Kuukauden kolumni
|
Riitta Jallinoja: Parisuhteen järjestys ja halu
8.5. Teen parhaillaan tutkimusta perheestä ja sukulaisuudesta. Yritän saada perheeseen ja sukulaisuuteen uutta näkökulmaa. Vastoin nykyisiä tutkimustrendejä, minua kiinnostavat säännöt, joiden varassa perhettä ja sukulaisuutta rakennetaan. |
|
Minna Säävälä: Rakkautta yli rajojen?
5.4. Ihmiset liikkuvat yhä enemmän eri puolilla maailmaa työn, opintojen ja lomamatkojen vuoksi, ja suhteita yli rajojen syntyy jatkuvasti enemmän. Yli 58 000 suomalaisessa avo- tai avioliitossa puoliso on syntynyt ulkomailla ja vuosittain vajaat neljätuhatta suomalaista avioituu ulkomaan kansalaisen kanssa.
|
|
Mistä on hyvät äidit tehty?
20.3. Rintamaidosta, pitkästä pinnasta, kotona olemisesta, luomusoseesta, muffinintuoksusta, lähiruuasta, kestovaipoista, siististä kodista, virikkeistä, pottakakasta, muskarireissuista, raskausarvista, valvotuista öistä? Niistäkö on hyvät äidit tehty? |
|
Viettelykolumni
14.2. Kun ihmiset valittavat seksielämänsä tylsyydestä, keskeinen valituksen aihe ei ole välttämättä seksin määrä, vaan se, että heidän seksinsä laatu voisi olla parempi. Tällöin voi ajatella, että seksiä ei ole koettu riittävän eroottiseksi tai vaikuttavaksi. Ihmiset kaipaavat seksiinsä intensiivisyyttä ja jotakin ”säteilyä”. |
|
Lapsettomuuslääkäri Anne-Maria Suikkari: Mitä mietin tänään?
26.1. Milloin on hyvä aika perustaa perhe ja saada lapsia? Elämme aikana, jolloin kuvittelemme, että meillä on itsestään selvä oikeus ja mahdollisuus päättää milloin lapset saavat tulla. Ja näinhän se enimmäkseen on. Kuitenkin hyvin monien kohdalla tämä ei toteudu halutulla ja suunnitellulla tavalla. Ja tilanne tulee usein täytenä yllätyksenä. |
|
Tarttuuko vauvakuume miehiin?
28.11.2011 Vauvakuume nousee vain naisille, väittää Juhani Seppänen kirjassaan Ensimmäinen sana on isä: ”Se on leimallisesti naistentauti. En ole törmännyt mieheen, joka olisi vaivasta kärsinyt. Kyseessä on vaarallinen sairaus, joka on tuhonnut monta onnellisesti alkanutta avioliittoa.” |
|
Maailman ihanin tyttö
11.11.2011 ”Kuka on maailman ihanin tyttö?” kysyn. ”Minä!!” vastaa 3-vuotias kiihkeästi vailla aavistustakaan epäröinnistä. Hän on kuullut sen ympäriltään useasti, mutta on vakavan varma asiasta myös itse. |
|
Anna Salmi: Parisuhteen rajat ja sosiaalinen media
3.10.2011 Ihmisten mahdollisuudet olla kontaktissa toistensa kanssa ovat lisääntyneet sosiaalisen median kautta moninkertaisiksi. Tämä on luonut monille hyvän väylän luoda merkittäviä ihmissuhteita. Monet parit ovat löytäneet toisensa netin seuranhakupalstoilla. Tässä muutoksessa on kuitenkin myös toinen puoli: mahdollisuudet rinnakkaissuhteisiin ovat myös lisääntyneet. |
|
Suvi Laru: Nuori äiti palaa töihin - töihin palaajan arkea
31.8.2011 ”Hei, hei, mukavaa päivää rakas, äiti hakee sinut iltapäivällä.” Pieni vilkuttaa ja antaa lentosuukon. Auton valot vilkahtavat, kun isä ja poika lähtevät päiväkodille. Itku puristaa rinnassa ja sydämessä: mitä ihmettä olen mennyt tekemään? |
|
Heli Vaaranen: Täytyykö senioriparinkin vielä jaksaa muuttua?
17.8.2011 Keväällä tein pienen tutkielman senioripareista. Tein tutkielman kenttätyönä, käymällä ikääntyvien kotona haastattelemassa. Ovella vastaan köpöttivät vanha herra, vanha rouva ja vanha koira, kaikki yhtä ystävällisinä. Sain nauttia unohtumattoman hyvää pannukahvia ja kotitekoisia kakkuja. |
|
Miksi nainen ei lähde?
29.4.2011 “Miksi nainen ei lähde?”, on usein kysytty kysymys. Läheisestä, joka saa tietää ystävänsä tai tuttavansa elävän väkivaltaisessa parisuhteessa tilanne tuntuu usein sietämättömältä kestää. Se herättää voimakasta vihaa, turhautumista, surua ja epätoivoa. |
|
Voiko uskottomuudesta selvitä parisuhteessa?
12.4.2011 Mitä tehdä, kun läheisin ihminen pettää luottamuksen? Kuinka selvitä tästä haavasta ja samalla säilyttää tärkeä ihmissuhde? Nämä ovat kysymyksiä, joiden kanssa monet parisuhde- ja nettivastaanotolle tulevat ihmiset painivat. Toivoa kuitenkin on niin kauan kun on tahtoa mennä kivun läpi ja kohdata toinen. |
|
Millainen lohduttaja olet?
2.3.2011 Joitain aikoja sitten perheemme kohtasi suuria terveyteen liittyviä huolia. Pelot, haasteet ja murheet täyttivät mielemme. Ja tutuksi tuli lause ”Hädässä ystävä tunnetaan”. |
|
Isät ja isovanhemmat perhettä pelastamaan
7.2.2011 Perhe ja perhepolitiikka nousevat tasaisen hyvin esille, kun eduskuntavaalit lähestyvät. Alkuvuoden 2011 keskusteluissa on puhuttu muun muassa perheiden eriarvoistumisesta, lapsiperheiden köyhyydestä ja perheministerin tarpeellisuudesta. |
|
|