On hyvä, jos suhde muodostuu niin turvalliseksi, että siinä voidaan ilmaista omia tunteita ilman hylätyksi tulemisen uhkaa. Haasteeksi muodostuu se, miten pystytään olemaan eri mieltä käyttämättä toista hyväksi tai alistamatta toista.

Parisuhteessa eri mieltä oleminen saattaa olla toiselle niin vaikeaa, että syntyy väkivallan uhka. Puoliso voi myös alistua ja olla liian sopeutuvainen toisen tahtoon. Joskus pelätään erimielisyydestä seuraavan se, ettei minusta ei pidetä. Suhteen onnistumisen kannalta on tärkeää, että kumpikin pystyy ilmaisemaan mielipiteitään. Kiistoja syntyy väistämättä, kun kyseessä on kaksi erilaista ihmistä.

Ristiriitatilanne mahdollistaa läheisyyden ja jakamisen, kun omat tunteet ja tarpeet tuodaan esiin sen sijaan, että erimielisyydet lakaistaisiin maton alle tai päädyttäisiin hyökkäys-puolustus –asemiin.

On tärkeää sopia riidat ja välttää tuhoavaa vuorovaikutusta

Tutkimusten mukaan myös onnellisissa parisuhteissa riidellään ja voidaan ilmaista voimakkaastikin suuttumuksen ja pettymyksen tunteita. Riitelyn määrä ei siis erota onnellisia ja onnettomia pareja toisistaan. Eroa on siinä, että onnellisissa suhteissa elävät osaavat korjata vaikeita tilanteita rauhoittumalla ja rauhoittamalla toista ja tekemällä välillä sovintoa. He myös välttävät tuhoavaa vuorovaikutusta, kuten halveksuntaa, toisen syyttelyä, jatkuvaa puolustuskannalla oloa ja jäykkää ”mököttämistä”. Samoin onnellisilla pareilla myönteisten kokemusten määrä ylittää kielteisten määrän.

Tutkimuksissa on todettu, että jokaisessa parisuhteessa on myös niin sanottuja ikuisia ongelmia, jotka eivät ratkea, vaan pari oppii elämään niiden kanssa. Tällaiset ongelmat liittyvät usein erilaisuuteen esimerkiksi temperamentissa, vuorokausirytmissä, persoonallisuuden piirteissä. Ikuisuusriita syntyy vaikkapa siitä, että toinen on säästäväinen ja toinen tuhlari, toinen siisti ja toinen suurpiirteisempi. Kolmasosan riidoista on havaittu koskevan ongelmia, jotka voidaan ratkaista.

Hankalaksi tilanne muuttuu, kun joudutaan lukkiutuneeseen tilanteeseen kesto-ongelmien kanssa. Jumiutuneessa tilanteessa asiasta on vaikea puhua. Kun sitä yritetään, tulee sellainen tunne, että ratkeamisen sijaan ongelma vain pahenee ja ahdistus lisääntyy. Jatkossa asiaa ei uskalleta enää käsitellä koska se ahdistaa niin paljon. Usein tällaisessa tilanteessa tarvitaan ulkopuolista ammattiapua, joka voi auttaa pääsemään rakentavampaan keskusteluun.

Jokainen pari rakentaa yhteiselämänsä itse

Molemmilla parin osapuolilla on omat yhdessä olemisen mallinsa ja filosofiansa. Ne ovat perusta, jolta aletaan rakentaa yhteistä mallia. Jokainen tuntee ainakin yhden yhdessä olemisen mallin; omien vanhempien tai muiden lähi-ihmisten mallit. Yksi mahdollisuus on toistaa edellisiltä sukupolvilta opittua mallia – tai sen käänteistä muotoa. Käänteinen muoto tarkoittaa sitä, että kun minun vanhempani toimivat tietyllä tavalla, minä en ainakaan toimi samalla tavalla, vaan täysin päinvastoin. Molemmissa tapauksessa vanhempien malli säätelee seuraavan sukupolven mallit.

Parisuhteen alkuvaiheet ovat uuden yksikön syntyvaihetta. Pariutuminen edellyttää monitasoista keskinäistä sitoutumista; toisesta tulee oman elämän keskeinen tekijä. Kun huomio tässä vaiheessa kohdistuu vahvasti omaan kumppaniin, muuttuvat useimmiten myös muut oman elämän merkittävät ihmissuhteet.

Ihminen kiinnittyy yhteiskuntaan oman kasvuperheen kautta. Omasta kasvuperheestä on myös saatu yhdessä olemisen perusmallit. Parisuhteen luominen merkitsee näin kahden eri perhekulttuurin yhteensovittamista. Kumman kasvuperheen tapa käsitellä erimielisyyksiä, viettää joulua tai juhannusta on oikein? Miten toimitaan uudessa perheessä?

Parisuhteessa luodaan keskinäisen suhteen lisäksi suhde kummankin kasvuperheeseen, sukuun ja ystäviin. Läheisyyttä, jakamista ja itsenäisyyttä on säädeltävä kumppanin lisäksi myös suhteessa ulkopuolisiin. Sitoutuminen parisuhteeseen merkitsee irtautumista lapsuuden perheestä ja liittymistä kumppaniin.

Irtautuminen omasta kasvuperheestä tulee näkyviin usein silloin, kun oma kumppani joutuu ristiriitaan oman sukuni tai lapsuuden perheeni kanssa. Voiko kumppanini tässä tilanteessa kokea, että olen rinnallaan ja puolellaan? Vai joutuuko hän kokemaan, että liityn oman kasvuperheeni ja sukuni rintamaan? Kenelle olen silloin lojaali ja mikä on minun perheeni?