Seurusteluun kuuluvat myös pulmat
Seurusteluun liittyy myös pulmatilanteita. Jokaisella on omanlaisensa keinot niistä selviämiseen. Erilaisissa seurustelun pulmatilanteissa on hyvä käyttää kaikkia opittuja vuorovaikutustaitoja, ystävyyden pelisääntöjä, tunteiden ilmaisua ja riitelemisen taitoja.
Pulmatilanteita on myös hyvä miettiä etukäteen, jotta osaa käyttää selviytymiskeinoja itse tilanteessa. Kuinka esimerkiksi saa viestin perille, kun haluaa toisen tietävän, että tykkää? Entä kun rakas on pettänyt ja jättänyt, miten siitä selviää?
Mustasukkaisuus voi johtaa kriisiin
Seurustelun alkuhuumassa halutaan usein olla kahden, ja kaikki muu ympäröivä elämä kärsii. Ystävät unohtuvat tai jäävät muuten kakkoseksi, harrastukset ja koulu unohtuvat, eikä perheenkään asiat juuri kiinnosta.
Ei ole kenenkään kannalta hyvä, jos seurusteleva pari käpertyy liikaa seurustelemiseen. Jokaisessa parisuhteessa tulee väistämättä se tilanne, että molemmat alkavat huomata jälleen muutakin elämää ympärillään. Tällöin on kova työ kuroa suhteet ympäröivän maailman kanssa entiselleen. Yleensä myös suhde voi paremmin, kun molemmat osapuolet saavat välillä myös omaa aikaa.
Joskus seurustelusuhteissa käy niin, että toinen osapuoli raja toisen tilaa omista lähtökohdista ja omien tarpeidensa vuoksi. Tällöin on kyse mustasukkaisuudesta. Se voi pahimmillaan johtaa kriisiin. Jos huomaa mustasukkaisuuden oireita suhteessa, asia kannattaa ottaa puheeksi. Yhdessä voi miettiä etukäteen konsteja, joilla suurimmilta vaikeuksilta vältytään. Joskus on tarpeen hakea keskusteluapua luotettavilta aikuisilta.
Asiat riitelevät, eivät ihmiset
Seurustelu ei ole pelkästään iloisia ja hyviä asioita. Varmaa on, että erimielisyyksiäkin tulee ja usein juuri ne mitättömät pikkuasiat risovat. Aina ei ole helppo ymmärtää itseään, saati sitten toista. Onkin tärkeää osata riidellä rakentavasti. Riidellessä tulisi muistaa, että asiat riitelevät, eivät ihmiset.
Riidellessä vahingollisia asioita ovat muun muassa kärjistäminen, syyttely, vähättely, joustamattomuus, mykkäkoulu ja kielteisyys. Hyödyllistä on pyrkiä etsimään sellaista ratkaisua, johon molemmat ovat tyytyväisiä. Täytyy olla myös valmis muuttamaan omaa käyttäytymistään.
Jokaisella on oikeus olla vihainen ja näyttää tunteensa, mutta toista ei saa loukata. Anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen ovat opettelemisen arvoisia asioita, sillä niiden avulla monet mutkikkaatkin tilanteet kääntyvät paremmiksi.
Riitelyn tulisi aina päätyä johonkin lopputulokseen ja sen päätteeksi pitäisi aina tehdä sovinto. Riidat voivat myös olla erittäin rakentavia ja puhdistavia suhteen kannalta.
Joskus seurustelu päättyy, vaikka olisi yrittänyt ratkaista erimielisyyksiä. Tällöin on hyvä miettiä, miten seurustelun päättää tyylikkäästi. Myös tässä asiassa pätee ystävyyden pelisäännöt. On hyvä myös miettiä, miten pettymyksistä selviää. Miten pettymyksestä voi päästä yli?