Ahdistuneisuushäiriöiksi kutsutaan psykiatrisia häiriöitä, joissa keskeisiä oireita ovat ahdistuneisuus, jännittyneisyys ja pelko. Neljäsosa väestöstä kärsii jossain vaiheessa elämäänsä ahdistuneisuushäiriöstä. Ahdistuneisuushäiriö tulee erottaa normaalista, jokaisen elämään kuuluvasta ahdistuksesta. Ahdistuneisuushäiriöllä tarkoitetaan pitkäkestoista, tilanteeseen nähden liiallista ja selvästi normaalia elämää haittaavaa ahdistusta.

On havaittu, että piirteiltään neuroottiset ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota kielteisiin asioihin parisuhteissaan. Tämä saattaa vaikuttaa negatiivisesti myös kumppanin kokemuksiin. Hän voi ihmetellä, miksi toinen on niin tyytymätön tai miksi ahdistunut ei näe toimivia ja hyviä puolia suhteessaan, vaikka niitä olisikin runsaasti.

Kroonisesta ahdistuksesta kärsivä hakee yleensä herkästi tukea kumppaniltaan. Ahdistus voi olla voimakasta ja siihen liittyvät pelot epärealistisia. Sairastunut voi tarvita kumppaniaan ”apu-minäksi” joka muistuttelee pelkojen epärealistisuudesta ja ohjaa normaaliin toimintaan. Tuen tarve voi ilmetä esimerkiksi keskellä yötä, kun toinen haluaisi levätä ja sairastunut jutella. Voimakas ahdistuneisuus ja asioiden tsekkaus kumppanilta aiheuttaa joskus ärtymystä.

Kumppani saattaa kokea turhautumista siitä, että toinen toistaa samoja asioita, vaikka niitä on käsitelty jo useaan kertaan. Kumppani voi joutua ottamaan vastuuta myös arjen pyörittämisestä, mikäli sairastuneen ahdistuneisuus on niin voimakasta, että se rajoittaa arjesta selviytymistä.

Nykyään suositellaan yhä enemmän kumppanin mukaan ottamista hoitoprosessiin. Kumppani voi monesti toimia sairastuneen tukena vaikeissa tilanteissa ja näin avustaa altistamishoidossa.