Sinä voit saada aivan kaiken!

9.5.2017 klo 07:00

Tulin juuri tokilta treffeiltä. Aloitin tinderöinnin noin kuukausi sitten. Hämmentyneenä siitä, että tapaamani herra on niin mahtava tyyppi, olen jo väläykseltä nähnyt haavekuvan siitä, kuinka me patikoimme koko viiden lapsen katraamme kanssa luontoretkillä. Haave, joka vielä muutama vuosi sitten vaikutti täysin mahdottomalta.

Olin 41-vuotias, kun päätin hankkia lapsen yksin. Päätin, että asioita voi tehdä eri järjestyksessä ja se, että hankkii lapsen ensin ja miehen vasta sitten, on tänä päivänä ihan hyvä järjestys. Yli nelikymppisenä lapsettomuushoidot eivät usein onnistu. Minultakin loppui munasolut ja jouduin ottamaan kiertotien munasolujonon kautta. Lopulta kuitenkin tulin raskaaksi, ja lapsi syntyi vajaa pari vuotta sitten. Sitä en kyllä koskaan ajatellut, että lapsenteon aloittamisesta viisi vuotta myöhemmin, nyt kun olen 46-vuotias, kehissä olisi mies, jolla itsellään olisi neljä lasta ja että ympärilläni olisi kohta kenties suurperhe.

 

Mennään vielä ajassa pari vuotta enemmän taaksepäin ja siihen tilanteeseen, jossa 39-vuotiaana parisuhdeterapian päätteeksi jatkoin yksin terapiaa. Halusin elämässäni eteenpäin, koska siinä suhteessa ei ollut näköaloja mihinkään suuntaan. Sieltä muistan terapeuttini sanat, jotka hän sanoi, kun itkin suhteeni huonoa jamaa ja sitä, että en varmaan koskaan saa lasta. ”Sinä voit kuule saada aivan kaiken”. Niin hän sanoi. Onneksi uskoin ja aloin rohkeasti toteuttaa asiaa. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan ja minusta tuntuu, että asiat ovat menneet juuri niin kuin niiden pitikin mennä. Jos tämä nyt tapaamani tinderimies ei ole elämäni prinssi, joku toinen kyllä on. Tai jos ei prinssiä löydy, pärjäämme kyllä ihan hyvin lapsen ja koiran kanssa kolmistaan.

 

Pointti on se, että pitää uskaltaa mennä kohti haaveitaan. Matkalla voi tulla pahastikin takkiin, mutta jos ei edes yritä, ei voi saada mitään.

 

Happy mama