Sue Johnson: Pidä minut lähelläsi

Kosketusta tarvitaan vahvistamaan rakkautta. Useimpien riitojen taustalla on protesti puuttuvasta tunneyhteydestä. Ahdistavan tilanteen taustalla on usein epävarmuus ja pyrkimys saada tietää: oletko kumppanina minua varten, voinko luottaa sinuun?

Kasvoin Englannissa pubinomistajien lapsena. Lapsuuteni ympäristössä kohtasin paljon draamaa – riitoja, flirttailua, kyyneleitä, kiukkukohtauksia – joka yleensä pyöri rakkauden ympärillä. Seurasin myös, miten vanhempieni keskinäinen rakkaus tuhoutui. Noista ajoista asti tehtävänäni on ollut selvittää, mitä rakkaus on. Äitini kuvasi sitä ”viiden minuutin hauskanpidoksi”. Rakkautta on kuvattu myös salaperäiseksi sekoitukseksi tunnetta ja seksiä, yhdistelmäksi hulluutta ja kumppanuutta. Rakkaus on kuitenkin enemmän.

Näkemykseni rakkaudesta on muodostunut tutkittuani ja hoidettuani terapiassa yli tuhatta paria 35 vuoden aikana. Kokemukseni ja kasvavan tieteellisen tutkimustiedon mukaan rakkaus on jatkuvaa turvallisen yhteyden etsimistä toiseen ihmiseen. Tämän tunneyhteyden kautta ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan hoivan, lohdutuksen ja suojan antajina.

Meillä on sisäsyntyinen tarve tunneyhteyteen ja siihen, että kiintymyksemme kohteet ovat saatavillamme. Se on selviytymisen kannalta tärkeä valmius – sama vaisto saa vauvan etsimään turvallista yhteyttä vanhempaansa. Se on kiintymyssuhdeteorian perusasia. On paljon näyttöä siitä, että tarve turvalliseen kiintymykseen ei katoa lapsuuden jälkeen, vaan siitä syntyy aikuisen tarve turvalliseen tunneyhteyteen kumppanin kanssa. Niin kuin äiti rakastavasti katsoo vauvaa, samoin rakastavaiset katsovat toisiaan silmiin.

Vaikka riippuvuus on kulttuurissamme määritelty negatiiviseksi asiaksi, heikkoudeksi, se ei ole sitä. Kiintymys läheisiin on ihmisen suurin turvallisuuden tunteen ja suojan lähde. Turvallinen yhteys tarkoittaa, että voi luottaa kumppanin vastaavan kun häntä lähestyy, että tietää olevansa hänen silmissään tärkeä ja arvostettu ja että tunnetarpeet tulevat hänen kanssaan vastatuiksi.

Kiintymyssuhdeteorian perusajatus on, että eristyksissä olo – ei vain fyysisesti muista erillään oleminen, vaan tunnetason yksinäisyys – on traumatisoivaa. Aivot tulkitsevat sen vaaraksi. Gloria Steinem on todennut naisen tarvitsevan miestä yhtä paljon kuin kala tarvitsee polkupyörää. Se ei pidä paikkaansa.

Rakkauden draamassa, jota todistin lapsena vanhempieni pubissa, on kysymys ihmisen kaipuusta turvalliseen tunneyhteyteen toisen ihmisen kanssa.

Katkenneet yhteydet

Aloitamme parisuhteen olemalla vahvasti liittyneitä toiseen ja herkkiä kumppaniemme viestejä kohtaan. Huomiomme määrä suhteessa kumppaniin näyttää kuitenkin ajan myötä laskevan. Vähitellen yhteiseen elämään tulee hetkiä, jolloin yhteys kumppaniin katkeaa, aikoja jolloin emme ilmaise tarpeitamme selkeästi. Toinen saattaa esimerkiksi olla hätääntynyt ja todella haluaa tulla lohdutetuksi, mutta kumppani jättää hänet yksin ajatellen, että toinen tarvitsee rauhaa. Parisuhteessa ei pysty välttämään tällaisia tilanteita. Jos haluaa tanssia jonkun kanssa, välillä tulee väistämättä astumaan tämän varpaille.

