Puhuttelevia kokemuksia yksinasumisesta

Yksineläjien taloudellisesta tilanteesta ja elinolosuhteista on ollut käytettävissä erilaista tilastotietoa, mutta käytännön elämän ongelmista ja tilanteista ei ole tiedetty kovin paljon. Tätä tiedon aukkoa on paikattu Valtioneuvoston Yksin osana elinkaarta (YSI) -hankkeella, jota on koordinoinut Emma Terämä Suomen ympäristökeskuksesta.

Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos on tehnyt yhteistyötä YSI-hankkeen kanssa muun muassa laadullisen tiedon tuottamiseksi yksineläjien elämästä. Väestöliitossa tehtiin keväällä 2017 Webropol-nettikysely yksineläville. Yleisenä tavoitteena oli edistää yksinelävien tasapuolista yhteiskuntapoliittista kohtelua suhteessa muihin ihmisryhmiin.  

Kyselyyn vastanneet yksinasuvat olivat suurimmaksi osin naisia. Heistä yhdeksän kymmenestä oli asunut aikuisena yhdessä jonkun toisen aikuisen kanssa. Seitsemän kymmenestä oli asunut kumppanin kanssa parisuhteessa, joka oli päättynyt eroon. Joka neljännellä oli jo kokemusta useammasta erosta ja monilla kolmesta tai useammastakin erosta. Heillä oli kokemuksia sekä avo- että avioeroista. Erojen syinä olivat muun muassa erilaiset tavoitteet elämässä ja kumppanin ei-toivotut piirteet, kuten alkoholismi.

Kyselyyn vastanneet yksinasuvat olivat siis tyypillisesti eronneita naisia. Kyselystä tuli esille paljon tietoja siitä, millaista oli ollut elää yksin eron jälkeen. Vastaajien joukossa oli myös koko aikuisikänsä yksin asuneita. Joka kymmenennellä kyselyyn vastanneella oli seurustelukumppani tai erillissuhde. Vaikka he asuivat yksin, heillä oli siis parisuhde, jota kutsutaan erillissuhteeksi.

Yksin asumisen hyvät puolet

Melkein kaikki kyselyyn vastanneet pystyivät nimeämään yksin asumiseen liittyviä etuja. Joka toinen korosti vapautta ja mahdollisuutta päättää omista asioista riippumatta muista ihmisistä. Yksin elävä saa päättää itsenäisesti omasta ajankäytöstään ja aikatauluistaan. Hänen ei tarvitse selitellä menojaan kenellekään ja hän saa seurustella, jos siltä tuntuu. Joka kolmas yksin asuva oli sitä mieltä, että sen hetken asumis- ja elämäntapa oli heidän oma valintansa ja se sopi sillä hetkellä heille hyvin.

Yksin asuvat saattoivat päättää itse arkipäivästään ja he viihtyivät kodissaan hyvin. Kenenkään kanssa ei tarvinnut neuvotella ja tehdä kompromisseja. Monet arvostivat kodin rauhaa ja hiljaisuutta. Kodin sai pitää siinä kunnossa kuin itse halusi ja kukaan ei ollut siellä sotkemassa, vaatimassa siivousta tai häiritsemässä. Ketään ei tarvinnut miellyttää ja ottaa huomioon ja kenenkään vuoksi ei tarvinnut laittautua.

Noin joka kymmenennen yksin asuvan tuntemukset vaihtelivat paljon siitä, kuinka hyvin se elämäntapa heille sopi. Se sopi heille juuri nyt hyvin, mutta tulevaisuudessa he voisivat kaivata erilaista elämää.

Mitä elämästä puuttui?

Yksinasuvilla oli suuri henkisen tuen tarve. Yleinen ongelma oli elämän yksinäisyys. Joka viidennellä yksin asuvalla ei ollut ihmistä, jolta olisi voinut saada tukea. Kaikki ongelmat piti ratkoa yksin. Muutamat kertoivat masentuneensa yksinäisyytensä vuoksi.

