Kumpi on parempi?

24.3.2017 klo 15:00

Pienet pojat vertailevat pikkulegoista rakentamiaan aluksia. "Minun alus on suurempi kuin sinun", toinen toteaa. "Mutta minullapa on voimakkaammat aseet", sanoo toinen. Kipakka puheensorina jatkuu vielä pitkään. Legoista siirrytään pituuden ja iän vertailuun. "Minä olen pidempi kuin sinä, mutta minäpä olenkin isompi."

Saman teeman äärellä ollaan esiteinien kohdalla. "Monta kertaa viikossa sulla on treenit", kysyy toinen. "Neljä kertaa", vastaa kaveri. "Mulla on kuusi", toteaa kysyjä silminnähden tyytyväisenä. Keskustelua jatketaan kännyköiden hintojen vertailuun ja siitä vielä vaatteisiin ja ulkonäköön.

Vertailu ei rajoitu vain lapsiin tai nuoriin. Sama jatkuu aikuisuudessa. Aikuisilla vertailu on vähemmän näkyvää, usein omassa mielessä tapahtuvaa. Lehteä lukiessa omaa elämää verrataan haastateltavan elämään, naapurin kanssa keskustellessa naapuriin ja työpaikoilla kollegaan. Joskus edes pienet vauvat eivät säästy vertailulta. Vanhemmat vertailevat sitä, että milloin vauva kääntyi ensimmäisen kerran, hymyili tai oppi istumaan.

Toiset ovat tärkeä tiedonlähde itsestä. Jos ei olisi ketään toista, johon verrata, olisi myös vaikea hahmottaa, että mitä erilaista tai samanlaista itsessä on suhteessa muihin. Vertailulla myös pyritään ylläpitämään myönteistä käsitystä itsestä. Yleensä vertailun kohteeksi haetaan ihmistä, joka on aika samanlainen kuin itse. Tällöin voidaan peilata toisesta sitä, millainen itse oikeastaan on. Joskus omaa arvoa pyritään kohottamaan ja mielialaa nostamaan. Silloin vertailun kohteeksi valitaan joku, jonka koetaan pärjäävän huonommin kuin itse.

Vertailu myös kertoo suhteestamme toisiin. Jokainen määrittelee omaa paikkaansa sosiaalisessa hierarkiassa ystävien keskellä, työpaikalla tai yhteiskunnassa.

Uudessa tutkimuksessa havaittiin, että vertaaminen toisiin tapahtuu hyvin automaattisesti. Wittmann ja hänen kollegansa (2016) laittoivat koehenkilöt tekemään reaktio-aika kokeita. Osallistujille annettiin toisinaan kehotus pelata yhteistyössä toisen osallistujan kanssa ja toisinaan heitä kehotettiin kilpailemaan toisiaan vastaan. Wittmann havaitsi, että kun pelaaminen tapahtui yhteistyössä, osallistuja arvioi oman kyvykkyytensä samansuuntaiseksi kuin kanssapelaajan. Kilpailutilanteessa tällaista yhdenmukaistamista ei tapahtunut, itseä parempi vastustaja sai koehenkilön tuntemaan huonommuutta ja itseä huonompi paremmuutta.

Tutkimus osoittaa, että jos pystyisimme vahvistamaan yhdessä tekemisen tunnetta, myös ikävä vertailu vähenisi. Yhdessä hävitty peli on kurja juttu, mutta epäonnistumista ei kanneta yksin vaan yhdessä. Kun vanhempi pystyy vahvistamaan sisarusten yhteenkuuluvuutta, voi sisaruksen onnistumisesta tuntea ylpeyttä ja se nostaa myös omaa arvoa. Sama pätee myös työpaikalla. Esimies voi omalla toiminnallaan synnyttää joko yhteistyön tai ikävän vertailun ilmapiirin. Kun kilpailu nousee ensisijaiseksi, tulee niitä, jotka häviävät ja niitä jotka voittavat.

Yhteistyössä toisten kanssa etsimme piirteitä, jotka ovat samankaltaisia itsemme kanssa. Kilpailutilanteessa etsimme eroja. Vertailusta ei pääse eroon, ikävä kyllä. Se on osa ihmisluontoa ja siihen on sopeuduttava. Yhteiskunnassa voidaan kuitenkin vaikuttaa siihen, että koemmeko olevamme samalla vai eri puolella. Jos ollaan samalla puolella, niin toisen voitto voi olla myös oma sellainen.

Anna Salmi, psykologi

 

Wittmann, M.K, Kolling, N ym. (2016) Self –Other Mergence in the frontal cortex during cooperation and completion. Neuron 91, 482-493