Shaver ja Hazan (1993) ja Johnson ja Wiffen (2003) ovat kehittäneet englantilaisen John Bowlbyn (1973) kiintymyssuhdeteoriaa aikuisrakkaussuhteen teoriaksi. Ihmisen riippuvuus nähdään olemassaolon positiivisena perustana ja turvallinen tunneyhteys rakastettuun hyvinvoinnin ja stressistä toipumisen lähteenä. Teoria korostaa sitä, että ihminen tarvitsee kehdosta hautaan sitä elämän turvallista perustaa ja turvasatamaa, minkä lähestyttävissä oleva ja lähestymiseen vastaava rakastettu tarjoaa. Toimivan suhteen olennaisin tekijä on suhteen turvallisuus, eikä esimerkiksi ongelmanratkaisutaidot. Hyvän parisuhteen perusta on hyvä tunnetason sitoutuminen kumppaniin.

Parisuhteen kriisi tuo näkyviin, kuinka turvallisena suhde koetaan. Tässä näkökulmassa kumppanin kriittisyys ja valittaminen nähdään protestina keskinäisen tunneyhteyden ja toisesta huolehtimisen puuttumiselle. Seksuaalisuus nähdään osana kiintymyskäyttäytymistä eikä pelkkänä eroottisena tai fyysisenä tapahtumana.

Rakkauden teoria kertoo, mitkä ovat ydintapahtumat ja tärkeät hetket missä tahansa rakkaussuhteessa. Kiintymyssuhteen olennaisina hetkinä kiintymystarpeet nousevat erityisesti esiin. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset elämän siirtymät (lapsen tulo, eläkkeelle siirtyminen), pelon ja epävarmuuden hetket (oma tai läheisen sairastuminen, läheisen kuolema, työpaikan menetys). Turvallisesti kiintyneet parit kokevat vähemmän stressiä ja ovat tyytyväisempiä elämäänsä ja kokevat kumppaninsa tukea antavana. Kiintymyskohteen läheisyys rauhoittaa hermojärjestelmää (Schore 1994), mikä ilmenee esimerkiksi lapsen tarpeessa tulla vanhemman syliin, kun jokin pelottaa tai ahdistaa. Läheisyyden tarve tulee esiin yhtälailla aikuisella traumatisoivassa tilanteessa, esimerkiksi onnettomuuden sattuessa ihmiset halaavat toisiaan.

Kiintymyssuhdeteorian lähtökohtia

 

1. Kiintymyssuhde on sisäinen motivoiva voima

Yhteyden luominen ja ylläpitäminen itselle merkittäviin ihmisiin on ihmiselämän sisäinen, ensisijainen motivoiva voima. Harlowin apinakokeissa apinalapset kiintyivät keinopehmoemoon, eivät ruokaa antavaan rautalankaemoon. Meidän kulttuurissamme riippuvuus on patologisoitu, vaikka se on olennainen osa ihmisenä olemista, eikä lapsuuteen liittyvä piirre, josta pitää kasvaa irti.

2. Turvallinen riippuvuus mahdollistaa autonomian

Ei ole olemassa täydellistä riippumattomuutta toisista tai ”yliriippuvuutta”. On ainoastaan toimivaa riippuvuutta tai toimimatonta riippuvuutta. Turvallinen riippuvuus synnyttää autonomian ja itseluottamuksen. Turvallinen riippuvuus ja autonomia ovat kolikon kaksi puolta, eivät toistensa vastakohtia. Mitä turvallisemmin olemme yhteydessä itselle tärkeisiin ihmisiin, sitä eriytyneempiä ja autonomisempia ihmisiä voimme olla. Monesti joidenkin ns. riippuvuuksien hoidossa lähdetään virheellisesti ohjaamaan asiakasta tai potilasta kohti erillisyyttä ja autonomiaa, vaikkei hän ole voinut luoda vielä yhteyttä ja läheisyyttä niihin ihmisiin, jotka voisivat toimia kiintymyssuhteen kohteina. Nuori anoreksiaa sairastava tyttö sanoo itsenäistymistä vaativalle äidilleen: ”Enhän minä voi lähteä itsenäistymään sinusta, kun en ole koskaan saanut edes yhteyttä sinuun.” Irrottautua voi vain henkilöstä, johon on ensin saanut yhteyden ja läheisyyden.