Joka toisella oli joku ystävä tai kaveri, jonka tukeen saattoi turvautua. Osa sai tukea vanhemmiltaan tai sisaruksilta. Joka kymmenes sai tukea seurustelukumppaniltaan. Neljä viidestä ei ollut saanut kaipaamaansa tukea vanhemmiltaan. Monet eivät halunneet kuormittaa muita ihmisiä omilla ongelmillaan.

Kysyttäessä saiko kyselyn vastaaja keneltäkään konkreettista apua sitä tarvitessaan, joka viidennellä ei ollut ketään, jolta olisi sitä saanut. Heidän oli tultava kaikissa asioissa yksin toimeen. Joka neljäs nimesi arkielämän avun puuttumisen yksin asumisensa erityiseksi ongelmaksi. Monet naiset mainitsivat tarvitsevansa kodeissaan miehistä tukea ja apua. Tällaisen avun hakemiselle oli korkea kynnys.

Monilla yksin asuvilla oli joku ystävä, joka saattoi heitä auttaa. Joka kolmas saattoi pyytää tällaista apua perheeltään. Jotkut saivat apua omalta lapseltaan tai naapuriltaan. Joka seitsemäs osti apua tarvittaessa joiltakin yritykseltä. Monilla ei kuitenkaan ollut siihen varaa. Tästä koitui hankaluuksia ja turvattomuutta.

Joka kuudes kaipasi itselleen jotakin yhteisöllistä asumismuotoa. Se olisi taannut heille muiden ihmisten seuraa ja sen arveltiin olevan myös edullisempaa taloudellisesti. Se oli suunnitelma B, jos kumppania ei löydy. 

Yksin asumiseen liittyvät erityiset ongelmat

Yksin asumiseen liittyväksi erityiseksi ongelmaksi puolet vastaajista nimesi elämisen ja asumisen kalleuden. Kukaan ei ollut jakamassa elinkustannuksia. Asumiskulut olivat vastaajille paikoin suorastaan ylivoimaisia. Tämä oli monilla eron jälkeinen asumis- ja elämäntilanne. Yksin asuminen koettiin yleisesti turhan kalliiksi tavaksi elää.

Iäkkäämmille rahojen riittäminen terveydenhuoltoon ja lääkkeisiin oli todellinen ongelma. Kaikista sairauksista joutui lisäksi selviämään ilman muiden apua. Se aiheutti turvattomuutta. Yksin asuvat joutuivat myös maksamaan monista asioista ja palveluista suhteellisesti enemmän kuin perheelliset. Erityisen paljon kritisoitiin elintarvikkeiden suuria perhekokoja, jotka tulivat yksin asuville kalliiksi.

Yksin asumisen iso ongelmakokonaisuus oli sosiaalisen ja henkisen tuen vajaus. Joka neljäs kertoi kärsivänsä yksinäisyydestä. Elämä tuntui tylsältä ja heillä ei ollut ketään, jonka kanssa suunnitella asioita. Toteutumattomien sosiaalisten tarpeiden vuoksi yksin asuvat kirjoittivat kokeneensa itsensä arvottomiksi, apaattisiksi ja turvattomiksi. He eivät tulleet ymmärretyiksi.

Joka kolmas ei saanut mitään arvostusta osakseen. Joitakin arvostettiin vain työntekijöinä, ei ihmisinä. Monet kokivat, että he eivät kelvanneet naisina, että heidän ulkonäössään oli jotakin vikaa ja, että heidät leimattiin b-luokan kansalaisiksi. Jotkut olivat kokeneet syrjintää ja sosiaalista eristäytyneisyyttä. Heitä ei kutsuttu mihinkään. Erilaiset sosiaaliset vajeet ja ongelmat olivat kasautuneet.

