Hiv
Hi-virus on ihmisen immuunikatovirus, joka aiheuttaa elimistössä hitaasti etenevän infektion. Hiv tuhoaa elimistön puolustusjärjestelmän tietyntyyppisiä valkosoluja. Vähitellen tartunnan saanut altistuu erilaisille sairauksille.
Aids (Acquired Immunodeficiency Syndrome) eli immuunikato on hiv-infektion viimeinen vaihe.
Hi-viruksen tarttumisen jälkeen ihminen voi olla vuosikausia oireeton tai vähäoireinen. Lääkehoidot ovat muuttaneet hiv:n krooniseksi eli seurantaa ja hoitoa vaativaksi sairaudeksi.
Ainoa tapa suojautua hiv:ltä ja muilta seksitaudeilta on käyttää aina ja koko yhdynnän ajan kondomia! Muista käyttää kondomia myös suuseksissä.
Viruksen voi saada seksikontaktissa tai verestä
Hi-virus tarttuu siemennesteen ja emätineritteen välityksellä. Sen voi saada myös tartunnan saaneen verestä, jos sitä joutuu verenkiertoon esimerkiksi käytettyjen huumeneulojen tai –ruiskujen välityksellä.
Virus voi tarttua myös äidistä lapseen raskauden aikana, synnytyksen yhteydessä ja imetyksen aikana. Raskaana olevan naisen lääkehoito estää aika hyvin tartunnan lapseen, mutta imetys on kielletty hiv-positiiviselta äidiltä.
Hiv ei tartu suudellessa, yhteisistä ruokailuvälineistä, WC-pöntöistä, saunomisesta, halaamisesta tai koskettamisesta.
Tartunta todetaan verikokeella
Hiv-infektiota ei voi päätellä oireista tai oireettomuudesta. Ainoa tapa varmistaa, ettei ole saanut hiv-tartuntaa mahdollisen riskitilanteen jälkeen, on käydä hiv-testissä.
Hiv-tartunta todetaan laboratoriossa verikokeella. Testit ovat täysin varmoja kolmen kuukauden kuluttua mahdollisesta riskitilanteesta. Testit ovat luottamuksellisia, ja jossain paikoissa testin voi tehdä nimettömänä (esimerkiksi Aids-tukikeskus ja SPR:n pluspisteet). Tulos ilmoitetaan vain tutkittavalle itselleen.
Hiv-tartunnan saaneiden hoito, seuranta ja lääkkeet ovat maksuttomia tartuntatautilain mukaan julkisen terveydenhuollon piirissä. Hiv-infektiota ei voida toistaiseksi parantaa, mutta lääkehoidon avulla hi-viruksen toiminta elimistössä voidaan pysäyttää tai sen lisääntymistä voidaan hidastaa. Lääkityksen ansiosta aids-diagnoosit ja –kuolemat ovat vähentyneet huomattavasti.