3. Kiintymyssuhde tarjoaa turvasataman

Läheinen suhde on sisäinen eloonjäämismekanismi. Kiintymyksen kohteiden (yleensä vanhemmat, lapset, puoliso ja rakastettu) läsnäolo tuo turvallisuutta ja tyynnyttää. Jos kiintymyksen kohteet eivät ole saatavilla, seurauksena voi olla ahdistuneisuus ja hätääntyminen. Toimiva kiintymyssuhde luo turvasataman, joka suojaa stressin ja epävarmuuden vaikutuksilta ja antaa hyvän ympäristön persoonallisuuden jatkuvalle kehitykselle.

4. Kiintymyssuhde tarjoaa perustan

 

Turvallinen kiintymyssuhde tarjoaa turvallisen perustan, josta käsin yksilö voi tutkia maailmaansa ja sopeutua ympäristöönsä. Tällainen perusta rohkaisee tutkimaan ympäristöä ja olemaan avoin uudelle tiedolle. Se edistää riskin ottamiseen tarvittavaa luottamusta, oppimista ja jatkuvasti uudelleen määrittää käsitystä itsestä ja maailmasta. Jos tällainen turvallinen perusta puuttuu, uhkana on kehityksen jumiutuminen ja ihmisen moniulotteisuuden kaventuminen, tuloksena voi olla korostetun yksiulotteinen ihminen.

5. Lähestyttävyys ja vastaaminen rakentavat kiintymyssiteen

Turvallinen kiintymysside rakentuu tunnetasolla saatavilla olemisesta ja tunnetasolla vastaamisesta. Olennaista on tunnetason sitoutuminen toiseen. Kiintymyssuhteen näkökulmasta mikä tahansa reagointi (vaikkapa vihamielinen) on parempi kuin reagoimattomuus. Jos tunnesitoutuminen ja tunnetasolla vastaaminen puuttuu, kiintymyksen kohteen sanoma on: ”Se mitä sanot, ei merkitse minulle mitään, välillämme ei ole yhteyttä”.

6. Pelko ja epävarmuus aktivoivat kiintymyssuhteen tarpeen

Kun yksilö kokee uhkaa elämässään – se voi olla jokin traumaattinen tapahtuma, sairastuminen, tai kiintymyssuhteen turvallisuuteen kohdistuva loukkaus, esimerkiksi uskottomuus – ahdistuneisuus kasvaa ja kiintymykseen liittyvät turvallisuuden ja tyynnyttämisen tarpeet lisääntyvät. Prosessi aktivoi kiintymyskäyttäytymistä, esimerkiksi läheisyyden ja kontaktin hakemista. Läheisyys kiintymyskohteeseen on ihmisen sisään rakennettu tunne-elämää säätelevä mekanismi.

7. Eroahdistuksen vaiheet ovat ennustettavia

 

Jos kiintymiskäyttäytyminen epäonnistuu tyynnyttävän yhteyden luomisessa ja tyynnyttävän vastauksen herättämisessä toisessa, prosessi etenee tiettyjen vaiheiden kautta:

Masennus on luonnollinen seuraamus yhteyden menettämisestä kiintymyksen kohteeseen. John Bowlby (1973) erottaa vielä toisistaan toivon suuttumuksen ja epätoivon tuhoavan ja pakottavan suuttumuksen. Toivon suuttumusta on lapsen huuto: ”Äiti, missä sinä olet?”, kun hän kaupassa on joutunut eroon vanhemmistaan. Epätoivon suuttumusta edustaa erotilanteessa jätetyn kumppanin tuhoava raivo: ”Minä saan sinut vielä reagoimaan haluamallani tavalla” tai ”Tämän sinä saat vielä maksaa”, tai ”Jos minä en saa sinua, kukaan muukaan ei saa…”

  • Suuttumus ja vastustaminen
  • Takertuminen ja pyrkimys yhteyden luomiseen
  • Masennus ja epätoivo
  • Luopuminen kiintymyksen kohteesta.