Yhteyden katkeaminen rakkaaseemme saattaa turvallisuudentunteemme uhatuksi. Silloin meidät valtaa primitiivinen paniikin tunne. Se saa aikaan hälytystilan aivojemme mantelitumakkeessa, jossa sijaitsee pelon keskuksemme ja joka on erityisen virittynyt kaikenlaisen uhan prosessointiin. Kun aivomme saa aikaan hälytystilan, me emme ajattele vaan toimimme. Uhka voi tulla ulkomaailmasta tai omista sisäisistä impulsseistamme. Toimintaamme määrittää oma tulkintamme ja havaintomme tilanteesta, ei todellinen tilanne. Jos tunnemme itsemme hylätyksi, joudumme helposti paniikin valtaan.

Sillä mitä teemme yhteyden katkeamisen hetkellä on erittäin suuri merkitys parisuhteelle. Pystytkö kääntymään ja yrittämään yhteyden luomista uudelleen? Mikäli et pysty, tuloksena on helposti riitoja, jotka noudattavat tiettyä kaavaa. Kyse on niin sanotuista ”kielteisistä kehistä”. Jos nämä kehät saavat tilaa parisuhteessa, kumpikin osapuoli alkaa tuntea itsensä yksinäiseksi ja parisuhde alkaa tuntua yhä turvattomammalta paikalta. Herää epäilys, onko partnerisi sinua varten, arvostaako hän sinua ja laittaako hänet sinut etusijalle.

Ajattele pariskuntaa, joka on juuri saanut ensimmäisen lapsensa. Lapsen saaminen on stressaava tilanne, jossa uni jää vähäiseksi. Lapsen syntymän jälkeen ihmisillä on myös vahvoja kiintymykseen liittyviä pelkoja ja tarpeita. Mies saattaa vauvan synnyttyä kokea menettäneensä vaimonsa vauvalle, vaikka hän tietää, että on väärin ja pateettista ajatella niin. Vaimo saattaa vauvan saatuaan tuntea itsensä todella hauraaksi: ”Pidin huolta tästä pienestä elämästä ja olisin tarvinnut huolenpitoa ja tukea itselleni, mutta mies oli koko ajan töissä.” Molempien aikeet ovat hyviä – toinen pitää huolta vauvasta, toinen käy töissä voidakseen elättää perheen – mutta molemmat epäonnistuvat antamaan toisilleen sitä mitä he todella tarvitsisivat.

Tai ajattele työssään menestyvää miestä ja uran nousukiidossa olevaa vaimoa. Nainen tekee pitkää päivää uuden kiinnostavan projektin parissa, ja mies jää vaille huomiota, kiintymystä ja seksiä. Mies makaa yksin sängyssään iltaisin odottaen puolisoaan töistä. Hänestä saattaa tuntua hölmöltä tarvita kumppaniaan niin paljon, ja toisaalta hän on vihainen siitä, että toinen ei näe, kuinka poissaolo vaikuttaa häneen.

Emme kuitenkaan puhu näistä konflikteista kiintymystarpeiden kielellä. Puhumme pinnallisista tunteista ja usein syytämme toista osapuolta. ”Hän on niin vihainen ja hyökkäävä” tai ”Hän on niin kylmä, en usko että hän välittää minusta”. Pariskunta ajautuu nurkkaan, jossa kummankin on yhä hankalampaa kuvata tai ilmaista todellisia kiintymyksen toiveitaan ja tarpeitaan.

Naiset ovat yleisesti herkempiä huomaamaan ensi merkkejä yhteyden katkeamisesta kuin miehet. Naiset reagoivat usein tavalla, jota kutsun ”protestipolkaksi” ja jonka tavoitteena on saada jälleen yhteys toiseen. Melkein rituaalinomaisesti he aloittavat kumppanin lähestymisen tavalla, joka on tulokseton ja jonka toinen voi kokea takaa-ajamisena. Protestipolkka on useimmiten tulokseton yritys saada kumppani reagoimaan niin, että yhteyden katkeamisen aiheuttama hätä poistuisi. Yleensä naisten toiminta johtaa siihen, että heidän perustarpeensa ei tule kuulluksi. Rituaaliseen protestipolkkaan liittyy nimittäin usein se, että naiset syyttävät kumppaninsa epäonnistuneen jollain olennaisella tavalla.

