YLE Summerin Sutinaa- jaksossa mietitään, kuinka erosta voi selvitä? Miten erotaan oikein?

Suhteen päättyminen

Pettymyksiä ja sydänsuruja tulee väistämättä eteen kaikille elämän aikana. Sydänsuru on tunteista kurjimmasta päästä. Seurustelusuhteiden päättyminen tuottaa usein surua, pahaa mieltä ja tuskaa. Tunteet helpottavat ajan myötä ja kun on keinoja tunteiden käsittelemiseksi. Lisää tunteiden hallinasta.

Jos on itse aloitteen tekevä osapuoli seurustelusuhteen päättämisessä, on molempien erosta toipumisen kannalta tärkeää hoitaa asia myötätuntoisesti. Kumppani joutuu sopeutumaan tilanteeseen, ehkä yllättäen, jota ei itse halunnut tai toivonut. Hän kaipaa myötätuntoa ja empatiaa, ja on hyvien käytöstapojen mukaista antaa jokin selitys suhteen päättymiselle.

Ero on ennen muuta luopumista. Luovutaan ainakin parisuhteesta ja usein luovutaan myös ystävyydestä kumppaniin. Joskus ero voidaan toteuttaa niin, että osapuolten ystävyys säilyy. On kuitenkin tavallista, että se osapuoli, joka ei ole eroa toivonut tai on sitä vastustanut, ei pysty ainakaan eron alkuaikoina ajattelemaan toista ystävänä. Luopumisen tuskan ja kaipauksen vuoksi yhteydenpidon jatkaminen voi tuntua ylivoimaiselta.

Seurustelusuhteen päättyessäkään, entisen kumppanin luottamusta ei saa rikkoa. Suhteen aikana mahdollisesti jaettuja intiimejä asioita, valokuvia tai kokemuksia ei pidä jakaa muille, vaan ne kuuluvat edelleen päättyneen seurustelusuhteen yksityisyyteen. On erittäin huonoa käytöstä purkaa omaa tuskaa ja pahaa oloa, toisen yksityisyyttä loukkaamalla. Tällaisesta ajattelemattomuudesta voi joutua vastaamaan myös rikosoikeudellisesta näkökulmasta.

Pettymykseen ja eron liittyviä tunteita kannattaa purkaa järkevällä tavalla. Pahasta olosta ja muista haastavista tunteista selviää puhumalla. Keskusteluapua voi saada ystäviltä, lähiaikuisilta, koulukuraattorilta tai psykologilta. Lisää tunteiden hallinnasta.