Mököttäminen jumittaa

Jokainen varmaan tunnistaa mököttäneensä joskus ystävälle tai rakkaalle. Yleensä hiljaisuudessa piilee pettymys toiseen. Mököttämisessä toiselle yritetäänkin näyttää oma suuttumus. Se näytetään viemällä toisen mahdollisuus yhteyteen itsen kanssa. Toista rankaistaan jättämällä hänet yksin.

Mököttäminen on kova rankaisukeino. Nykyään tiedetään, että se tuntuu samalla tavoin kuin fyysinen kipu. Se todella sattuu.

Mököttämisellä voi siis saada toisen kokemaan todella, että nyt sinä kyllä loukkasit minua. Siinä on vain se huono puoli, että se jumiuttaa. Toinen saattaa itse vetäytyä myös ja sitten yhteys katkeaa kokonaan. Sitä me harvoin todella toivomme.

Mököttämisessä myös todellinen viesti jää piiloon. Toinen ei välttämättä tiedä tällöin suuttumuksen todellista syytä. Siksi kiukun kanssa parhaiten toimii se, että tunnistaa pettymyksen, loukkauksen syyt ja pystyy kertomaan ne toiselle. Silloin antaa toiselle mahdollisuuden vastata pettymykseen ja pyytää anteeksi.

Tämä ei ole useinkaan heti mahdollista, kun tunne on voimakkaimmillaan. Onneksi meillä on kuitenkin jälkeenpäin mahdollisuus kertoa mistä harmistuimme.

Minähän olen mököttäjä!

Mököttäminen tai vetäytyminen on suojautumista. Se tarkoittaa sitä, että yleensä mököttämisen taustalla on hankalia tunteita, joista on vaikea kertoa avoimesti toiselle. Jos tunnistaa olevansa mököttäjä, olisi hyvä tutkiskella sitä, että mitä haluaisi sanoa toiselle ja mikä tunne estää sanomasta. Kun tulee tutummaksi oman mököttämisen syiden kanssa, on helpompi yrittää toimia toisin. Mököttämisen sijaan olisi hyvä lähestyä toista ja kertoa siitä, miksi suuttui toiselle. 

25.4.2017