Elämän kuuluu tuntua
Tunteet kuuluvat elämään. Jokainen meistä kokee niin mukavia kuin haastaviakin tunteita, joka tilanteeseen löytyy erityinen tunne ja tuntemus.
Mukavia tunteita voi tuntea niin paljon kuin haluaa. Nämä tunteet ovat hauskoja, helliä, mukavia, turvallisuuteen ja läheisyyteen liittyviä tunteita. Ne edistävät luottamusta ja yhteenkuuluvuutta, niiden kanssa on helppoa ja miellyttävää olla.
Haastavia tunteita ovat puolestaan esimerkiksi viha, suru, raivo ja kateus. Nämä tunteet voivat olla rankkoja, repiviä, kipeitä tunteita, joiden kanssa voi olla hyvin vaikea olla. Niitä ei kuitenkaan pidä tukehduttaa; kaikki tunteet on tärkeä tuntea! Erilaisille tunteille täytyy antaa ”lupa olla olemassa”.
Jos tunteensa kieltää, vaikka vain osan niistä, voivat ne purkautua ulos arvaamattomia kanavia myöten, esimerkiksi väkivaltana. Siksi on tärkeä oppia tuntemaan myös itselle haastavat tunteet. Niitä pitää myös opetella purkamaan.