Kasvun paikka

Murrosikäinen on omasta mielestään jo iso, eikä tarvitse enää paljoakaan äitiä ja isää. Vanhempien läsnäolo ja seuranta on kuitenkin edelleen välttämätöntä.

Vanhemmuuden painopiste toki muuttuu hoivaamisesta enemmän ohjaamisen suuntaan. Ohjakset on kuitenkin pidettävä aikuisen käsissä - ja kapinointivaiheessa niitä täytyy ehkä välillä kiristää.

Vanhempien täytyy pysähtyä pohtimaan oman lapsen kasvua ja muutosta – uutta tapaa olla äitinä ja isänä. Kummallakin vanhemmalla on oma tapa kommunikoida perheessä.

Joissakin tilanteissa tarvitaan miehelle yleisempää suoraa tapaa, joskus taas naisille tavallisempi keskusteleva ote tuo parhaan tuloksen. Molempia tarvitaan, eikä kumpikaan ole toista parempi.

Nuori ansaitsee mahdollisuuden itsenäistymiseen. Vanhempien tehtävä on löytää tapa ”itsenäistää” nuorta. Kenenkään toiveena tuskin on ikävuosiltaan aikuinen, mutta marisevan lapsen tai murrosikäisen tavoin käyttäytyvä, edelleen vanhemmistaan riippuvainen mies tai nainen.

Kaikkea vanhempien oppia ja kokemusta ei voi ”kaataa” nuoreen niin, että hän sen jälkeen osaisi elää viisaasti. Nuorta ei voi ohjelmoida, vaan hän koettelee saatuja arvoja ja elämänohjeita. Joskus oppi menee parhaiten perille ”kantapään” – nuoren oman kokeilun ja kokemuksen kautta.