Kaikki ihmiset ovat kehdosta hautaan tarvitsevia ja riippuvaisia. Yhteys toiseen ihmiseen on perustarve siinä missä ruoan ja unen tarvekin. Ihminen kaipaa läheisyyden kokemuksia, jotta hän voi olla turvallisesti vahva ja itsenäinen.

Rakkaussuhde syntyy silloin, kun yksi lähestyy ja toinen vastaa. Ensisijainen vastaus on toisen tarvitsevuuden kohtaaminen myönteisellä tavalla. Psykologi Jim Coanin mukaan paras tapa käsitellä tunteita on toisilta saatu tuki. Esimerkiksi puolison kädestä pitäminen vähentää fyysistä kipua. Yksineläjä voi hakea tukea ystäviltä ja vertaisilta.

Jos myönteisen vastauksen saaminen ei ole mahdollista, ihmisellä on käytössään kaksi toissijaista keinoa. Hän voi ensinnäkin vaatia itseään pärjäämään omillaan ja ajatella, että kehenkään ei voi luottaa. Avuttomuuden kokemukset ovat kiellettyjä, ja ihminen siirtää tämän osan itsestään syrjään. Toisena vaihtoehtona on ripustautua ja alkaa ”kärttää vastausta”.

Koska oma avuttomuus ja tarvitsevuus ahdistavat ihmistä, toissijaisista selviytymiskeinoista on läpi historian tehty ismejä, ihanteita, aatteita ja uskontoja. Länsimaisessa kulttuurissa ihaillaan ihmistä, joka ei tarvitse muita. Vahva ihminen ei välitä mistään, eikä hän tunne kipua. Hän on hävittänyt kaikki tunteensa. Yksin pärjääminen on jonkun tapa selvitä elämästä, mutta siitä on tullut kulttuurissamme sankarimyytti. Riippumatonta ihmistä ihaileva voi kokea olevansa itsekin vahva.

Läheisessä ihmissuhteessa ihminen joutuu kohtaamaan itsessään puolia, jotka eivät tule muualla esiin. Sitoutuneessa suhteessa puolisot voivat löytää yhteyden omaan itseensä kohtaamalla syntyneet ”jumit”.

Miksi avioliitot ovat onnettomia?

Jos läheisyys on ihmiselle paras tapa elää, miksi avioliitot ovat onnettomia? Vastaus on, että toisen lähelle ei voi mennä koskettamatta hänen kipupisteitään. Kun molemmat kumppanit ovat traumatisoituneita, liitto voi olla ”kipupistekimppu”. Ei ole kyse sattumasta, kun ihminen on viidettä kertaa väkivaltaisessa parisuhteessa. Silloin hän on valinnut kumppanin, joka koskettaa hänen kipupistettään tuhoisalla tavalla. Tämä ei todista sitä, että ihmisen pitäisi selvitä yksin. Se kertoo siitä, että jokaisella on oma selviytymiskeinonsa. Jos jonkun selviytymiskeino on trauman eläminen yhä uudelleen, parisuhde ei tue hyvinvointia. Joskus ihminen joutuu hyväksymään sen, että hänen on selviydyttävä yksin suojautuakseen omalta traumaltaan. Rakkaus ei paranna traumaa, oikea apu on psykoterapia.

Aikuisella on oikeus valita, mitä hän tekee elämällään. Hän voi olla suhteessa, lähteä suhteesta tai omistautua vaikkapa työlle tai harrastuksille. Jokainen kantaa itse vastuun siitä, mikä on paras tapa elää. Tärkein kriteeri on elämän säilyminen. Parhaimmillaan ihminen voi nauttia omasta olemassaolostaan ja kokea kehittyvänsä läpi elämän. Hän voi missä elämänvaiheessa tahansa kysyä itseltään, toimiiko hänen tapansa selviytyä.  Sankaruutta on se, että kukin selviää oman elämänsä haasteista itselleen sopivalla tavalla ja ilman, että oman selviämisensä eteen satuttaa muita.

Keijo Markova, psykologi
Elina Nurminen, psykologi
Väestöliiton parisuhdekeskus

Lähteet:

Eisenberger, Naomi I. (2013) Why rejection hurts: The neuroscience of social pain. Teoksessa The Oxford handbook of social exclusion. DeWall, C. Nathan (Toim.), 152-162. New York: Oxford University Press.

Johnson S.M., Moser, M.B., Beckes L., Smith A., Dalgleish T., ym. (2013) Soothing the Threatened Brain: Leveraging Contact Comfort with Emotionally Focused Therapy. PLos ONE 8(11): e79314. doi: 10.1371/journal.pone.0079314