| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Nuoret Etusivu » Kasvu ja kehitys » Seksuaalisuuden portaat » 4. porras | |
4. porrasTuttu - kaverille kerrottuTällä portaalla ihastutaan johonkin tuttuun, ehkä ikätoveriin. Asiasta ei kerrota vielä ihastuksen kohteelle, vaan hyvälle kaverille. Tässä vaiheessa ihminen on kehittynyt tunne- elämässään sille tasolle, että uskaltaa kertoa omat tunteensa toisen ihmisen arvioitavaksi. Kertomalla kaverille haetaan tukea omille tunteille ja hyväksymistä muilta sille, että ihastuminen on hyvä asia ja siitä voi puhua. Tuen saaminen on erittäin tärkeää jotta ihminen uskaltaa edetä portailla eteenpäin, kun itsetunto ja -luottamus lisääntyy. Jotkut saattavat liioitella itsenäisyyttään ja leuhkia kuvitelluilla seurustelukokemuksilla. Neljännellä portaalla koetellaan siis myös ystävyystaitoja. Opetellaan tunnistamaan hyvän ja vähemmän hyvän ystävän piirteitä ja luottamusta. Ketkä ovat sellaisia ihmisiä joille uskallan kertoa? Kuka osaa hyvän ystävyyden pelisäännöt? Ystävyyssuhteiden kautta opetellaan rakastumisen sietämistä, pettymystä, ristiriidoista selviytymistaä jne. Hyvät ystävyyden säännöt toimivat myös myöhemmin seurustelussa sekä aikuisena parisuhteessa. Hyvän ystävyyden opettelu on siis hyvien seurustelu- ja parisuhdetaitojen opettelua.
Nejännellä portaalla tehtävänä on opetella luottamusta ja uskallusta kertoa omista tunteista toiselle ihmiselle. |
|
| 21.5.2012 klo 23:38:22 | |