E-pillerit ehkäisevät raskautta koko kierron ajan

Yhdistelmäehkäisypillereissä estrogeeni ja keltarauhashormoni ehkäisevät munasolujen kehittymisen ja paksuntavat kohdunkaulan limakalvoa niin, että siittiöiden on vaikea päästä kohtuun. Koska munasolun kehittyminen munasarjoissa estyy, ei siittiön ole myöskään mahdollista hedelmöittää sitä.
Ehkäisypillereiden käyttö aloitetaan ensimmäistä kertaa ottamalla pillerit kuukautisvuodon ensimmäisenä päivänä. Näin varmistetaan, ettei pillereitä aloiteta raskauden aikana. Ehkäisyteho on voimassa heti ensimmäisen pillerin jälkeen.
Päivittäin otetaan yksi pilleri aina suunnilleen samaan aikaan. Itse voi valita, mikä aika päivästä on sopivin. Pillereitä otetaan 21 päivää, sitten pidetään seitsemän päivän tauko. Mikäli muistaa ottaa pillerit ajallaan, ne ehkäisevät raskautta koko kierron ajan, myös taukoviikolla. Kondomia ei tarvitse siis käyttää, ellei ole tarvetta ehkäistä myös seksitaudeilta.

Pillerit pitää muistaa ottaa säännöllisesti

Ehkäisypillerit suojaavat siis hyvin raskaudelta, kun ne otetaan säännöllisesti. Jos oksennat tai ripuloit 3-4 tunnin sisällä pillerin ottamisesta, sinun tulee toimia siten, kun toimisit pillerin unohtaessasi. Oman pillerimerkin tuoteselosteesta löytyvät ohjeet, miten toimia pillerinoton unohtuessa.
Taukoviikon aikana alkavat kuukautiset. Viikon pilleritauon jälkeen aloitetaan uusi pillerilevy. Tuolloin ei haittaa, vaikka kuukautisvuotoa vielä tulisikin, uusi pillerilevy tulee aloittaa siitä huolimatta. Taukoviikko ei saa koskaan venyä yli seitsemän vuorokauden mittaiseksi.
Ehkäisypillereitä varten tarvitset reseptin lääkäriltä. Voit varata ajan terveysasemalta tai paikkakuntasi ehkäisyneuvolasta. Voit myös käydä juttelemassa ehkäisyasioista koulusi terveydenhoitajan kanssa.

Minipillerit sisältävät keltarauhashormonia

Minipillerit ovat ehkäisypillereitä, jotka sisältävät pelkkää keltarauhashormonia. Tämä hormoni ehkäisee siittiöiden pääsemisen kohtuun. Minipillerit sopivat niille, jotka eivät voi käyttää estrogeeneja.
Käytön aikana voi esiintyä vuotohäiriöitä, voi tulla välivuotoja, tai kuukautiset voivat jäädä kokonaan pois.
Minipillerit aloitetaan kuukautisvuodon ensimmäisenä päivänä ja joka päivä otetaan yksi pilleri mahdollisimman samaan aikaan. Taukoviikkoja ei ole.
Myös minipillereitä varten tarvitset reseptin lääkäriltä.