Bardet-Biedl-oireyhtymä

PDF

Erikoislääkäri Maarit Peippo, Väestöliiton perinnöllisyysklinikka, 2002

Synonyymit: Laurence-Moon-Bardet-Biedl – oireyhtymä, Laurence-Moon-Bardet-Biedl – syndrooma, Bardet-Biedl syndrome, Laurence-Moon-Bardet-Biedl syndrome

Lyhyesti 

Bardet-Biedl-oireyhtymä (BBS) on eräitä arabiväestöjä lukuun ottamatta erittäin harvinainen oireyhtymä, jonka esiintyvyydeksi on arvioitu 1:150 000. Oireyhtymän pääoireet ovat silmänpohjan rappeuma, kehityksen hitaus ja oppimisvaikeudet, ylipainoisuus, ylimääräiset pikkuvarpaat ja/tai pikkusormet sekä sukurauhasten toimintaan vaikuttavien hormonien vaje. Oireet ilmenevät ylimääräisiä sormia tai varpaita lukuunottamatta vähitellen lapsen iän karttuessa ja diagnoosin on usein päästy vasta kouluikää lähestyttäessä. Diagnoosin asettamiseen vaaditaan neljä mainituista viidestä pääoireesta ellei suvussa ole aiempaa BBS-tapausta.

BBS:ää hyvin läheisesti muistuttavat Laurence-Moon, Alström, Biemond ja McKusic-Kaufman -oireyhtymät. Varsinkin BBS-, Laurence-Moon ja Alström -piirteitä saattaa esiintyä saman sisarussarjankin eri potilailla ja oireyhtyminen lopullinen erottelu toisistaan ratkennee vasta, kun niitten taustalla olevat geenit löytyvät. Toiset asiantuntijat haluavat tässä vaiheessa pitää BBS:ää, Laurence-Moonia ja Alströmiä yhtenä tautikokonaisuutena.

Bardet-Biedl oireyhtymän tärkeimmät piirteet 

Yleensä kymmentä ikävuotta lähestyttäessä alkaa kaikilla BBS-potilailla olla todettavissa silmänpohjan rappeuma eli retinopatia. Sen oireita ovat hitaasti etenevä näöntarkkuuden ja värinäön heikkeneminen, näkökenttien supistuminen ja hämäräsokeus. Retinopatia johtaa merkittävään näkövammaisuuteen yleensä nuorella aikuisiällä. Vaikka retinopatiaan ei tunneta parantava hoitoa, voidaan asianomaista auttaa yksilöllisesti suunnitelluilla kuntoutuksella ja apuvälineillä. Asia on myös huomioitava ammatinvalinnassa. Muita silmäoireita voivat olla sarveiskalvomuutokset (keratokonus), mykiösamentumat, likinäköisyys, hajataitteisuus ja näköhermorappeuma.

Kuulovammaisuutta on raportoitu olevan noin viidenneksellä. Suurin osa niistä on välikorvatyyppisiä vikoja, joitten on arveltu johtuvan välikorvatulehdusten jälkiseuraamuksista. Vain muutamalla prosentilla BBS-potilaita on todettu sisäkorvavaurio. Näin ollen kuulon peruskartoitus on kaikille BBS-potilaille paikallaan ja kuulon seurantaa on harkittava löydöksen ja oireitten mukaan.

BBS-potilaista reilulla puolella on psykomotorisen kehityksen hitautta, oppimisvaikeuksia tai asteeltaan tavallisesti lievää tai keskivaikeaa kehitysvammaisuutta. Tavallinen kehityksellinen ongelma on myös puheentuoton erityisvaikeudet. Huomattava osa BBS-potilaista on älylliseltä tasoltaan täysin normaaleja. BBS:ssä erityisenä liikuntaa haittaavana oireena on osalla potilaita alaraajoihin painottuva haparoivuus (ataksia), joka lievässä muodossa voi ilmetä kömpelyytenä. Pienellä osalla se voi edetä vaikeampaan liikuntavammaan, ns. spastiseen paraplegiaan.

Noin kolmella neljästä BBS-potilasta on ylimääräisiä sormia ja varpaita (postaksiaalinen poly-/syndaktylia). Tarvittaessa ne voidaan poistaa kirurgisesti.

Ylipainoisuus on oireyhtymässä tavallista. Sen ehkäisemiseen voidaan vaikuttaa dieetin keinoin. Näin voitaneen myös ehkäistä tai lievittää oireyhtymässä yleistä kakkostyypin diabetesta.

