Kysy asiantuntijalta
« Palaa kysymyksien ja vastauksien listaan
| Kysymyksen numero | 105881 |
| Asiasanat | |
| Kysytty | 30.3.2008 klo 21:42:39 |
| Moi Olen kohta 17-vuotias poika. Mistä voisi johtua, että erektioni ovat olleet pidemmän aikaa jo heikentyneet? Tuolloin yhdyntäkään ei ollut ajankohtaista, joten jännityksestä ei oo kyse. Nyt erektion saa yhtä voimakkaaksi enää painamalla peniksen tyvestä. Myös orkut muuttuivat vaisummiksi. Kaiken lisäksi peniksen iho tuntuu hieman turpoavan jo hiemankin pidempään kestäneessä toiminnassa, ja eikä sitten tunne enää juuri mitään. Lääkityksiäkään ei ole minkäänlaista, ja polttanut en ole koskaan. |
|
| Vastattu | 31.3.2008 klo 23:41:55 |
| Hei! Kysymyksesi koskee heikentynyttä erektiota, ja peniksen ihon lievää turpoamista masturboinnin yhteydessä. Kertomasi perusteella kyseessä lienee aivan normaali ilmiö; erektion vahvuus voi vaihdella hyvinkin paljon ilman erityistä syytä. Siihen voivat vaikuttaa mainitsemasi jännityksen lisäksi esimerkiksi kiire, stressi ja väsymys. Lisäksi erektio on yleensä voimakkaampi paisuvaisen alueella, peniksen varressa kuin terskan alueella. Siemensyöksyn määrä vaihtelee myös, ja siihen vaikuttaa esimerkiksi ejakulaatioiden tiheys. Peniksen iho voi ärtyä ja turvota liiasta pesusta tai hankauksesta masturboinnin tai yhdynnän seurauksena. Voit kokeilla rasvata ihoa perusvoiteella tai limakalvoa vahvistavalla voiteella (apteekista); jos tästä ei ole apua, niin suosittelisin kääntymään oman lääkärin tai kouluterveydenhoitajan puoleen. Lisätietoa aiheesta löydät Väestöliiton Tietopankki-sivuilta. Tutustu myös aiempiin kysymyksiin ja vastauksiin esimerkiksi hakusanan avulla. Ystävällisesti, Sari Vannas fysioterapeutti, seksuaalineuvoja Tarja Sandberg Kliininen seksologi Väestöliitto/Miehen Aika |
|