8. Kaksisuuntainen selviämistapa turvattoman kiintymyksen uhatessa

Kun kysyn: ”Voinko olla riippuvainen sinusta, oletko saatavilla silloin, kun tarvitsen sinua?”, ja saan kielteisen vastauksen ja yhteys kiintymyksen kohteeseen näyttää uhatulta, voin reagoida tähän ahdistumalla tai välttämisellä. Kun kiintymyssuhde koetaan uhatuksi, kiintymyskäyttäytyminen voi mennä ”ylikierroksille”. Ahdistus voi johtaa pyrkimyksiin kaikin keinoin saada yhteys kiintymyksen kohteeseen, ahdistuneeseen takertumiseen ja jopa aggressiiviseen, kun pyrin saamaan toisen riippuvuuden kohteeksi ja saatavilla olevaksi.

Reagoinnin toinen ääripää on vetäytyä tunnetasolla erityisesti silloin, kun toinen ei näytä enää olevan saatavilla kiintymyksen kohteena. Silloin torjun oman tarvitsevuuteni ja keskityn suorittamiseen ja tekemisiin ja rajoitan tai vältän ahdistavaa tunnesitoutumista kiintymyshahmoon. Nämä kaksi strategiaa, ahdistunut takertuminen tai jäädytetty välttäminen voivat kehittyä opituksi sitoutumisen tyyleiksi suhteessa läheisiin ja tärkeisiin ihmisiin.

9. Kiintymiskäyttäytymiseen sisältyvät työskentelymallit itsestä ja toisista

Kiintymysstrategiat heijastelevat tunteiden kanssa toimeen tulemisen prosesseja ja toimintatapoja. Kiintymyssuhdeteoriassa lähdetään ajatuksesta, että varhaisista lapsuuden kiintymyssuhteista kehittyy yksilön sisäinen työskentelymalli, joka ohjaa yksilön aikuiskiintymyssuhteen muodostumista. Turvalliselle kiintymiselle on ominaista sisäinen työskentelymalli, jossa ihminen näkee itsensä rakastamisen ja huolenpidon arvoisena, luottavaisena ja pätevänä. Mallin sisältämä kuva toisista hahmottaa toiset luottamuksen arvoisina ja tunnetasolla saatavissa olevina.

Nämä mallit itsestä ja toisista ovat syntyneet miljoonissa vuorovaikutustilanteissa muiden ihmisten kanssa ja niistä syntyvät odotukset siitä, miten toiset suhtautuvat omaan itseen uusissa suhteissa. Niihin sisältyy tavoitteita, uskomuksia ja strategioita ja ne ovat kiinteästi yhteydessä tunteisiin. Sisäiset työskentelymallit muotoutuvat, tarkentuvat ja niitä ylläpidetään ja muutetaan tunnekommunikaation avulla. Yhtä mahdollisuutta sisäisten työskentelymallien muuttamiseen edustaa pariterapia tai psykoterapia yleensäkin.

10. Eristäminen ja menetys ovat sisäsyntyisesti traumatisoivia

Kiintymyssuhdeteoria on traumateoria. Sen mukaan trauma merkitsee puutetta, menetystä, sitä, että meidät hylkäävät ne, joita tarvitsisimme eniten. Post-traumaattisessa stressitilanteessa uhri ei voi käyttää kiintymyssuhteitaan ahdistuksen lievittämiseen ja paranemiseen, koska aikaisemmat ihmissuhdeloukkaukset aktivoituvat ja sekoittuvat heillä nykysuhteeseen.

Esimerkiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön uhrille ei turvallisen kiintymyksen vastalääkettä useimmiten ole saavutettavissa ja trauman vaikutukset säilyvät tai vahvistuvat. Uhrin kokemusmaailmaan jää häviämätön muisto ihmissuhteessa koetusta inhimillisen yhteyden loukkauksesta, joka mielen tasolla on yhä uudelleen koettavissa yhtä selvänä kuin jos se olisi juuri äsken tapahtunut.
 

Kiintymyssuhdeteorian suhde muihin teorioihin

 

Kiintymyssuhdeteoria on yhteensopiva systeemisen teorian kanssa. Näin parisuhteessa on kyse kokonaisuudesta, esimerkiksi parisysteemi, eikä kyse ole vain jommankumman ”ominaisuudesta”. Parisuhdetta tarkastellaan tässä viitekehyksessä vaikutuskehän kautta – kuinka eri tekijät vaikuttavat kiintymyskehän syntyyn ja ylläpitämiseen. Tämän kehän yksittäiset osat, yksittäiset tapahtumat organisoivat, säätelevät ja toimivat toisilleen herkistävinä tai laukaisevina tekijöinä. Esimerkiksi mustasukkaisuutta ei tarkastella jommankumman osapuolen sairautena, vaan lähtökohtana on ymmärtää, kuinka parisuhteessa ei pystytä luomaan sellaista kiintymyssuhdetta, jonka avulla kumppanit voisivat kokea olemassaolonsa suhteessa turvalliseksi. Sen sijaan että pariterapiassa diagnosoitaisiin, kumman käyttäytyminen on patologista, siellä tutkitaan kiintymyssuhteen turvallisuutta.

Kiintymyssuhdeteoria on yhteensopiva feministisen näkökulman kanssa. Tällöin keskinäinen riippuvuus nähdään perustana ihmisenä olemiselle, ei ”patologisena tilana”, josta pitää päästä irti. Samoin nähdään, että yhteys toisiin mahdollistaa autonomian. Autonomia ja läheisyys eivät sulje toisiaan pois. Miehen ja naisen tarpeet nähdään pohjimmiltaan samankaltaisina.

Kiintymyssuhde ja toiseen liittyminen, on usein nähty virheellisesti naisiin liittyvänä ilmiönä. Psykologian professori Susan Johnson kertoo tilanteesta, jossa kanadalainen kenraali puhuu Afganistaniin lähteville rauhanturvajoukoille: ”Sinä katsot edellä olevan kaverin selkää, ja sinun takanasi tuleva katsoo sinun selkääsi. Et ole yksin. Tuotte toisenne takaisin turvallisesti kotimaahan.” Kenraalitkin tietävät, etteivät miehet mene kohtaamaan kuolemaa, jos he joutuvat tekemään sen yksin. Vietnamin veteraani sanoi: ”En minä ollut yksin Vietnamissa, siellä minulla oli kaverini. Mutta nyt kun olen kotimaassa, olen yksin.” Rintamalla olleille miehille aseveljeys voi olla hyvin merkittävä tunnetason side. Tämä tunne yhteenkuulumisesta on välttämätöntä yhtälailla niin miehille kuin naisillekin.

Kiintymyssuhde ja parisuhde

 

Elämme yhteiskunnassa, jonka olennainen piirre on muutos, erillisyys, yksilöllisyyden korostaminen. Olemme menettäneet entisajan yhteyden toisiin ihmisiin. Nykyajan ihminen elää kuin viidettä kansainvaellusta siirtyessään työn, koulutuksen ja paremman tulevaisuuden toivossa pois kotiseudulta tai pois kotimaastaan. Parisuhteen merkitys kasvaa tätä kautta, jolloin kumppaniin kohdistuu entistä enemmän odotuksia. Pelkistäen voidaan sanoa, että yksi ihmissuhde joutuu korvaamaan kokonaiseen yhteisöön liittyvät odotukset.

