Kiintymyssuhdeteoria on yhteensopiva systeemisen teorian kanssa. Näin parisuhteessa on kyse kokonaisuudesta, esimerkiksi parisysteemi, eikä kyse ole vain jommankumman ”ominaisuudesta”. Parisuhdetta tarkastellaan tässä viitekehyksessä vaikutuskehän kautta – kuinka eri tekijät vaikuttavat kiintymyskehän syntyyn ja ylläpitämiseen. Tämän kehän yksittäiset osat, yksittäiset tapahtumat organisoivat, säätelevät ja toimivat toisilleen herkistävinä tai laukaisevina tekijöinä. Esimerkiksi mustasukkaisuutta ei tarkastella jommankumman osapuolen sairautena, vaan lähtökohtana on ymmärtää, kuinka parisuhteessa ei pystytä luomaan sellaista kiintymyssuhdetta, jonka avulla kumppanit voisivat kokea olemassaolonsa suhteessa turvalliseksi. Sen sijaan että pariterapiassa diagnosoitaisiin, kumman käyttäytyminen on patologista, siellä tutkitaan kiintymyssuhteen turvallisuutta.

Kiintymyssuhdeteoria on yhteensopiva feministisen näkökulman kanssa. Tällöin keskinäinen riippuvuus nähdään perustana ihmisenä olemiselle, ei ”patologisena tilana”, josta pitää päästä irti. Samoin nähdään, että yhteys toisiin mahdollistaa autonomian. Autonomia ja läheisyys eivät sulje toisiaan pois. Miehen ja naisen tarpeet nähdään pohjimmiltaan samankaltaisina.

Kiintymyssuhde ja toiseen liittyminen, on usein nähty virheellisesti naisiin liittyvänä ilmiönä. Psykologian professori Susan Johnson kertoo tilanteesta, jossa kanadalainen kenraali puhuu Afganistaniin lähteville rauhanturvajoukoille: ”Sinä katsot edellä olevan kaverin selkää, ja sinun takanasi tuleva katsoo sinun selkääsi. Et ole yksin. Tuotte toisenne takaisin turvallisesti kotimaahan.” Kenraalitkin tietävät, etteivät miehet mene kohtaamaan kuolemaa, jos he joutuvat tekemään sen yksin. Vietnamin veteraani sanoi: ”En minä ollut yksin Vietnamissa, siellä minulla oli kaverini. Mutta nyt kun olen kotimaassa, olen yksin.” Rintamalla olleille miehille aseveljeys voi olla hyvin merkittävä tunnetason side. Tämä tunne yhteenkuulumisesta on välttämätöntä yhtälailla niin miehille kuin naisillekin.