En ole vuosien jälkeenkään päässyt erosta yli

30.5.2017

Kuva: Shutterstock.

En kait itse koskaan ole tajunnut suhteemme päättyneen. Tiedostin vain toisen halun lähteä suhteesta, hän ilmoitti eräs ilta haluavansa erota ja viikko siitä hänellä oli jo uusi nainen.

Parisuhteemme kompastuskivenä oli kaksi itsepäistä ja itsekästä ihmistä, jotka taistelivat oikeassa olemisesta, eikä kumpikaan ymmärtänyt, mitä rakkaus on, toisen asettamista itsensä edelle ja toisen rakastamista ja hyväksymistä ilman ehtoja. Typeriä riitoja ja loukkaantumista, riitoja, joita ei saatu tai edes haluttu sopia. Niinpä kuilu kasvoi välillemme ja toinen päätti asioiden korjaamisen sijaan lähteä ja etsiä "sopivampi" kumppani. No, eihän siitä mitään tullut, hänen täydellinen uusi suhteensa kaatui myös, kuten ovat kaikki hänen suhteensa kaatuneet. Itse vain olisin halunnut pysähtyä sen yhden valitun kanssa ja tehdä töitä, jotta olisimme oppineet rakastamaan.

Nuorena tekee virheitä, mutta jos aina vaihtaa, ei ikinä pääse kasvamaan. Ristiriitoja tulee kaikkien kanssa ja liian helposti lähtevillä näyttää olevan paha tapa jatkaa ikuista etsintää, mutta he eivät ikinä löydä rakkautta. Suren ex-mieheni puolesta, mielestäni hän teki väärän päätöksen. Erosta on jo vuosia, mutta itse en ole koskaan päässyt siitä yli.