Elämän mittaista suhdetta toivova pohtii seurustelun eri vaiheissa, kannattaako tämän kumppanin kanssa mennä naimisiin. Ihminen ottaa aina riskin sitoutuessaan toiseen, mutta täysin sokeana valintaa ei tarvitse tehdä. On olemassa asioita, jotka ennustavat parisuhteen kestävyyttä. Voimavarojen ja riskien tunnistaminen ohjaa kumppanin valinnassa ja auttaa kehittämään suhdetta.

Sitoutumispäätöstä tehdessä on hyvä kuunnella sekä tunteita että järkeä. Maltillinen ja rehellinen pohdinta siitä, onko riittävän tyydyttävää yhteiselämää mahdollista rakentaa tämän kumppanin kanssa, ennustaa myöhempää parisuhdetyytyväisyyttä. Riskitekijöiden varhainen tunnistaminen auttaa tekemään päätöksiä sen suhteen, kannattaako suhdetta jatkaa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa suhteen kannattavuutta järkeilee, sitä helpompaa on perääntyä liian epävarmasta suhteesta. Ajan kuluessa kiintymys seurustelukumppaniin kasvaa ja erilaiset muut ulkoiset tekijät, kuten sosiaalinen paine ja mahdolliset taloudelliset sitoumukset, vaikeuttavat eroamista. Siksi jo deittailuvaiheessa kannattaa harkita tarkkaan, kuinka tiiviisti viettää aikaa uuden ihastuksen seurassa.

Yksilökeskeisessä kulttuurissamme parisuhteen muodostamiseen liittyvät säännöt ovat olemattomat. Arvomaailma on muuttunut sallivammaksi eikä yhteiskunta ohjaa hyvinvointia lisäävään pariutumiskäyttäytymiseen. Tärkeä mutta ehkä yllättävä esimerkki ovat avoliitot, joiden määrä on kasvussa. Vaikka yhteiseen kotiin muuttaminen yleensä helpottaa arkielämää lyhyellä tähtäimellä, kannattaa päätöstä pohtia kumppanin valinnan näkökulmasta. Useampien tutkimusten mukaan avoliitto ja lapsen saaminen ennen avioliittoa ennustavat tyytymättömyyttä parisuhteessa. Tutkijat selittävät tätä havaintoa sillä, että osa pareista muuttaa yhteiseen kotiin vääristä syistä, kuten esimerkiksi taloudellisen hyödyn vuoksi, eikä niinkään halusta vanheta yhdessä. Kun parit tällä tavoin ajautuvat tärkeiden sitoutumiseen liittyvien siirtymien läpi, aktiivista kumppanin valintaa ei tapahdu ja parin yhteensopivuus voi pahimmassa tapauksessa olla huono. Jos omaa kumppania ei ole harkiten valittu hyvine ja huonoine puolineen, halukkuus ponnistella toisen vuoksi on yleensä vähäisempää ja suhde muuttuu riitaisaksi. Todennäköisyys erolle kasvaa, jos yksi tai toinenkaan ei tarpeen vaatiessa viitsi työskennellä suhteen eteen.

Toinen esimerkki parisuhdetyytyväisyyttä heikentävistä tavoista on epämääräisyys seurustelusuhteissa, kuten parisuhteen sisällä lisääntyneet toistuvat eroamiset ja yhteen palaamiset. Tällaisessa tilanteessa päätöstä yhdessä tai erikseen elämisestä ei syystä tai toisesta kyetä tekemään ja suhde jää epäselväksi molemmille osapuolille. Nämä katkokset sitoutumisessa heikentävät suhteen tulevaisuudennäkymiä. On/off -suhteessa sitoutuminen on tutkimusten mukaan heikompaa, koska aiemmat erot synkistävät parien tekemää arvioita suhteen jatkuvuudesta. Kun usko suhteen kestävyyteen heikkenee, myös halukkuus käyttää energiaa suhdetta kannatteleviin tekoihin vähenee. Luottamuksen uudelleenrakentaminen on työläämpää, jos parin yhteisessä historiassa on toistuvia hylkäämisiä. Epävarmassa tilanteessa eroahdistus on voimakasta, minkä vuoksi keskustelu suhteen tulevaisuudesta on vaikeaa eikä ongelmia päästä työstämään. Lisäksi suhteen katkosten sallimat mahdolliset ulkopuoliset suhteet ja niistä johtuva mustasukkaisuus heikentävät suhteesta saatua tyydytystä ja lisäävät tarvetta ylimääräiselle ponnistelulle suhteen hyvinvoinnin lisäämiseksi. 