Miehet taas on opetettu tukahduttamaan tunteitaan ja tarpeitaan, mikä tyypillisesti ajaa heidät vetäytymään konfliktista. Naisen viha ja miehen vetäytyminen peittävät alleen haavoittuvuuden ja yhteyden tarpeen sekä siihen liittyvän surun, häpeän ja ennen kaikkea pelon.

Liian usein pariskunnat eivät näe, että riidassa on pohjimmiltaan kysymys tunneyhteyden katkeamisesta. Kaikkien konfliktien ja hädän taustalla kumppanit haluavat tietää: Oletko olemassa minua varten? Tarvitsetko minua? Luotatko minuun?

Katkenneen yhteyden palauttaminen

Vuosien ajan terapeutit ovat nähneet nämä kielteiset kehät valtataisteluna. He ovat yrittäneet ratkaista keskinäiset taistelut opettamalla pareille ongelmanratkaisutaitoja. Se on kuitenkin vähän samaa kuin tarjoaisi kasvopaperia keuhkoputken tulehdukseen. Lähestymistapa ei ota huomioon riidan pohjalla vaikuttavia kiintymyssuhdekysymyksiä. Kyse ei ole konfliktista, kontrollista tai vallasta vaan kiintymyssuhteen näkökulmasta katsottuna tunnetason etäisyydestä.

Erityisen turhauttavaa pareille on, että he eivät tiedä, kuinka luoda silta tunnetason etäisyyden yli. Vastaanotollani miehet joskus kertovat minulle: ”Teen monenlaisia asioita osoittaakseni, että välitän kumppanistani. Leikkaan ruohikon, tuon rahaa kotiin, ratkaisen ongelmia enkä juokse toisten naisten perässä. Miksi näillä asioilla ei näytä olevan mitään merkitystä, ja ainut mikä merkitsee on se, että puhuisimme tunneasioista ja halailisimme toisiamme?” Kerron heille: ”Siksi että meidät on tehty tällaisiksi. Me tarvitsemme toisen todellista huomiota, me tarvitsemme sitä, että joku pitää meitä lähellään. Oletko unohtanut, että myös sinä tarvitset sitä?”

Kun taistelemme kumppanimme kanssa, pyrimme seuraamaan palloa kun se menee verkon yli ja kiinnitämme huomiomme viimeiseen saapuneeseen kierrepalloon miettimättä ollenkaan, halusimmeko viime kädessä olla edes koko pelissä mukana. Parisuhteen kielteiset kehät voidaan katkaista, mutta ensimmäinen askel on tulla tietoiseksi itse pelistä kokonaisuudessaan eikä vain katsoa viimeistä syöttöä. Kun huomaa olevansa lukittuna väittelyn kierteeseen, voi päättää pysäyttää koko pelin.

Pettymykset ovat aina osa parisuhdetta, mutta jokainen voi valita, kuinka niitä käsittelee. Reagoitko niihin puolustautuen ja peloissasi vai kohtaatko ne ymmärtäväisesti? Oletetaan, että kumppanisi sanoo: ”Minua ei kiinnosta seksi tänä iltana.” Voit vetää syvään henkeä ja ajatella, kuinka paljon kumppanisi rakastaa sinua ja sanoa: “No sepä harmi, olin todella odottanut seksiä tälle illalle.” Vai ärähdätkö vihaisesti: “Vai niin, me emme enää siis rakastele?”

Tietysti sinusta voi tuntua siltä, ettei sinulla ole valinnan mahdollisuutta siinä vaiheessa kun paniikkinappulaasi on painettu ja tunteesi ovat kiehumispisteessä. Mutta juuri se, että olet tietoinen siitä että paniikkinappulaasi on painettu, voi auttaa sinua rauhoittumaan. Voit ajatella itseksesi: ”Mitä täällä oikein tapahtuu? Minä huudan, mutta syvällä sisälläni koen itseni todella pieneksi.“ Sitten voit kertoa kumppanillesi: “Minua pelotti ja koin tulleeni loukatuksi.”