Samaan aikaan länsimaisessa yhteiskunnassa ulkoiset pakotteet pysyä avioliitossa ovat hävinneet, mikä lisää eristäytymisen ja yksin jäämisen uhkaa, mikä näkyy lisääntyneenä ahdistuksena ja masennuksena yhteiskunnassa. Tältä näkökannalta kiintymyssuhteen merkitys, kyky pitää yllä tunnetasolla merkittäviä ihmissuhteita, lisääntyy jatkuvasti. Turvalliselle kiintymyssuhteelle on ominaista luottamus, sitoutuminen, tyytyväisyys, tuen pyytäminen ja antaminen, läheisyyden tunteet, aggressiivisuuden vähäisyys suhteessa ja huolenpito toisesta. Turvallisesti kiintyneen ihmisen minuutta leimaa positiivisuus, koosteisuus ja jäsentyneisyys. Mitä paremmin olet yhteydessä lähi-ihmisiisi, sitä erillistyneempi ja yksilöityneempi olet.

Englanninkielinen termi ”attachment” viittaa sekä kiintymiseen että kiinnittymiseen. Sinkkosen ja Kallandin (2001) mukaan termi ”kiinnittyminen” kuvaa vauvan varhaista leimautumista vanhempaansa, mikä voi tapahtua ilman myönteisiä tunteitakin. ”Kiintyminen” tapahtuu vähitellen lapsen kehityksen myötä, jolloin siihen sisältyy myönteisiä tunteita.

Tässä tekstissä hahmottelen eri tutkijoiden pohjalta kuvaa kiintymyssuhdetyylien vaikutuksesta parisuhteeseen ja sen hoitamiseen Eri tutkijat käyttävät erilaisia käsitteitä, mikä vaikeuttaa kokonaiskuvan saamista tutkimustulosten pohjalta. Käytän Bartholomew'n (1997) aikuisen kiintymyssuhteen nelikenttämallin termejä seuraavasti:

  • Turvallinen kiintymistyyli (secure, Silvén: autonominen)
  • Takertuva kiintymistyyli (preoccupied, anxiously, Silvén: jumiutunut, Ainsworth/Hazan & Shaver: ristiriitainen, ambivalent).
  • Välttelevä (dismissing, Silvén: etäännyttävä, hylkäävä, Männikkö: itseriittoinen)
  • Pelokas (fearful)

Valittuja termejä käytän silloinkin, kun tutkimuksen tekijän oma termistö on erilainen. Tavoitteena on tehdä tutkijoiden tuloksia helpommin ymmärrettäviksi yhtenäisen kiintymyssuhdekäsitteistön avulla. Alkuperäistekstit ja termit on löydettävissä tekstin lopussa olevista lähteistä

Kiintymissuhdetyylejä luokitellaan useimmiten kolmeen, neljään tai viiteen luokkaan. Bartholomew'n (1997) aikuisen kiintymyssuhteen nelikenttämalli perustana on ajatus kaksiulotteisesta rakkauden mallista. Ensimmäinen ulottuvuus liittyy käsitykseen omasta itsestä (myönteinen tai kielteinen käsitys omasta itsestä), toinen ulottuvuus liittyy käsitykseen muista (myönteinen tai kielteinen käsitys muista). Myönteinen minäkuva viittaa sisäistettyyn itsearvostuksen tunteeseen, joka ei ole riippuvainen jatkuvasta ulkoisesta vahvistamisesta. Käsitys muista viittaa odotuksiin muiden saatavilla olemisesta ja muiden tuesta. Suomessa kiintymyssuhteisiin ja parisuhteeseen liittyvää tutkimusta ovat tehneet mm. Männikkö (2001) ja Nauha & Silvén (2000).

Keijo Markova
Psykologi, pariterapeutti
Väestöliiton perheklinikka ja parisuhdeprojekti


Suomalaistutkijoiden ja kirjoittajien aineiston pohjalta on laadittu neliluokkainen kuvaus kiintymystyyleistä, joita mm. Arja Himmanen-Koski (2002) on esitellyt kirjoituksessaan ”Kiintymyssuhdeteoriasta ja parisuhteesta”. Kuvauksen tavoitteena on auttaa pariterapeuttia hahmottamaan omaa työkenttäänsä – minkälaisten kysymyksiä pariterapeutti työssään joutuu kohtaamaan.

