Perhe ja työ
Perhetilanteet vaihtelevat ja eri ihmisillä on erilaiset ajankäytön tarpeet. Silti suurimmalla osalla ihmisistä työn ja perheen yhteensovittamisen kysymykset kuuluvat tavalla tai toisella osaksi elämänkaarta.
- Nykyaikana haasteena työelämässä ovat muun muassa pätkätyöt ja työsuhteiden jatkuminen, työssä koettu kiire ja kilpailu sekä työn ja vapaa-ajan sekoittuminen.
- Talouslama vaikuttaa perheisiin eri tavoin: työttömyyden, työttömyysuhan tai liiallisen työkuormituksen kautta.
- Työaikoihin ja -oloihin vaikuttavat ammatin ja toimenkuvan lisäksi monet tekijät, kuten työehtosopimukset, yrityksen tai organisaation koko sekä vallitseva työkulttuuri. Siksi työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksiin ja tarpeisiin voidaan vastata monin tavoin.
Ks. Perheystävällinen työpaikka (kehittämishanke, Väestöliitto 2011-2013)
Näkökulmia perhe ja työ -kysymyksiin
- Vanhempien ja perheen näkökulma
- Työnantajan näkökulma
- Tasa-arvon näkökulma
Ks. opaskirjoja ja tutkimustietoa aiheesta
Ks. Väestöliitto: artikkeleita ja tutkimuksia työn ja perheen yhteensovittamisesta.
Ks. Työterveyslaitos: tutkimustietoa aiheesta (2011); Työterveyslaitos on mukana Perheystävällinen työpaikka -hankkeessa asiantuntijaorganisaationa.
Työelämä ja kilpailun koveneminen:
Kilpailu on koventunut sekä globaalilla että kansallisella tasolla. Työelämän tahdin kiristyminen ja jatkuvat muutokset aiheuttavat stressiä työntekijöille. Vanhempien työn henkiset paineet ja stressi vaikuttavat myös lasten elämään.
Sanottua:
- ”Lama on evoluution julma testi. Siinä mitataan ihmisen sopeutumiskapasiteettia ja tukiverkostojen lujuutta.” (professori Jouko Lönnqvist 2009)
- ”Niin kauhea kiire koko ajan, että välillä miettii… onkohan tässä mitään järkeä.”
(nainen, kahden lapsen äiti, viestintäalalla, 2009)
- ”Seuraavan kerran on ilta vapaana toukokuun alkupuolella.”
(mies, kahden lapsen isä, kiinteistöalalla, kommentoi kokouspainotteista työtään maaliskuussa 2009)
Perhe-elämä ja työ
Perhe-elämä ja perhesuhteet ovat useimmille ihmisille tärkeä voiman lähde. Työnantajan asenteilla ja työelämän käytännöillä on suuri merkitys siinä, miten tasapainoiseksi työn ja perhe-elämän yhdistäminen koetaan.
Varsinkin pienten lasten vanhemmilla arki pitää sisällään paljon vastuuta, arkisia rutiineja ja ristiriitaisia tunteita. Työn ja perheen arjen yhdistäminen on monesti haastavaa.
Perheen ja työn yhdistämistä voidaan työntekijän näkökulmasta kuvata seuraavilla tavoilla:
1. Kahden työpäivän taakka:
- rasitusta syntyy sekä työssä että kotona
- ihminen ei pysty palautumaan työpäivästä, koska perhe-elämä/ arki/ vapaa-aika on myös kuormittavaa.
2. Työpäivästä palautuminen:
- työpäivä on rasittava, mutta ihminen pystyy irrottautumaan siitä vapaa-aikanaan.
3. "Töissä lepäämässä":
- työpäivä on rento, mutta vapaa-aika tai perhe-elämä on kiireistä ja kuormittavaa.
4. Työ ja perhe tasapainossa:
- sekä työpäivä että vapaa-aika tarjoavat sopivasti haasteita ja virkistymistä.
Aiheesta lisää artikkelissa: Rönkä, Anna & Kinnunen, Ulla (2009): "Kun työstä tulee vieras perheessä". Teoksessa Jallinoja, Riitta (toim.): Vieras perheessä. Gaudeamus, 2009.