MYYTTI: "On olemassa vain yksi oikea."

24.12.2014 klo 08:00

Tutustuessaan uuteen kumppaniehdokkaaseen sinkku joutuu kannattelemaan mielessään ristiriitaisia tunteita: sekä epävarmuutta tuntemattoman edessä että halua lähestyä toista.

Tämä ristiriita voi herättää voimakastakin ahdistusta. Silloin ihminen herkästi ajattelee, että ahdistus kertoo kumppaniehdokkaan sopimattomuudesta. Joku toinen taas siirtää epävarmuuden syrjään ja on varma yhteensopivuudesta ilman tutustumista. Todellisuudessa uuteen kumppaniin tutustuminen on uskallusta liikkua harmaalla alueella.

Läheiset kiintymyssuhteet nostavat ihmisessä esiin hänen kipupisteensä. Läheisyys herättää aina muistoja, niin hyviä kuin traumaattisiakin, omasta lapsuudesta, vanhempien parisuhteesta ja nuoruuden kolhuista. Hyvä puoli tässä on se, että näitä kipupisteitä voi parhaiten kohdata läheisessä suhteessa, erilaisten ihmisten kanssa. Kipupisteiden kohtaaminen yhdessä kumppaniehdokkaan kanssa kertoo, voiko sinkku uudessa suhteessa tuntea tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Harmaan alueen sietäminen paljastaa, onko elämässäsi yksi mahdollisista, sinulle sopivista ehdokkaista.

Kaksi suhtautumistapaa

Voimme suhtautua yksin olemiseen kahdella tavalla: voimme ajatella, että kehenkään ei voi luottaa, ja että kukaan ei ole sopiva tai arvosta meitä. Sitä oikeaa ei vain löydy. Uskominen toisilta saatavaan tukeen tuntuu sinkusta hulluudelta, jos hän on aina sisimmässään kokenut jäävänsä yksin. Hän on oppinut, että hän itse ei ole kenenkään mielestä se oikea. Pettymys saa sinkun varautumaan uusiin takaiskuihin.

Toinen vaihtoehto on ajatella, että tukea on aina saatavilla. Silloin, kun sinkku ei vielä ole parisuhteessa, hän voi tukeutua sukulaisiin ja ystäviin. Sinkulla voi olla laajat tuttava- ja harrastuspiirit. Monet sinkut vaikuttavat aktiivisesti erilaisissa yhteisöissä ja järjestöissä. He eivät ole yhteiskunnan ulkopuolella vaan sen ytimessä. Parisuhteen etsimiseen ja erokokemuksiin voi hakea tukea myös pariterapeutilta.

Jos huomaat, että sinun on vaikea luottaa siihen, että toiset ihmiset ovat saatavilla, voit pohtia, mistä olet oppinut tällaisen ajattelumallin. Kyky tukeutua toisiin auttaa sinua myöhemmin myös kumppanin kanssa. Parisuhteessakin on nimittäin vaarana se, että ihminen yrittää sinnitellä yksin, eikä tukeudu kumppaniinsa.

Sinä olet se oikea

Ajatus siitä yhdestä oikeasta on osa sinkkuuteen liittyvää taikauskoa. Kohtalousko voi antaa toivoa sinkkuaikana. Kun löydämme kumppanin, rakkauttamme vahvistaa kokemus siitä, että hän oli se oikea. ”Meidät oli tarkoitettu yhteen.” Ajatus siitä oikeasta voi tuntua kaikin puolin lohdulliselta ja hyvältä.

Siihen oikeaan uskominen voi toisaalta sulkea silmäsi kaikilta niiltä muilta ehdokkailta, joita ympärilläsi on. Ehkä siihen oikeaan uskominen joskus myös suojaa meitä, kun emme ole valmiita päästämään irti aikaisemmasta ihastuksestamme tai entisestä puolisostamme.

Ristiriitaisten tuntemusten sietäminen edellyttää kokemusta siitä, että sinä itse olet se oikea. Vain tämä tunne luo riittävän turvallisuuden kohdata monia sopivia ehdokkaita elämän varrella.

Miten sinä voit omassa elämässäsi tukea sitä kokemusta, että sinä olet juuri sopiva, ihana, se oikea?

Elina Nurminen

Psykologi

Väestöliiton Parisuhdekeskus

Väestöliitto tukee sinkkuja:

Psykologin nettivastaanotot

Kysy asiantuntijalta -palsta

Parisuhdepuhelin torstaisin klo 12-14, numerossa 0800 183 183

Yksilöterapia, 90 €/ 45min, varaa aika numerosta 09-2280 5267