1. Turvallinen kiintymyssuhde

Turvallinen kiintymyssuhde sisältää myönteisen käsityksen itsestä ja muista. Teoreettisena käsitteenä käytetään voidaan käyttää ilmaisua ”myönteiset sisäiset työskentelymallit itsestä ja muista”. Tämä ilmenee hyvänä itsetuntona ja psyykkisenä hyvinvointina. Taustalla on luottamus omaan osaamiseen, hyvyyteen ja rakastettavuuteen, sekä odotus muiden hyväksynnästä ja arvostuksesta itseä kohtaan. Myönteinen käsitys muista ilmenee vuorovaikutustaitoina, sosiaalisuutena ja luottamuksena muiden apuun ja tukeen, kun itse on avun tarpeessa sekä valmius antaa muille apua ja tukea silloin kun nämä sitä tarvitsevat. (Männikkö, 2001)

Turvallinen kiintymyssuhde merkittävän läheisen ihmisen kanssa johtaa ahdistuksen helpottumiseen, myönteisiin tunteisiin yhdessäoloa kohtaan, pyrkimykseen intiimiyteen ja läheisyyteen ja sitoutumiseen pitkäaikaisiin parisuhteisiin. Turvallinen kiintymyssuhde helpottaa muiden psykologisten perustarpeiden tyydyttämistä (esim. liittyminen, tutkiminen, huolenpito), mikä puolestaan auttaa tyydyttävän parisuhteen ylläpitämistä

Turvallisesti kiintynyt kykenee kuvailemaan sekä positiivisia että negatiivisia lapsuuden muistojaan avoimesti ja johdonmukaisesti, ja pystyy johdonmukaisesti tarkastelemaan yksittäisiä tapauksia. Olennaisinta turvalliselle kiintymykselle on se, ettei muistoja ole torjuttu.

2. Takertuva kiintymyssuhde

Takertuvasti kiintyneillä on kielteinen käsitys itsestä ja myönteinen käsitys toisista. Kielteinen käsitys itsestä ilmenee oman itsen väheksymisenä, oman rakastettavuuden, oman arvon ja omien kykyjen vähättelynä ja omien toiveiden ja tarpeiden mitätöintinä. Yksin joutuminen merkitsee takertuvasti kiintyneille ahdistuneisuutta a psyykkisen hyvinvoinnin laskua. He voivat rakastua usein, olla hyvin mustasukkaisia, voivat paljastaa itsensä liian helposti ja varhain, ja näkevät kumppaninsa epävakaisina. Takertuva aikuinen on oppinut syyttämään itseään rakkauden puutteesta ja hän on jatkuvasti huolissaan siitä, välittääkö puoliso hänestä. Hän yrittää kaikin tavoin esimerkiksi miellyttämällä, vaatimalla, vihanpurkauksilla tai takertumisella vaikuttaa siihen, että saisi rakkaudentarpeensa tyydytetyksi suhteessa. Mikulincerin (2002) mukaan takertuvasti kiinnittyneille on tärkeintä suhteessa turvallisuuden lisääminen. Pyrkimys turvallisuuden lisäämiseen suhteessa voi tapahtua tavalla, joka ei vie suhdetta toivottuun suuntaan.

Takertuvan kiintymystyylille on ominaista pakonomainen tarvitsevuus ja traumaattisten kokemusten toistaminen. Takertunut on kiinni lapsuuden kokemuksissaan eikä pääse niistä irti ja hän joko hyväksyy passiivisesti silloisen tilanteen tai taistelee vieläkin sitä vastaan.

