Hepatiitti B

Hepatiitin; maksatulehduksen eli keltataudin, eräs aiheuttaja on hepatiitti B –virus. Hepatiitti B on yleinen tauti maailmalla.
Hepatiitti B:ltä ja muilta seksitaudeilta voit suojautua käyttämällä aina ja koko yhdynnän ajan kondomia! Muista käyttää kondomia myös suuseksissä!
Hepatiitti B tarttuu helpoimmin veren välityksellä esimerkiksi saastuneista neuloista ja ruiskuista. Se tarttuu myös suojaamattomassa emätin- ja peräaukkoyhdynnässä sekä suuseksissä. Lapsi voi saada viruksen synnytyksen yhteydessä, jos äiti on B-hepatiitin kantaja.

Oireettomat tapaukset ovat yleisiä

Vähäoireiset tai oireettomat tapaukset ovat yleisiä. Oireista ja niiden puuttumisesta ei voikaan päätellä, onko mahdollisesti saanut seksitaudin vai ei. Ainoa tapa selvittää asia on käydä seksitautiteissä.
Hepatiitti B todetaan verikokeiden perusteella. Taudin itämisaika, eli aika kuluu tartunnasta varsinaisen tulehduksen puhkeamiseen, on pitkä, jopa puoli vuotta. Verikoe otetaan vasta kahden-kolmen kuukauden kuluttua tartunnasta. Koe toistetaan myöhemmin, mikä tarttumisriski on ollut suuri.

Sairauden oireita voidaan lievittää

Virukseen tehoavaa hoitoa ei ole, mutta lääkkeillä voidaan lievittää sairauden oireita. Suurin osa B-hepatiittiin sairastuneista paranee, mutta osa jää viruksen kantajiksi ja tartuttajiksi.
Osalle tartunnan saaneista kehittyy myöhemmin pitkittynyt maksatulehdus, joka voi johtaa maksakirroosiin ja maksasyöpään.
B-hepatiittia vastaan on rokote, joka antaa noin 90 prosentin suojan. Rokotusohjelma sisältää kolmen erillisen rokotuksen sarjan.