Pettymyksestä pääsee yli

Jokainen kokee pettymyksiä elämässä ja myös seurustelussa. On hyvä miettiä etukäteen erilaisia tilanteita; kuinka selviää toista loukkaamatta suhteen lopettamisesta? Onko mahdollista päättää suhde loukkaamatta? Ehkä ainakin vahingon voi minimoida, sillä tyylikkäästi lopetettua suhdetta kukaan ei todennäköisesti muistele pahalla myöhemmin.
Entä jos tulee itse petetyksi ja jätetyksi; kuinka pettymyksestä selviää?
Pettymykseen liittyy valtavasti tunteita, joita ei koskaan haluaisi kokea; surua, vihaa, loukkaantumista, epätoivoa, inhoa ja pahaa oloa. Nämä tunteet ovat synnynnäisiä selviytymisreaktioita. Pettymyksen hetkellä ilman näitä tunteita ja niiden läpikäymistä ei varmasti selviäisi hengissä.
Tunteet saavat näkyä ja kuulua. Tärkeää on se, kuinka ne kanavoidaan ja mihin ne kohdistetaan.
Kaikkia tunteita ei välttämättä pysty täysin hallitsemaan, mutta niitä voi opetella ymmärtämään ja tunnistamaan. Kun tunteita ymmärtää, niitä voi kohdistaa tavalla, joka ei vahingoita ketään. Jokaisella on oma tapansa purkaa pettymyksen tunteita. Purkaminen voi olla esimerkiksi kirjoittaminen, jutteleminen, juoksulenkki tai piirtäminen.
Hyviä tapoja purkaa pettymyksen tunteita on useita. Tärkeää on se, ettei pettymyksen tunteen käsittelee, eikä se jää painamaan. Huonoja tapoja purkaa pahanolon tunteita on muun muassa väkivalta tai kosto. Ne eivät johda hyvään lopputulokseen.