Matala mieliala ja masennus

Murrosiässä mieliala voi olla nopeasti vaihtuva. Ärtyneisyys ja itkuherkkyys voivat nopeasti muuttua iloksi ja hyväntuulisuudeksi. Nuoren herkkää mieltä voi helposti haavoittaa. Tympeät kommentit ja arvostelut voivat hetkellisesti syöstä olo hyvin huonoksi. Riidat kavereiden kanssa voivat tuntua maailmanlopulta. Olo kuitenkin useimmiten tasoittuu, kun saa vähän etäisyyttä asioihin ja hetken aikaa pohtia tapahtunutta.

Kaikkien mielialat vaihtelevat joskus, ja varsinkin stressin yhteydessä moni voi tuntea itsensä voipuneeksi ja väsyneeksi. Terve ihminen kuitenkin iloitsee ja nauttii elämästään, jaksaa käydä koulua tai hoitaa työnsä. Myös ystävät ja harrastukset kiinnostavat, vaikka seura tai harrastukset itsessään vaihtuisivatkin välillä.

Masennukseen viittavia oireita

Masennukseen viittaavia oireita ovat alakuloinen mieli suurimman osan aikaa, kiinnostuksen tai mielihyvän katoaminen asioista, jotka ennen tuottivat iloa, vähentyneet voimavarat ja poikkeuksellisen väsynyt olo. Masentunut ihminen joutuu ponnistelemaan, että saisi hoidettu koulun ja selvittyä töistä. Keskittymiskyky voi olla heikko. Aloitekyvyttömyys on tavallista masentuneelle, eli voi vaikeaa saada itseä niskasta kiinni ja tehtyä määrättyjä tehtäviä.

Osalla ihmisistä masennus voi oireilla kehon oireilla; pitkittyvänä mahakipuna, päänsärkynä tai muina oireina. Osalla nuorista masentuneista paha olo voi näkyä päihteiden käyttönä, aggressiivisena käytöksenä, viiltelynä tai muuna riskikäytöksenä, joka voi vahingoittaa itseä ja joskus myös muita. Masentunut ihminen voi kokea, että millään ei ole mitään merkitystä, eikä koko elämällä ole mitään väliä. Itsetuhoiset ajatukset ovat aina vakavasti otettava viesti siitä, että jokin on pahasti pielessä.

Masennus voi vaikuttaa myös ihmisen seksikäyttäytymiseen. Osalla kiinnostus seksiin vähenee huomattavasti. Varsinkin nuorilla saattaa masentuneisuus lisätä riskinottoa myös seksiin liittyen. Masentuneella nuorella voi olla hankaluuksia ehkäisyn käyttämisessä. Myös omista rajoista huolehtiminen voi olla vaikeaa. Masennus saattaa vaikuttaa ihmisen kykyyn arvioida erilaisia tilanteita ja silloin on suurentuneessa vaarassa joutua myös tapahtumiin, joissa tulee satutetuksi.  Itsestä huolehtiminen voi olla masennuksessa vaikeutunut siten, että tärkeän ”Ei!”:n sanominen voi olla vaikeaa.