Jos otat tämän luottamukseen liittyvän riskin ja vastaat kumppanillesi ilmaisten halusi pitää yllä hyvää keskinäistä yhteyttä, kumppanisi toivottavasti vastaa sinulle samalla tavoin sen sijaan että hän sanoisi jotain loukkaavaa kuten “sinä olet aina niin typerä ja vaikea”. Juuri tämä on vaikeaa puoli parisuhteessa: jos haluatte muuttaa tanssia, molempien pitää muuttaa askeleitaan.

Suuri ja välttämätön ensimmäinen askel on hyväksyä omat kiintymyssuhdetarpeensa eikä hävetä niitä. Tämä pätee sekä yksin että parisuhteessa eläviin. Yksin elävä ihminen saattaa sanoa: ”Olen masentunut koska olen yksinäinen, ja tiedän, ettei minun pitäisi olla yksinäinen; minun pitäisi olla riippumaton toisista.” Totta kai ihminen on masentunut, jos hän tuntee itsensä yksinäiseksi ja hyökkää itseään vastaan sen takia. Häpeissään oleva ihminen pyrkii piiloutumaan muilta. Näin syntyvän kielteisen kehän vaikutuksesta hän ei löydä tarvitsemaansa yhteyttä toisiin. 

Eheyttävä kosketus

Miehet kertovat minulle usein: ”Vaikka tiedän, että vaimoni tarvitsee minua kovasti tai on peloissaan, en tiedä, mitä tehdä!” Mies päätyy epätietoisena tarjoamaan vaimolleen kupin teetä, mikä on mukavaa mutta ei sitä, mitä tilanteessa tarvittaisiin. Jos hän olisi laskenut käden vaimonsa olkapäälle ja ottanut lähelleen, lähestymisyritys olisi ollut onnistuneempi.

Monet miehet sanovat, etteivät tiedä, mitä tehdä. He kyllä osaavat lohduttaa, mutta he tekevät sitä lasten kanssa peitellessään näitä nukkumaan ja puhellessaan hellästi. Ero on siinä, että he näkevät lasten haavoittuvuuden ja vastaavat siihen, mutta katsoessaan vaimoaan he näkevät jonkun, joka tuomitsee heitä. Vaimotkin kokevat haavoittuvuutta.

Kosketus on kaikkein perustavin tapa olla yhteydessä toiseen ihmiseen. Kun ottaa kumppania kädestä kiinni kesken riidan tai koskettaa häntä olkapäälle kun hän on hermostunut, ahdistus ja viha vähenevät välittömästi.

Terapioiden piirissä on viime vuosina oltu erityisen kiinnostuneita siitä, miten ihmiset pitävät yllä rajojaan. Minun mielestäni ongelma on päinvastainen – olemme liian eristyneitä toisistamme.

Vastarakastuneet koskettelevat toisiaan jatkuvasti. Riidan selvittäneet ihmiset, jotka löytävät uudelleen rakastavan yhteyden toisiinsa, koskettelevat myös toisiaan paljon. He kirjaimellisesti kurkottelevat toisiaan kohti. Kosketus on hyvin konkreettinen merkki heidän halustaan hyvään tunneyhteyteen.

Turvallinen ja hyvä seksi

Vaikutusvaltaisen myytin mukaan rakkaudessa on “parasta ennen -päivämäärä” ja intohimo on polttava kuume, jonka pitää vähitellen laskea. Tämä myytti on varsin typerä. En näe mitään tieteellistä tai inhimillistä syytä sille, miksi ihmisillä ei voi olla pitkään kestävä rakkaussuhde.

Ihmiset, joilla on ulkopuolisia suhteita, eivät tee niin sen vuoksi, että heidän seksielämänsä olisi ikävystyttävää. Heillä on suhteita sen vuoksi, että he ovat yksinäisiä ja heillä ei ole tunneyhteyttä kumppaniinsa. Kun joku toinen hymyilee heille ja saa heidät tuntemaan itsensä erityiseksi ja arvostetuksi, he ovat yhtäkkiä vieraassa tilanteessa, jossa he ovat sitoutuneet toiseen henkilöön ja huomaavat vastaavansa jollekin toiselle.

Intohimo on kuin kaikki muukin: siinä on vuoksi ja luode. Seksi tulee kuitenkin olemaan aina ikävystyttävää, jos se on yksiulotteista, erillään tunneyhteydestä. Jos kumppanit ovat tunnetasolla sitoutuneet toisiinsa, seksillä on sata ulottuvuutta ja se on yhtä paljon leikkiä kuin intohimoakin.