3. Välttelevä kiintymystyyli

Välttelevillä on myönteinen käsitys itsestä ja kielteinen käsitys toisista. Kielteinen käsitys muista estää luottamasta muiden apuun ja hyväksyntään silloinkin, kun niitä kipeästi tarvitsisi, mikä vähentää muiden tuen ja seuran etsimistä. Kielteinen käsitys muista kompensoituu korostuneen itsetuntona, haluna pärjätä yksin ja taipumuksena painottaa tiedollisten asioiden hallintaa. Avun pyytäminen ja heikkouden näyttäminen on hyvin vaikeaa. Päällepäin välttelevän itsetietoisuus saattaa näyttää hyvältä itsetunnolta, mutta myönteinen käsitys itsestä ei rakennu ihmissuhteissa saatuun hyvään palautteeseen vaan omien suoritusten kautta luotuun itsetuntoon.

Välttelevän kiintymystyylin omaavat uskovat turvaa hakiessaan tulevansa torjutuksi ja siksi he kieltävät kiintymyksen tarpeensa. Välttelevät pyrkivät elämään ilman toisten ihmisten rakkautta ja olemaan riippumattomia tunnetasolla toisista. He onnistuvat ylläpitämään myönteistä kuvaa itsestään etäännyttämällä itsensä toisista ja kieltämällä hylätyksi tulemisen haavoittavuuden. He pyrkivät autonomiaan ja kontrolliin ja ristiriitatilanteessa etäisyyteen. Välttelevän on vaikea hyväksyä suorituksissa epäonnistumista, koska se vie pohjan oman itsen varaan rakennetulta itsetunnolta. Työ ja harrastukset ovat keskeisiä heidän elämässään. Ajan myötä kiintymyksen tarpeiden kieltäminen automatisoituu ja kiintymyskäyttäytymisen aktivoituminen tukahtuu.

Välttelevällä on taipumus vähätellä kielteisiä kokemuksiaan ja tunteitaan ja niiden merkitystä kehitykselleen. Hänelle voi olla vaikeaa kritisoida vanhempiaan ja tai palauttaa mieleen ahdistavia lapsuudenkokemuksia. Välttelevästi kiintyneellä aikuisella on sisään rakennettu vaatimus vahvuudesta, normaaliudesta ja itsenäisyydestä. Lapsuuttaan hän voi kuvata vaikkapa sanomalla, että ”se oli ihan normaalia”.

4. Pelokas kiintymystyyli

Pelokkailla on kielteinen käsitys sekä itsestä että muista. He tuntevat olonsa ahdistuneeksi sekä yksin ollessaan että muiden seurassa. He eivät luota omiin taitoihinsa ja kykyihinsä, mutta eivät silti uskalla pyytää muiden apua, koska eivät luota muiden haluun auttaa heitä.

Pelokkaasti kiintyneet ovatkin selvästi muita alttiimpia sekä mielenterveyden ongelmille että psykososiaaliselle pahoinvoinnille.

Pelokkaasti kiintyneet ovat oppineet, että toiset ovat välinpitämättömiä eivätkä ole tarvittaessa käytettävissä. Mielikuva itsestä on se, että he itsekään eivät ole rakastamisen arvoisia. Pelokkaat eivät uskalla tulla lähelle peläten vahingoittuvansa tai tulevansa hylätyksi, vaikka he toivovat toisten hyväksyntää ja ovat tietoisia kiintymyksen tarpeistaan.

Lopuksi

Suomalaisten miesten ja naisten kiintymyssuhdejakaumaa ovat tutkineet mm. Nauha ja Silvén (2000). Turvallinen kiintymystyyli oli naisilla yli puolella, miehillä alle puolella. Takertuvia oli naisista alle viidennes, miehistä vain muutama. Miehistä vältteleviä oli noin puolet ja naisista lähes neljännes. Tämän mukaan suomalaisen miehen erityispiirre on välttelevyys kun taas naisilla yleisin kiintymystyyli on turvallinen kiintymystyyli.

Suhtautuminen seksuaalisuuteen vaihtelee kiintymyssuhdetyylin mukaan. Turvallisesti kiintynyt pyrkii seksuaalisuudessa molemminpuoliseen läheisyyteen ja tyydyttävyyteen. Turvattomasti kiinnittyneistä takertuvat haluavat tyydyttää ennen kaikkea turvallisuuden ja rakkauden tarpeitaan. Välttelevästi kiintyneet erottavat seksuaalisuuden tunneperäisestä sitoutumisesta ja pitävät itsensä paljastamista epämiellyttävänä. Pelokkaasti kiintyneille kaikenlainen läheisyys on uhkaavaa, koska he pelkäävät vahingoittuvansa tai tulevansa hylätyksi.