Pelko jäädä pysyvästi yksin

Noin kolmasosa yksin asuvista oli pelännyt jäävänsä pitkäksi aikaa yksin. Vanhenemisen myötä tämä pelko korostui. Yhtä monilla ei ollut tällaista pelkoa. He uskoivat löytävänsä vielä kumppanin. Joka kolmas oli ajatellut, että heidän piti vain sopeutua tilanteeseen. Joka viides yksin asuva oli varautunut siihen, että ei löydä kumppania. He saattoivat olla kateellisia parisuhteessa eläville ystävilleen.

Tilanteeseen sopeutuneet ja yksin jäämistä pelänneet olivat kokeneet siitä surua ja ahdistusta. He olivat kyynisiä siitä, että kelpaisivat jollekulle. Varsinkin sairastumisen vaikutus omaan elämään pelotti. Sairaat ja ikääntyvät pelkäsivät jäävänsä muiden ihmisten varaan ja he kaipasivat jotakin turvaa. Jotkut naiset olivat kovin lohduttomia miehensä kuoleman jälkeen. Joka viides oli varma siitä, että ei löydä elämäänsä enää koskaan ketään. Tämä saattoi olla heidän pahin pelkonsa koko elämässä. He tunsivat elävänsä sosiaalisesti eristettyä elämää.

Iso vaje oli myös yksin asuvien fyysisessä ja seksuaalisessa läheisyydessä. Noin 70 prosenttia ilmaisi haluavansa sitä lisää.  Joka viides ei pitänyt asiaa tärkeänä, koska he olivat tottuneet tilanteeseen. Joka seitsemäs eli kovassa puutteessa. Näitä tarpeita saattoivat tyydyttää he, joilla oli seurustelu- tai erillissuhde. Hekin olisivat halunneet sitä kuitenkin säännöllisemmin.

Kokemukset epätasa-arvosta

Joka toinen yksin asuva ei kokenut itseään arvostetuksi ja suosituksi muiden ihmisten parissa. Varsinkin suhteessa perheellisiin, yksin asuvat saattoivat tuntea itsensä vähätellyiksi. Jotkut kokivat tulleensa leimatuiksi vaikkapa turhiksi, hankaliksi ja ylimääräisiksi ihmisiksi. Yhteydenotot muihin ihmisiin jäivät heidän itsensä varaan. Joistakin tuntui, että kukaan ei ymmärtänyt heitä ja monet naiset kokivat, että he eivät kelpaa miehille.

Valtaosalla yksin asuvista oli tunne, että he eivät olleet tasa-arvoisia perheellisten kanssa. Taloudellisesti heillä mene perheellisiä huonommin ja erilaiset hankinnat tulevat heille suhteellisesti kalliimmiksi. He eivät kokeneet saavansa yhteiskunnan raha-apua siinä määrin kuin perheelliset. Verotuskohtelu ei ole tasa-arvoista muun muassa kotitalousvähennyksen ja työmatkakulujen vuoksi. He joutuvat maksamaan yksin monet verot, jotka perheelliset voivat jakaa keskenään.

Työelämässä he joutuvat joustamaan työ- ja loma-ajoissa perheellisten hyväksi. Heihin kohdistetaan loukkaavia asenteita, heitä ei kutsuta mukaan perheellisten sosiaalisiin tilaisuuksiin ja heitä painostetaan perheen perustamiseen tai lasten hankintaan. He kokevat muiden vähättelyä.

Monet korostivat sitä, että heidät oli unohdettu yhteiskunnassa tai että heitä syrjitään. Heitä ei oteta huomioon palveluissa. Monien mielestä poliittisilla päättäjillä ei ole ollut mielenkiintoa yksin asuvia kohtaan edes vaaleissa. He pelkäsivät joutuvansa huonosti toimivien kunnallisten palveluiden varaan. Varsinkin haavoittuvuus sairastuessa ja työttömänä pelotti.

Miten nähdään tulevaisuus?

