Väestöliitto kartoitti lapsiperheiden asuinoloja mm. Pohjois-Savossa v. 1947.

 

Väestöliitto kiinnitti heti perustamisensa jälkeen huomiota maassa vallitsevaan huutavaan asuntopulaan ja asuntojen heikkoon tasoon. Liitossa nähtiin asuntokysymysten olevan yhteiskuntakehityksen suurimpia ongelmia. Se piti tärkeänä olla mukana heti sotien jälkeen käynnistyneessä jälleenrakentamisessa perheellisten asian ajajana.

Väestöliitto ylläpiti aktiivista asuntopoliittista keskustelua ja vaati perheitä varten suunniteltuja asuntoja ja ihmisten tarpeiden mukaisesti mitoitettuja asuntoalueita. Liiton toiminnanjohtaja Heikki v. Hertzenin vuonna 1946 kirjoittama Koti vai kasarmi lapsillemme -kirja oli tietoisesti laadittu hätähuuto lapsiperheiden asumistason parantamiseksi.

Väestöliitto seurasi kiinteästi asuntokysymysten ympärille syntynyttä keskustelua. Vuonna 1948 maan hallitus kutsui v. Herzenin kolmen miehen muodostamaan komiteaan. Sen tehtävänä oli laatia suunnitelma sellaisen valtionelimen aikaansaamiseksi, joka hoitaisi keskitetysti asuntotuotannon ja sen rahoituksen. Näin syntyivät Aravalait, jotka tulivat voimaan vuonna 1949.

Väestöliitto kaipasi myös konkreettisia toimenpiteitä kaupunki- ja asuntosuunnittelun sekä asuntotuotannon uudistamiseksi. Vuonna 1951 liitto osti Hagalundin kartanon 238 hehtaarin maa-alueen Espoosta. Sinne alettiin rakentaa Tapiolan puutarhakaupunkia. Liitto perusti yhdessä Virkamiesliiton, Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien ja Vuokralaisten Keskusliiton kanssa Asuntosäätiön, jonka tavoitteena oli kehittää sosiaalista asuntorakentamista ja luoda yhtenäisiä puisto- ja puutarhavaltaisia asuntoalueita lapsiperheiden tarpeisiin. Tapiolan rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1953, ja ensimmäiset asuintalot valmistuivat vuonna 1954.

Tapiolan peruskiven laskemistilaisuus vuonna 1953