Suurimmalla osalla BBS-potilaita on erilaisia munuaismuutoksia (fetaalinen lobulaatio, epätasainen parenkyymikato, kortikaaliset, medullaariset ja tubulaariset kystat, kaliksien epämuotoisuus, arvet, munuaispuutos ja erilaiset epämuodostumat). Niitten löytämiseksi pitäisi ultraäänitutkimuksen lisäksi tehdä myös varjoainekuvaus. Munuaistoiminta saattaa vähitellen heikentyä, mikä ilmenee virtsan väkevöimiskyvyn huonontumisena, sokeri- ja aminohappovirtsaisuutena, happo-emästaseen häiriöinä ja voi edetä myös dialyysiä tai munuaisensiirtoa vaativaksi virtsamyrkytykseksi. Kudostutkimuksessa munuaisessa voidaan nähdä mm. mesangiaalista skleroosia ja tubulomedullaarisia kystia. Munuaisoireet voivat ilmaantua missä iässä hyvänsä ja siksi BBS-potilaitten munuaistoimintaa on syytä seurata elämänmittaisesti. Harvinainen BBS-oireyhtymään liittyvä sisäelinoire on maksavaurio (periportaalinen fibroosi, krooninen hepatiitti).

BBS-oireyhtymän eräs tavallinen oire on ns. hypogenitalismi, joka voi ilmetä joko sukuelinten vajaakehityksenä, puberteettikehityksen viivästymisenä tai sukuhormonihäiriöinä sekä tahattomana lapsettomuutena. Toisaalta suurella osalla puberteettikehitys etenee normaalisti ja on raportoitu myös omia lapsia saaneita BBS-potilaita. BBS:ään liittyy lyhytkasvuisuutta, joka on yleensä lieväasteista, mutta voi joskus olla huomattavaakin. 

Perinnöllisyys 

Käytännön havainnot BBS:n esiintymisestä suvuissa sopii siihen, että se periytyy peittyvästi. Peittyvällä periytymisellä tarkoitetaan seuraavaa: Ihmisellä on kutakin perintötekijää kaksi kappaletta eli pari. Toinen parista on peräisin isältä ja toinen äidiltä. Jos lapselle sekä isältä että äidiltä tulee poikkeava perintötekijä, lapsi sairastuu. Vanhemmat ovat terveitä, sillä heillä vain toinen parin perintötekijöistä on poikkeava. Tällaisen pariskunnan kussakin raskaudessa on yksi mahdollisuus neljästä, että lapsi saa kaksi poikkeavaa perintötekijää. Lapsen sairastumisriski on siis 25%.

Sairauden toistumisriski itse potilaan lapselle on sen sijaan pieni. Tämä johtuu siitä, että potilaan puolisolla tuskin on saman harvinaisen taudin perintötekijää, koska sen esiintyvyys väestössä on vähäinen. Samoin potilaan terveen sisaruksen riski saada sairas lapsi on vähäinen. Sukulaisavioliitto saattaa hiukan lisätä lapsen sairastumisriskiä, samoin vanhempien sukujuurten maantieteellinen lähisijainti, koska se voi merkitä etäistä sukulaisuutta.

BBS-oireyhtymää aiheuttavia geenejä tiedetään olevan ainakin seitsemän, joista kuuden sijainti perimässä tunnetaan ja neljä on varsinaisesti löydetty ja niissä olevia geenimuutoksia kuvattu. Suurin osa, 30-40%, BBS-tapauksista näyttäisi johtuvan BBS1-geenissä olevista mutaatioista. Tämä BBS1 periytyy tavanomaisen peittyvän periytymissäännön mukaan. BBS2-, BBS4- ja BBS6- geenien mutaatioista johtuvat BBS-tapaukset periytyvät trialleelisen peittyvän periytymisen mukaan: jotta tauti ilmenisi tarvittaneen yhden peittyvästi periytyneen BBS-mutaatioparin lisäksi vielä toisessa BBS-geenissä oleva mutaatio. Tutkimustyö oireyhtymän periytymismekanismin löytämiseksi sekä oirekuvan ja eri BBS-geenien ja niitten mutaatioitten välisten yhteyksien selvittämiseksi on vilkasta. Jokapäiväiseen BBS:n diagnostiikkaan sopivaa geenitutkimusta ei vielä ole. Niitten puuttuessa BBS:ää ei voida luotettavasti todeta sikiöltä raskauden aikana eikä sen perintötekijän kantajuuden tutkiminenkaan ei ole vielä käytännössä mahdollista. 

Linkkejä ja kirjallisuutta 

Laurence-Moon-Bardet-Biedl Society

Socialstyrelsen, Sverige Laurens-Moon-Bardet-Biedl syndrom

Orphanet, Bardet-Biedl syndrome

Beales PL, Elcioglu N, Woolf AS, Parker D, Flintner FA. New criteria for improved diagnosis of Bardet-Biedl syndrome: results of a population survey. Journal of Medical Genetics 1999:36:437-446.

Katsanis N, Lupski JR, Beales PL. Exploring the molecular basis of Bardet-Biedl syndrome. Human Molecular Genetics 2001:10:2293-2299.

Mykytyn K, Nishimura DY, Searby CC et al. Idebntification of the gene (BBS1) most commonly involved in Bardet-Biedl syndrome, a complex human obesity syndrome. Nature Genetics 2002:31:435-438.