Väinö Kanniston tunnustuspalkinto 2023 Liina Junnalle

Väestöliitto on myöntänyt vuoden 2023 Väinö Kanniston tunnustuspalkinnon VTT Liina Junnalle. Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin työttömyyden vaikutusta terveyteen ja kuolleisuuteen.

Työttömyys näyttää lisäävän mielenterveyden häiriöiden ja alkoholiperäisten sairauksien riskiä

Työttömien terveys on huonompi ja kuolleisuus korkeampi kuin työssäkäyvien. Nyt palkittu väitöskirja tutkii työttömyyden ja terveyden välistä suhdetta.

Liina Junnan väitöstutkimuksessa selvitettiin työttömien ja työllisten välisiä eroja sairastavuudessa ja kuolleisuudessa. Tutkimuksessa hyödynnettiin kvasikokeellisia tilastollisia menetelmiä, kuten luonnollisia koeasetelmia, joissa tarkastellaan henkilöstövähennyksistä ja työpaikan sulkemisesta johtuvaa työttömyyttä. Lisäksi arvioitiin, missä määrin vammat, mielenterveys ja alkoholiperäiset sekä muut sairaudet vaikuttavat työttömyyden kestoon. Aineistoina hyödynnettiin suomalaisia rekisteriaineistoja.

Ennaltaehkäisevien palvelujen takaaminen sekä työllisille että työttömille tärkeää

Junnan väitöskirja osoittaa, miten lukuisilla tekijöillä, kuten työhistorialla, elämänkokemuksilla ja koulutuksella on vaikutusta työttömien huonompaan terveyteen ja korkeampaan kuolleisuuden riskiin verrattuna työllisiin. Näistä tekijöistä huolimatta työttömyys myös lisää mielenterveyden häiriöiden ja alkoholiperäisen kuolleisuuden riskiä.

Toisaalta terveysongelmat vaikuttavat myös työttömyyden todennäköisyyteen. Esimerkiksi diabetes ja sydänsairaudet, vammat sekä erityisesti alkoholiperäiset ja mielenterveyteen liittyvät terveysongelmat heikentävät työttömien mahdollisuuksia työllistyä. Alkoholiperäiset terveysongelmat voivat puolittaa todennäköisyyden työllistyä kahden vuoden sisällä työttömyyden alusta, ja ne vaikeuttavat erityisesti jatkuvien työsuhteiden löytämistä.

”Monen työttömän työnhakijan työkyky on luultavasti jollakin asteella rajoittunut. Näillä henkilöillä on korkea riski ajautua kasaantuvien terveysongelmien ja heikkenevän työmarkkina-aseman noidankehään”, pohtii Junna.

Myös vanheneva väestö luo lisäpainetta ylläpitää työvoiman työkykyä. Suomessa on jo pitkään puhuttu työvoimapalveluiden kyvystä tunnistaa osatyökykyiset työttömät työnhakijat ja heidän palvelutarpeensa. Palvelupolut kaipaavat kuitenkin parannusta, ja esimerkiksi työttömien kunnallisissa maksuttomissa terveystarkastuksissa on alueellisia laatueroja ja matala käyttöaste. Osatyökykyisten terveyden ja työllistymisen tukeminen onkin yksi keskeisistä haasteista.

Nyt palkitun väitöskirjan tuloksissa korostuvat erityisesti mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvät palvelut, sillä työttömyys on voimakkaasti yhteydessä näihin terveysongelmiin.

”Suomessa käydään paraikaa vilkasta keskustelua työhön kannustamisesta ja sosiaaliturvaetuuksien ja työllistymisen suhteesta. Junnan väitöskirja tarjoaa tärkeitä näkökulmia tähän keskusteluun ja haastaa niin sosiaaliturvajärjestelmää, työllistämispalveluja kuin sosiaali- ja terveyspalveluja tukemaan ihmisiä entistä paremmin heidän yksilöllisistä tarpeistaan lähtien”, toteaa Väinö Kanniston rahaston hoitokunnan puheenjohtaja ja Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta.

Lisätietoja

Liina Junna, tutkijatohtori
liina.junna@helsinki.fi

Tiina Helamaa, rahaston sihteeri
tiina.helamaa@vaestoliitto.fi

Junna, Liina. (2022). Unemployment, health and mortality: evidence from longitudinal register data. Helsingin yliopisto. http://hdl.handle.net/10138/347466


Väinö Kanniston rahasto jakaa joka toinen vuosi tunnustuspalkinnon väestötieteellisestä opinnäytteestä kuolleisuus- ja terveystutkimuksen alalla.

Palkinnon arvo on 1 000 euroa. Väinö Kanniston tunnustuspalkintoa on jaettu vuodesta 1998, kyseessä on nyt 16. palkinto. Palkinto luovutetaan Suomen Väestötieteen yhdistyksen seminaarissa 2.11.23. Aiemmat palkitut löydät verkkosivuilta.