Elina Reenkola: Mummimyytin pohtimista

28.12.2009

Mummin merkityksen pohtimista sysäsi liikkeelle asetelma, jossa elämääni tupsahti neljä lapsenlasta neljässä vuodessa. Tämä laittoi minut miettimään isoäitiyden merkitystä itselleni ja lapsenlapsilleni monelta kannalta. Mummiksi tulo avasi huikean uuden ulottuvuuden tulevaisuuteen ja elämän jatkumiseen lapsenlapsissa.

Pienet avuttomat vauvat herättivät liikutuksen tunnetta ja hoivaamisen haluja. Samalla heräsi huolia. Millainen tulevaisuus heillä olisikaan edessään? Saisivatko he elää ja rakastaa ilman sotaa tai ympäristökatastrofeja? Ristiriita isovanhemmuuden ja työn välillä heräsi myös. Miten ehdin olla riittävästi lapsenlapsieni kanssa? Kysymys heräsi vahvana mielessäni, koska olin tiiviisti sitoutunut työhöni ja innostunut kirjoittamisesta.

Mummimyytin isoäiti on hoivaava ja leipova, hyvää ruokaa laittava. Hänellä on lämmin syli, joka on aina käytettävissä. Ihannemummi ei käy töissä enää. Hänellä on loputtomasti aikaa lapsenlapsille, vastapainona äidin ja isän työkiireille. Hän on lohduttava ja rauhoittava, loputtoman kärsivällinen ja aina ilahtunut nähdessään lapsenlapsensa. Ihannemummi pelaa muistipeliä loputtomiin ja värittää värityskirjoja.

Mummimyytti on jatkumoa äitimyytistä. Siinä painottuvat varhaiset kaipaukset hyvästä hoivaajasta. Ihannemummi on kuitenkin hieman erilainen kuin ihanteiden äiti. Ihanneäiti saa olla nuori ja kaunis - ihailtava samaistumisen kohde pienille tytöille ja rakastamisen kohde pienille pojille. Ihannemummi on harmaa, nutturapäinen ja pyöreähkö. Hän ei käy enää juhlimassa, ei varsinkaan miesten kanssa. Hän on jo aseksuaalinen, vaikka muuten virkeä. Hän ei herätä pienissä tytöissä kilpailunhalua, toisin kuin äiti. Pienet pojat saavat häneltä ihailua autoleikkeihin ja kannustusta jalkapalloon. Mummimyytti on äitimyytin ohella tarpeellinen vastavoima satujen noita-akoille, möröille ja pahoille äitipuolille.

Mummiksi tulo on naiselle sekä ihanaa että kurjaa. Ihanaa on nähdä elämän jatkuvan lapsenlapsissaan, oman kuoleman jälkeenkin. Kuoleman lopullisuus lievittyy näin. Nainen voi ajatella sukupolvien ketjun jatkuvan eteenpäin ja vievän kulttuuria, kieltä ja perinteitä eteenpäin. Lapsenlapset voivat olla uskomattoman nautittava uusi ulottuvuus. Vaihdevuosien aikana nainen joutuu kohtaamaan hedelmällisyyden menetyksen väistämättömänä ja tätä voi isoäidiksi tulo lievittää.

Mummina voi jälleen hoitaa pieniä lapsia, pitää heitä sylissään ja laulaa heille unilauluja. Heidän kanssaan voi leikkiä uudelleen kukkuu-leikkejä, nukkeleikkejä, tehdä hiekkakakkuja ja palikkatorneja rikottavaksi, huristella kauko-ohjattavia autoja ja tutustua transformers-lelujen ihmeellisiin muodonmuutoksiin. Lapsenlapsia hoitaessa ei ole samalla tavalla sidottu ympäri vuorokauden eikä vastuu ole samanlainen kuin äitinä.

Suhteessa lapsenlapsiin on väljyyttä ja etäisyyttä. Omista lapsista, lapsenlapsien vanhemmista, voi tulla yhteinen vihollinen, joka yhdistää mummia ja lapsenlapsia. Lapsenlapset eivät enää kouraise isoäidin raivon tai pettymyksen tunteita yhtä syvältä kuin nuorena äitinä. Uhmaan, kiukutteluun ja rähjäämiseen voi mummina suhtautua rauhallisesti.

Toisaalta mummiksi tulo voi olla naiselle ristiriitaista monella tavalla. Nainen voi olla kauhuissaan mummiksi tulosta. Vanhuus voi tuntua uhkaavan sen myötä äkillisen selvästi. Naisen ikuinen ristiriita äitiyden ja työn välillä voi herätä nyt isovanhemmuuden ja työn välille. Mummilla voi olla kiinnostava työ, jolle hän on voinut omistautua kun omat lapset ovat aikuistuneet. Miten ehtii jakaa ajan työn ja lastenlapsien kanssa? Työssä olevalla mummilla on vain vähän aikaa hoitaa lapsenlapsiaan, vaikka lapset toista toivoisivat.

Mummimyytin täydellisyyden ihanne saattaa herättää paineita isoäidissä. Isoäiti voi kuitenkin olla armollinen itselleen eikä pyrkiä täydellisyyteen; voi olla riittävän hyvä puutteellisena. Toisenlainen tilanne muodostuu, jos mummi on itse vanha, sairas, raihnainen tai masentunut. Hän ei jaksa huomioida lapsenlapsiaan vaan kaipaa itse hoivaa lapsiltaan.

Lapsenlapsille mummi voi olla hyvin tärkeä. Mummilta ei kaivata yhtä paljon kuin omalta äidiltä; pettymyksiäkin herää silloin vähemmin. Vähäinenkin isoäidin osoittama kiinnostus lapsenlasta kohtaan voi olla merkittävää; lyhyet yhteiset kohtaamisen hetket voivat olla olennaisia. Mummia ei myöskään vihata yhtä kiivaasti kuin äitiä. Murrosiän kapina ja äidinmurha eivät yleensä ulotu isoäitiin asti. Murrosiän riidoissa vanhempien kanssa mummila voi olla turvapaikka. Mummi on lapsenlapsille myös sukupolvien ketjun edustaja.

Elina Reenkola