Millaisena nähtiin oma tulevaisuus ja oliko yksin asuvilla siitä joitakin unelmia? Kaikilla niitä ei ollut. Joka kymmenes näki tulevaisuutensa aika ankeana tai synkkänä. He näkivät edessään huonon kohtalon, vanhenemisen ja muiden armoille jäämisen. Se tuntui kamalalta, ahdistavalta ja kauhistuttavalta. Toiveena ja unelmana oli säilyä terveenä mahdollisimman pitkään. Tässä oli jo koettu monia pettymyksiä. Ihmisillä oli halu pitää huolta itsestään. He pelkäsivät, että eivät selviä vanhana kuluistaan ja jäävät muiden armoille.

Joka kolmas yksinasuva toivoi voivansa asua kumppanin tai puolison kanssa. He kaipasivat sopivaa ihmistä vierelleen, rakkautta tai perhettä. He olivat yrittäneet sopeutua elämään yksin, mutta se ei ollut tyydyttävää. Heillä ei ollut yhteistä tekemistä kenenkään kanssa. Reilu kaksi kolmasosaa kaipasi fyysistä läheisyyttä tai seksiä toisen ihmisen kanssa. Jotkut eivät pitäneet mahdollisena, että he vielä joskus voisivat tyydyttää näitä tarpeita. Elämä ilman fyysistä läheisyyttä stressasi heitä.

Monet toivoivat lasta ja muutamat olivat valmiit hankkimaan lapsen vaikka yksin. Tämän lisäksi toivottiin parannusta rahatilanteeseen, parempaa asuntoa, ulkomaanmatkoja ja aktiivisempaa sosiaalista elämää. Sosiaalisten kontaktien kaipuu oli suuri. Sosiaalisten suhteiden puutetta korvaamaan toivottiin lemmikkieläimiä.

Yksin asumisen isoimmat haasteet

Tämän kyselyn tulokset kertovat paikoin hyvinkin konkreettisesti, millaisia vaikeuksia monet yksin asuvat kokevat. Iso haaste on asumisen kalleus. Hankalinta on ihmisillä, joilla on taloudellisia vaikeuksia eikä ketään, jolta he voisivat saada henkistä tai käytännöllistä tukea. Aika monet yksin asuvat ovat kokeneet sosiaalista syrjintää. He eivät koe kenenkään arvostavan tai tarvitsevan heitä. Näillä yksin asuvilla on kovin pessimistinen kuva omasta tulevaisuudestaan. He arvelevat elävänsä loppuelämänsä yksinäisinä. He eivät voi tyydyttää läheisyyden kaipuutaan tai saada kokemuksia unelmissa siintävästä yhteisöllisyydestä.

Köyhillä ei ole varaa ostaa niitä palveluita, jotka auttaisivat heitä selviämään erilaisissa haasteellisissa tilanteissa. He ovat sekä taloudellisesti että sosiaalisesti syrjäytyneitä. Aika usein he tuntevat itsensä turvattomiksi. Joitakin yksin asuvia ikäihmisiä huolestutti jopa se, että heillä ei välttämättä ole varaa edes hautapaikkaan tai ruumisarkkuun. Tämä on hyvinvointivaltion yksi iso musta piste.

Yksinäisyyden tunteiden lisäksi muut sosiaaliset ongelmat ovat yksin asuvilla hyvin yleisiä. Niiden taustalla ovat aiemmat elämänkokemukset ja niiden muovaama alhainen sosiaalinen itsetunto. Taustalla on voinut olla koulukiusaamista, erilaisia pettymyksiä työelämässä, sairauksia, vaikeuksia solmia ystävyyssuhteita ja pettymyksiä parisuhteiden solminnassa. Yksinelävät yksinäiset kaipaavat ihmistä, jolla olisi aikaa ja halua kuunnella heitä ja, jolta he voivat saada arvostusta ihmisinä, miehinä ja naisina. He elävät henkisen ja sosiaalisen tuen puutteessa.

 

Lisätietoja:
Osmo Kontula, tutkimusprofessori
Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto
Puh. 040 582 7369

Lähde:
Osmo Kontula: Puhuttelevia kokemuksia yksinasumisesta. Työpaperi Nro 9. Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto, Ilmestyy toukokuussa 2018.