| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Murkun kanssa » Tietoa » Vanhemmuus ja koti » Koti ja perhe » Pelisäännöt » Säännöt koskevat kaikkia » Tiukka keskustelu | |
Tiukka keskusteluRajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen ovat vanhemman oikeuksia ja velvollisuuksia - samalla ne ovat yksi vanhemmuuden vaativimpia asioita. Murrosikäinen haastaa vanhempansa rajanvetoon tavalla tai toisella. Vanhemman jääminen tappiolle näissä taistoissa on vaaraksi nuorelle. Vanhemman tehtävä on tunnistaa tilanne, jossa ei saa antaa periksi. Nuori tarvitsee myös omaa liikkumavaraa, mutta jos hän aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille, hänet on pysäytettävä. Jos vanhempi ei mahda nuorelle mitään vaikkapa päihteiden tai muun riippuvuutta aiheuttavan asian kohdalla, ollaan vaarallisella tiellä. Vanhemman epävarmuus ei saa näkyä Vanhemman tehtävä on huolehtia, että nuori palautetaan ”maan pinnalle”: ”Näen mitä yrität, ei onnistu. Noin et voi toimia.” Näin nuori saa arvokasta palautetta siitä, miten asioita hoidetaan. Liika päätösvalta kuormittaa kokemattomia harteita. Vaikka vanhempi tuntisi itsensä epävarmaksi, se ei saa näkyä tiukan keskustelun kuluessa. Kun nuori sanoo, ”Sä et voi mulle mitään”, on vakuutettava nuori siitä, että: ”Kyllä voin ja kyllä teen! Aluksi laitan täytäntöön nämä seuraamukset. Teen kaiken mahdollisen ja puolet mahdottomasta, sinähän et tuhoa itseäsi ja tulevaisuuttasi. Keskustelen isän / äidin / kummin / mummin / kaikkien mahdollisten apujoukkojen kanssa. Tulen hakemaan sinut tarvittaessa vaikka mistä. Lähetän poliisit perään. Otan yhteyttä lastensuojeluun. Järjestän vaikka viranomaisten kanssa yhteistyössä ympärivuorokautisen päivystyksen. Sinä olet minulle niin arvokas, että mikään ei ole mahdotonta.” Mitä paremmin tiukka rajanveto vanhemmalta tarpeen tullen onnistuu, sitä harvemmin yleensä joudutaan vääntämään kättä nuoren kanssa. Nuoren liekaa on myös muistettava vähitellen pidentää. Nuori on valmis päättämään jostain asiasta itsenäisesti silloin, kun hän on tietoinen ja kykenevä kantamaan vastuun päätöstensä kaikista seurauksista. |
|
| 21.5.2012 klo 22:27:33 | |