Työnantajan vastuulla 

Kirjalliset ohjeet auttavat toimimaan harkitusti ja suunnitellusti pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsen hoitojärjestelyihin ja muun muassa koulunkäyntiin liittyvissä yllättävissäkin tilanteissa. Perheystävällinen työnantaja järjestää työntekijälleen tarvittaessa mahdollisuuden hoitaa pitkäaikaissairasta tai vammaista lasta. 

Työnantajan tehtävänä on laatia selkeät ohjeet ja menettelytavat, jotka edistävät sujuvien käytäntöjen toteutumista työpaikalla. Lain oikeuttamien vapaiden lisäksi työnantajan on hyvä laatia työntekijöiden ja heidän lastensa tai muiden lähiomaisten sairastumisesta johtuvia poissaoloja ja niiden palkallisuutta koskevia pelisääntöjä. 

Työnantajan on nimettävä vastuuhenkilöt, joiden tehtävänä on tietää ja opastaa työntekijää esimerkiksi lapsen sairastumisesta johtuvista poissaoloista, muista työajan joustoista sekä niiden palkallisuudesta. Useimmissa yrityksissä tai työnantajaorganisaatioissa asioita hoitavat lähiesimiehet sekä talous- ja henkilöstöhallinto. Esimiesten ja henkilöstöhallinnon on tunnettava oikeutensa ja vastuunsa.

 


Luottamushenkilöiden ja henkilöstöhallinnon vastuulla

Luottamushenkilöt ja henkilöstöasioista vastaavat voivat edistää perheystävällisten käytäntöjen toteutumista työpaikoilla. He voivat vaikuttaa, että pelisäännöt kirjataan työpaikan omien ohjeistusten lisäksi toimialakohtaisiin työehtosopimuksiin. He myös valvovat, että pelisääntöjä noudatetaan käytännössä.

 


Työntekijän vastuulla

Työntekijän tehtävänä on ilmoittaa välittömästi työnantajalle lapsen sairaudesta johtuvasta poissaolosta, sen kestosta ja muista omaan työntekoon vaikuttavista järjestelyistä. Tarvittaessa työntekijän on toimitettava lääkärintodistus työnantajalle.

Työntekijän on myös mahdollisuuksiensa mukaan jaettava vastuuta sairaan lapsen hoidosta puolison tai lapsen toisen huoltajan kanssa. Jos kumpikin vanhemmista osaltaan huolehtii lapsen hoitamisesta, poissaolot ja erityisjärjestelyt eivät kasaannu yksinomaan toisen työnantajalle.

Toimivat järjestelyt ehkäisevät lisäongelmia niin työpaikalla kuin perheessä

Vakavista perhesyistä aiheutuvien tilanteiden ennakointi, selkeät ohjeistukset ja joustavat erityistoimet mahdollistavat työtehtävien sujuvan hoitamisen myös perhettä kohdanneen kriisin aikana. 

Työnantajan epäasiallinen ja laiton toiminta erilaisissa työntekijän perhettä kohdanneissa kriisi- tai muissa tilanteissa aiheuttavat juridisten seuraamusten ohella yritykselle tai organisaatiolle imagohaittaa.

 

Mahdollisuus työn ja perheen yhteensovittamiseen on tärkeää pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsen vanhemmalle, jotta hän voi huolehtia työstään, toimeentulostaan ja oman lapsensa hoitamisesta. Lapsen hyvät hoivajärjestelyt ja hänen kanssaan vietetty aika edistävät sekä lapsen että vanhemman hyvinvointia.

Lapsen hoitojärjestelyjen epäonnistuminen voi lisätä vanhemman poissaoloja työstä sekä aiheuttaa suoria tai välillisiä kustannuksia ja lisäjärjestelyjä työpaikalla.

Molempien vanhempien osallistuminen pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsensa hoitamiseen ehkäisee sairaudesta ja sen hoidosta aiheutuvien poissaolojen kasautumista vain toiselle vanhemmalle. Näin ne eivät vaikuta vain toisen vanhemman työssäkäyntiin ja -uraan eivätkä kuormita liiaksi yksinomaan hänen työnantajaansa/työyhteisöään.

 

Oman lapsen vakava sairastuminen, pitkäaikaissairaus ja/tai vammautuminen/vammaisuus vaatii perheenjäseniltä henkisiä voimia ja aikaa. Usein vanhemmat tuntevat huolta ja pelkoa lapsensa selviytymisestä, mikä saattaa varsinkin äkillisissä tilanteissa estää täysipäiväisen ja täysipainoisen työnteon.

Lapsen terveydentila ja hoitojärjestelyt vaikuttavat myös lyhyt- ja pitkäkestoisesti vanhemman työtehoon ja työskentelyyn.

Perheen arkea ja vanhempien työntekoa helpottaa, jos molemmat vanhemmat huolehtivat osaltaan pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsen hoitamisesta ja hoitojärjestelyistä.