Kutsun tällaista seksiä “kohtaamisseksiksi” (synchrony sex). Siinä yhdistyy emotionaalinen avoimuus ja vastaaminen, hellä kosketus ja eroottinen tutkiminen. Kun parilla on turvallinen tunneyhteys, fyysinen läheisyys voi sisältää kaiken alkuperäisen hehkun ja luovuuden ja enemmänkin. Rakastavaiset voivat olla väliin herkkiä ja leikillisiä, väliin kiihkeitä ja eroottisia. Turvallisesti kiintyneet kumppanit voivat ilmaista avoimemmin omia tarpeitaan ja toiveitaan ja he ovat valmiimpia kokeilemaan seksuaalisesti rakkaansa kanssa.

Turvallisessa suhteessa kiintymys ei tule aina uusien rakastumisen intohimon kohteiden löytämisestä vaan uskalluksesta pysyä avoimena hetkestä toiseen, fyysisen ja tunneyhteyden kokemisesta tässä ja nyt. Keskinäinen avoimuus synnyttää tunteen, että rakastelu oman kumppanin kanssa on aina uusi seikkailu.

Kestävä rakkaus

Kun olet saanut uuden yhteyden kumppaniisi ja molemmat teistä kokevat kiintymystarpeidensa tulleen täytetyksi, teidän tulee jatkaa työskentelyä ollaksenne toisillenne saavutettavissa tunnetasolla. Voitte tehdä tämän auttamalla toisianne tunnistamaan asiat, jotka nousevat uudelleen esiin riidoissanne.

Jos esimerkiksi sinua häiritsevät tyttöystäväsi vaaralliset vuorikiipeilymatkat, voisit puhua hänelle siitä, miten pelkäät menettäväsi hänet. Mieti, miten hän voisi varautua paremmin matkalle. Jos puolestaan koet, että sinut jätetään yksin lapsenhoitotilanteisiin, mieti kuinka sinä ja miehesi voisitte olla paremmat vanhemmat yhdessä. Ei niin, että raivoat hänelle siitä avun puutteesta.

Teidän tulisi myös juhlia sekä suuria että pieniä hyviä yhteisiä hetkiä. Säännöllisesti ja suunnitelmallisesti halata, pidellä ja suudella toista kun heräätte, lähdette tai tulette kotiin tai käytte nukkumaan. Muista kumppaniasi erityisellä tavalla tärkeinä päivinä, kuten vuosipäivänä tai syntymäpäivänä. Nämä rituaalit pitävät suhteen turvallisena välillä kaoottisessa maailmassa.

Tarinat muotoilevat elämäämme, ja elämästämme kertomamme tarinat muokkaavat meitä. Luo tulevaisuuden rakkaustarina sinusta ja kumppanistasi ja mieti, miltä elämänne tulee näyttämään viiden tai kymmenen vuoden päästä. Se suuntaa sinua pitämään siteenne vahvana.

Avosylin

Kiintymys on yleisinhimillinen tarve, ja kiintymysnäkökulma rakkauteen auttaa vanhempia ymmärtämään ristiriitatilanteita lasten kanssa. Jokin aika sitten olin kahvilassa teini-ikäisen poikani kanssa. Huusin hänelle kahvilan melussa ja hän oli vaiti ja huokaisi syvään. Sitten hän sanoi: ”Äiti, me teemme taas sitä: minusta tuntuu, että sinä kritisoit minua, ja sinusta tuntuu, etten välitä mitä sanottavaa sinulla on.” Aloimme molemmat nauraa ja kiukkuni oli poissa.

Nyt kun ymmärrämme, mistä rakkaudessa on kysymys, tiedämme myös, miten säilytämme sen.  On meidän vastuullamme käyttää tätä tietoa parisuhteessa ja perheessämme. Rakkauden opettamalla empatialla ja rohkeudella voimme muuttaa maailmaa.

Sue Johnson on kliininen psykologi, psykologian professori, Tunnekeskeisen pariterapian kehittäjä ja Hold Me Tight -kirjan kirjoittaja. Lisätietoja löydät http://www.holdmetight.net/
Psychology Today Magazine, Jan/Feb 2009