Paras penis
Peniksen koko on ollut puheenaiheena kautta aikojen. Peniksiä on ikuistettu kuviin ja patsaisiin, vertailtu, määritelty ja mittailtu sekä uskottu niille erilaisia merkityksiä. Samoin on tehty naistenkin sukuelimille. Samoin peniksen koon kasvattaminen niin pituus- kuin leveyssuuntaankin eri tavoilla on askarruttanut joitakin miehiä paljon. Seksuaalisen kanssakäymisen kannalta peniksen koko ei kuitenkaan ole ratkaiseva asia.
Penis kasvaa täyteen mittaansa murrosiässä, eikä sen kasvun määrään voi vaikuttaa. Kasvutahti on yksilöllistä, kuten murrosiän kehitys muutenkin ja siihen vaikuttavat henkilön geenit. Jos henkilön pituuskasvu on loppunut, niin peniksenkään kasvua ei enää myöhemmin tapahdu.
Joidenkin tietolähteiden mukaan aikuisen miehen peniksen kokoa voidaan jonkin verran kasvattaa. Usein näitä tietoja ei ole saatu riippumattomilta tutkijoilta, vaan kyseisen ”peniksenkasvatusmenetelmän” myyjiltä.
Pääasiassa penistä kerrotaan voitavan kasvattaa kolmella eri tavalla:
1.) Vetolaitteella. Peniksen venyttäminen mekaanisesti tarkoittaa vetolaitteen käyttöä. Eri valmistajien ja suosittelijoiden mukaan laitetta tulee käyttää päivittäin eripituisia aikoja ja tämän pitää jatkua useiden kuukausien ajan.
2.) Kirurgisesti. Leikkaushoitoja on kahdenlaisia: rasvakudoksen tai jonkin teollisen aineen (silikoni, teflon) asentaminen penikseen, sekä peniksen ja häpyluun välisen tukisiteen katkaiseminen. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa peniksen erektiokulma laskee, mutta penis näyttää pidemmältä ja voi heilahdella sivusuunnassaan vapaammin. Molemmat kirurgiset tavat aiheuttavat varmasti ulkonäkömuutoksia, mutta mahdollisesti myös toimintamuutoksia. Yleensä ne aiheuttavat tuntopuutoksia ja arpikudoksia, mitkä saattavat heikentää nautinnon kokemisen mahdollisuutta. Peniksen suurentamista suosittelevat mainokset usein kertovat, että ”tutkitusti voidaan pidentää ja paksuntaa”. Kuitenkaan riittävistä tutkimuksista tai menetelmien turvallisuudesta ei yleensä kerrota juuri mitään. Myöskään venytyshoitojen tai kirurgisten menetelmien haitoista ei ole juurikaan tutkittua tietoa.
3.) Tyhjiöpumpulla. Pumpun penistä suurentava ominaisuus perustuu siihen, että hetkellisesti penikseen kohdistuva kova imu lisää peniksen verenkiertoa niin paljon, että penis turpoaa. Tämä turvotus laskee viimeistään muutamien tuntien sisällä ja penis palautuu ennalleen. Kova imu saattaa aiheuttaa penikseen kudos- ja verisuonivaurioita.
Penis on tuntoherkkä elin, olipa se minkä kokoinen tai mallinen tahansa. Nautintomahdollisuudet eivät riipu koosta. Jos tunto peniksestä katoaa tai siihen tulee muutoksia, saattaa nautintokyky mennä kokonaan tai osittain. Silloin ei koolla enää ole väliä. Ottaako riski vai jatkaako entisenlaisena? Onko kaikki sen arvoista?Rahaa ja aikaa kuluu paljon. Leikkausarvet, tuntohermojen katkeaminen ja luonnollisen erektion muuttuminen ovat riskejä, joita ei sitten enää todennäköisesti voi korjata ennalleen.
Penis ja itsetunto
On lukemattomia asioita, joihin voi sitoa oman itsetuntonsa. Naisilla sellaisia nykypäivänä ovat esim. rinnat tai hoikkuus. Jotkut miehet sitovat itsetuntonsa penikseensä. Se on surullisen suppea näkökulma.
Pornosta saadut peniksen ”mallimitat” ovat näyttelijävalintojen, kameratrikkien ja kuvamanipulointien tuloksia. Usein nuoret miehet, joilla ei vielä ole varsinaisia seksikokemuksia, vertaavat itseään näihin mahdottomiin ”satuhahmoihin” ja itsetunto saa väärän viestin. Pornon ja median luoma kuva miehen mitoista ja suuren peniksen tarpeellisuudesta asettaa paineita jokaiselle tavalliselle miehelle, joka haluaisi olla supermies. Yleensä tämä vaihe menee kokemuksen karttuessa ohi. Kun saa kokemuksia seurustelusta, huomaa, että rakastunut nainen yleensä rakastaa juuri sitä penistä, joka omalla kullalla on. Silloin huomaa myös sen, että seksissä on kyse paljosta muusta kuin kehon osista.
Luulo siitä, että naisten mielestä peniksen pitää olla iso, on väärä. Jotkut naiset kokevat ison peniksen pelottavana ja jotkut jopa tuntevat sellaisesta yhdynnässä kipua. Voi olla niin, että kookas penis vaikuttaa miehen itsetuntoon ja siksi ehkä myös seksuaaliseen käyttäytymiseen positiivisesti. Hyvä itsetunto auttaa luottamaan itseensä ja näin ollen myös seksuaaliseen ”kyvykkyyteen”. Mutta pelkästään suuri koko ei tee miehestä parempaa rakastajaa. (Lue myös artikkeli ”Klitoriksen mysteeri”)
Jos peniksen koko on ainoa ”miehen mitta”, saattaa miehen kuva itsestään olla kovin haavoittuva. Elämässä on paljon mielenkiintoisia asioita, ei pelkästään seksi tai peniksen koko, ja jokaisesta löytyy paljon ominaisuuksia, joiden varaan voi itsetuntonsa ja maineensa rakentaa. Persoonallisuus, harrastukset ja mielipiteet ovat niitä asioita, jotka auttavat uskaltautumaan paremmin vaikkapa kaveriporukoiden saunailtoihin tai kohtaamaan tulevia kumppaneita tai nykyisen rakastetun. Mutta ennen kaikkea helpottaa elämää oman itsensä kanssa, jos elämä ei pyöri vain peniksen ympärillä.
Paras penis
Monet tuskailevat peniksensä koon kanssa. On hyvä muistaa, että olemme kaikki erilaisia. Valtaosa miehistä jää alle pornon ”normaalimittojen”, jos peniksen keskimitta mitataan pornonäyttelijöiden keskuudesta. Kun keskimitta mitataan koko väestöstä, on se n. 14cm. Ja yleensä kaikki penikset ovat vähintäänkin hyviä, ellei jopa parhaita, sen oman kullan mielestä. Mutta vain yksi asia ratkaisee: se, miten itse osaa peniksestään nauttia!
Miehen Aika
Väestöliitto
(Muokattu 22.7.2010)