Myös turvattoman kiintymystyylin on havaittu heikentävän sitoutumista ja tyytyväisyyttä parisuhteeseen. Välttelevän kiintymystyylin omaavat ihmiset ovat muita haluttomampia sitoutumaan parisuhteeseen, koska he näkevät parisuhteen muita useammin isona riskinä eivätkä usko suhteen kestävän. Takertuvasti kiinnittyville on sen sijaan muita tyypillisempää syöksyä suhteeseen. He myös  kokevat suhteessa ilmenevät vaikeudet keskimääräistä kielteisemmin, mikä vähentää halukkuutta pysyä suhteessa vaikeuksien ilmetessä. Jos kumppania pidetään isona henkilökohtaisena riskinä, on sitoutuminen suhteeseen yleensä vähäisempää. Oman kiintymystyylin tunnistaminen voi auttaa ymmärtämään pariutumiseen liittyviä tunteita paremmin ja tekemään viisaampia sitoutumiseen liittyviä päätöksiä oli harkinnassa sitten yhteen muuttaminen tai ero nykyisestä kumppanista.

Muita riskitekijöitä suhteelle ovat tutkimusten mukaan kumppanien välinen korkea ikäero, pariskunnan erilaiset etniset taustat sekä epäsuhta taloudellisessa asemassa ja koulutustasossa.


Pohdittavaksi

  • Mitkä ovat parisuhteenne merkittävimmät riskitekijät? Mitä konkreettisia tekoja vaaditaan näiden riskitekijöiden työstämiseksi?

  • Millaisia toiveita kummallakin on parisuhteeseen ja tulevaisuuteen liittyen? Onko molempien toiveet mahdollista huomioida yhteistä elämää rakennettaessa?

  • Kirjoittakaa paperille lista niistä asioista, joita toivotte ja tarvitsette parisuhteeltanne. Tehkää molemmat oma lista itsenäisesti. Valitkaa sitten listasta kolme tärkeintä asiaa, joiden koette olevan niin tärkeitä, ettette ole niistä valmiita luopumaan. Valitkaa sitten kolme seuraavaksi tärkeintä asiaa ja pohtikaa, oletteko valmiita tekemään kompromissia näiden suhteen. Keskustelkaa lopuksi molempien toiveista ja tarpeista. Millaisia kompromisseja suhteenne vaatii molemmilta?


Jaana Ojanen
psykologi


Lähteet:

Hadden, B., Smith, V. & Webster, G. (2013). Relationship Duration Moderates Associations Between Attachment and Relationship Quality: Meta-Analytic Support for the Temporal Adult Romantic Attachment Model. Personality and Social Psychology Review. XX (X), 1-17.

Rhoades, G., Stanley, S. & Markman, H. (2010). Should I Stay or Should I Go? Predicting Dating Relationship Stability from Four Aspects of Commitment. J Fam Psychol., 24 (5), 543–550.

Stanley, K., Rhoades, G. & Markman, H. (2006). Sliding Versus Deciding: Inertia and the Premarital Cohabitation Effect. Family Relations, 55, 499–509.

Vennum, A., Sibley, S. & Fincham, F. (2015). Dedication and Sliding in Emerging Adult Cyclical and Non-Cyclical Romantic Relationships. Family Relations, 64, 406-419.