Saavutettavuusseloste

Väestöliitto ry saavutettavuusseloste

Tämä saavutettavuusseloste koskee palvelua www.vaestoliitto.fi ja on laadittu / päivitetty 27.11.2020. Palvelua koskee laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta, jossa edellytetään, että julkisten verkkopalvelujen on oltava saavutettavia.

Olemme arvioineet palvelun saavutettavuuden itse

Digipalvelun saavutettavuuden tila

Väestöliiton uudet sivut julkaistaan 1.12.2020. Ne on rakennettu mahdollisimman tarkkaan saavutettaviksi; kontrastit, fontit ja leipäteksti ja sen käyttö sekä kuvien käyttö täyttävät saavutettavuuden vaatimukset. Sivuston tekninen toteuttaja on sitoutunut tekemään sivuista omalta osaltaan saavutettavat.

Sivusto täyttää suurelta osin saavutettavuuden vaatimukset, mutta sillä on kuitenkin poikkeuksia, joista kerromme alempana.

Ei-saavutettava sisältö

Väestöliitolla on oma tutkimuslaitos, Väestöntutkimuslaitos, jonka tuottamat tutkimukset ja raportit ovat tärkeitä toimintamme kannalta. Ennen vuotta 2018 julkaistut tutkimukset ovat sivuilla pdf-tallenteina, eivätkä ne täytä nykyisiä saavutettavuuden vaatimuksia. Vetoamme niiden osalta kohtuuttomaan rasitteeseen; meillä ei ole mahdollisuutta ruveta muokkaamaan niitä saavutettaviksi. Vuoden 2018 jälkeen ilmestyneet julkaisut toimitetaan vuoden 2020 loppuun mennessä sivuille saavutettavina verkkojulkaisuina.
Myös syksystä 2020 alkaen ilmestyneet pdf-tallenteet tutkimuksista ja raporteista ovat saavutettavia.

Maahanmuuttajien sivuilla olevat julkaisut (pdf) ovat aiemmin julkaistuja, eivätkä nämä täytä kaikilta osin saavutettavuuden vaatimuksia. Samoin ammattilaiset -sivuilla ja Poikien Puhelimen sivuilla on ei-saavutettavia julkaisuja ja raportteja, joiden osalta vetoamme kohtuuttomaan rasitteeseen. Uudet julkaisut toimitetaan näidenkin osalta saavutettaviksi.

Väestöliiton kaikki lausunnot ja kannanotot vuosilta 2019 ja alkuvuodesta 2020 eivät täytä saavutettavuuden vaatimuksia. Muokkaamme valtaosan omista lausunnoistamme ja kannanotoista saavutettaviksi mahdollisimman nopeasti.

Miten toimit, jos havaitse saavutettavuuspuutteen?

Huomasitko saavutettavuuspuutteen digipalvelussamme? Kerro se meille ja teemme parhaamme puutteen korjaamiseksi

Sähköpostilla

viestinta@vaestoliitto.fi

Valvontaviranomainen

Jos huomaat sivustolla saavutettavuusongelmia, anna ensin palautetta meille eli sivuston ylläpitäjälle. Vastauksessa voi mennä 14 päivää. Jos et ole tyytyväinen saamaasi vastaukseen tai et saa vastausta lainkaan kahden viikon aikana, voit tehdä ilmoituksen Etelä-Suomen aluehallintovirastoon Avautuu uuteen ikkunaan. Etelä-Suomen aluehallintoviraston sivulla kerrotaan tarkasti, miten ilmoituksen voi tehdä ja miten asia käsitellään.

Valvontaviranomaisen yhteystiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Saavutettavuuden valvonnan yksikkö
www.saavutettavuusvaatimukset.fi
saavutettavuus(at)avi.fi
puhelinnumero vaihde 0295 016 000