Parinmuodostuksessa on havaittavissa, että turvallisesti kiintyneillä samankaltaisuus näyttää viehättävän, kun taas ei-turvallisesti liittyneissä kiintymyssuhteissa myös vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa.

Kiintymystyyliltään välttelevät eivät ole vältteleviä koko ajan. He voivat olla hurmaavia juhlissa. He voivat tuntua ihanilta ystäviltä. Milloin välttelevät sitten muuttuvat vältteleviksi? He muuttuvat vältteleviksi juuri silloin, kun toinen tai itse muuttuu haavoittuvaksi. Hetkellä, jolloin kiintymystarpeet aktivoituvat. He muuttuvat vältteleviksi niinä hetkinä, jotka määrittelevät suhteen luonteen pohjimmiltaan.

”En ymmärrä, mikä on vialla. Ehkä vika on minussa, ehkä olen aivan mahdoton. Kun seurustelimme ja näimme toisemme joka toinen viikonloppu, hän oli ihannemies: hurmaava, lämmin, seksuaalinen. Ja nyt minusta tuntuu, etten merkitse hänelle mitään. Minusta tuntuu, että olen poissa hänen elämästään, tuntuu, että hän ei välitä minusta yhtään. Hän ei tarvitse minua, hän on niin etäinen. Minusta tuntuu aivan kauhealta, minusta tuntuu, että olen tulossa hulluksi.” Miksi näin? Olet mennyt naimisiin välttelevän miehen kanssa. Kiintymyssuhdeteoria ei vain määritä jotain henkilöä vältteleväksi, vaan se kertoo myös, koska vältteleminen tulee esiin.

Lähteitä:

Bartholomew, K. 1997. Adult attachment processes: Individual and couple perspectives. Brittish Journal of Medical Psychology, 70,3, 249-263.

Bowlby, J. 1973. Attachment and loss: Vol. 2. Separation. New York: Basic Books.

Himmanen-Koski, Arja. 2004. Kiintymyssuhdeteoriasta ja parisuhteesta. Teoksessa Malinen V. & Alkio P. (toim.). Parisuhde - intiimiys - seksuaalisuus, teoriaa ja käytäntöjä pariterapiasta. Helsinki: VL-Markkinointi OY.

Johnson, S.M. 2002. Emotionally Focused Couple Therapy with Trauma Survivors. New York: Guilford Press.

Johnson, S.M. 2004. The Practice of Emotionally Focused Couple Therapy. New York: Brunner-Routledge.

Johnson, S.M. & Whiffen, V.E. 2003. Attachment processes in couple and family therapy. New York: Guilford Press.

Kuusinen T. & Lintunen L. 2000. Parisuhde ja kiintymysteoria. Psykologia 01, 83-90.

Mikulincer, M. & Florian, V. & Cowan, C.P. 2002. Attachment security in couple relationships: A systemic model and its implications for family dynamics. Family Process, 41,3, 405-434.

Männikkö, K. 2001. Adult attachment styles. A person –oriented approach. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 185. Jyväskylä: University of Jyväskylä.

Nauha, S., & Silvén, M. 2000. Puolisoiden varhaiset kiintymyssuhteet: Viehättääkö samanlaisuus? Psykologia 01, 71-81.

Shaver, P. R., & Hazan, C. 1993. Adult romantic attachment: Theory and evidence. In D. Perlman & W. Jones (toim.), Advances in personal relationships (Vol. 4, pp. 29-70). London, England: Kingsley.

Schore, A. 1994. Affect regulation and the organization of self. Hillsdale, NJ: Erlbaum.

Sinkkonen, J. & Kalland, M. (toim.). 2001. Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. Helsinki: WSOY.