kaupasta tai koulusta tai kiusata toisia.
Myös päihdekokeilut ovat osa nuorten ryhmäkäyttäytymistä. Omaa uskallusta ja ”aikuisuutta” halutaan todistaa kavereille. Aniharva nuori päättää yksin, että nyt kokeilen tupakkaa tai hankin olutta ja juon sen ihan itsekseni.
Murrosikäisten nuorten vanhempien suurimpia huolenaiheita ovat päihteet sekä nuorten tekemät rikokset ja väkivalta. Aikuisten tehtävä on puuttua nuoren toisia tai itseään vahingoittavaan toimintaan. Mitä nopeammin vaarallisella tiellä kulkevalle nuorelle tulee vanhemman asettama raja vastaan, sitä helpompi suuntaa on korjata.
Nuoren tulevaisuuden kannalta on tärkeää, miten hänen kaveriporukkansa suhtautuu päihteisiin ja laittomiin tekoihin. Jos nuoren asema ryhmässä rakentuu näpistämiseen, tappelemiseen tai juomiseen, vaara on todellinen. Myönteinen kaveriporukka voi puolestaan auttaa monen riskitilanteen yli.
