(Kuva: Shutterstock)

 

Kun Mirka Alfreds-Välimäelle tapahtuu jotakin suurta, ensimmäisenä siitä kuulee oma mummo Liisa Mikkonen. Kuinka he ylittävät sukupolvien kuilun?

Pöytään on katettu kahvia, voileipää ja mustikkamuffinsseja. Kiuruvedeltä vierailulle saapunut mummo Liisa Mikkonen, 77, on häärinyt tyttörensä keittiössä Nokian Siurossa koko aamun. Tyttärentytär Mirka Alfreds-Välimäki, 34,  saapuu paikalle kotoaan toiselta puolelta Nokiaa kiitollisena valmiista voileivistä. 

"Arvasin, ettei Mirka ole syönyt", mummo kertoo. Tai jos tarkkoja ollaan, hän tietää. "Lapsesta asti olen ollut sellainen, etten pysty aamuisin pariin tuntiin syömään", Mirka vahvistaa. Pöydän päässä istuva mummo tietää Mirkan tavat tarkalleen, koska hän on ollut Mirkan elämässä läsnä aina. Heidän suhteensa on poikkeuksellisen läheinen. 

Kun Mirka seitsemän vuotta sitten teki esikoisestaan raskaustestin, hän soitti ensimmäiseksi - mummolle. Ei puolisolle, äidille, siskolle tai ystävälle. Perään hän lähetti vielä kännykkäkuvan raskaustestitikusta. 

"Ajattele nyt! Kyllä mekin pöllöjä ollaan", Mirka taivastelee ja katsoo mummoaan, joka hymyilee takaisin. Mummo sai ensimmäisenä kuulla myös Mirkan kihlautumisesta. Miten mummosta on tullut Mirkalle näin läheinen?

Hellyydestä se alkoi

Kultapörriäinen. Se Liisalle tuli ensimmäisenä mieleen, kun hän heinäkuussa vuonna 1982 näki synnytyssairaalassa vastasyntyneen tyttärentyttärensä. "Hän oli kapalossa ja hänellä oli mustat, paksut hiukset. Vain siivet puuttuivat", Liisa kertoo. Mummo siis oli se, joka hellyydellään istutti läheisyyden siemenen. Kun Mirka oli pieni, mummola sijaitsi Tampereen keskustassa Kyttälässä. Keittiö, sauna, pikkukammari ja kukalliset, keltaoranssit lakanat. Kuvamuistot tuovat Mirkan mieleen turvallisuuden ja läsnäolon.

Mummolaan kuuluivat loppumattomat vaahtokylvyt sekä pukeutumisleikit, joissa vaatehuone käännettiin ylösalaisin. Kun mummo alkoi papan kanssa viettää kesiä Kiuruvedellä nuoruutensa maisemissa, kouluikäinen Mirka matkusti sinne kesäisin kuudeksikin viikoksi. Mummo paistoi pihalla lettuja, ja kaikki naapuruston lapset saivat tulla kesteihin. 

"Mummolla oli hirveä saavillinen lettutaikinaa, ja me mukulat juoksimme edestakaisin", Mirka kertoo.
Joskus Mirka oli mustasukkainen. Hän ei halunnut jakaa mummoa. Mutta vähän vanhempana hän ymmärsi, että hänellä on sellainen mummo, josta riittää muillekkin. Liisa ei kokenut rankaksi lasten hoitamista esimerkiksi kesälomilla. " Aina odotimme, että koulu loppuu ja kesäloma alkaa", Liisa kertoo.

Yhteiset itkut ja naurut

Vaikka mummola veti puoleensa, ei Mirkalla suinkaan ollut onnetonta kotona. Myös suhde omaan äitiin on läheinen. Lapsena Mirka kertoi asiansa äidille tai mummolle sen mukaan, kumpi sattui olemaan paikalla. "Jos minulle tapahtuu jotakin kivaa, sekä äiti että mummo osaavat iloita kanssani ilman kateuden ripettäkään. Se on oikeaa iloa ja onnea, jonka tuntee nahoissaan", Mirka kertoo.
Mutta.
"Äiti on enemmän sellainen jalat maassa - tyyppi, joka palauttelee minua sfääreistä." Mummon kanssa on toisenlaista, koska hän on luonteeltaan yhtä herkkä kuin Mirka. Molemmat purskahtavat helposti itkuun ja nauruun. "Oli sitten ristiäiset, häät tai mitkä vaan, kun joku sanoo jotain kaunista, me mummon kanssa hoidamme itkupuolen."

Herkkänä ihmisenä mummo osaa myös rauhoitella ja rohkaista tarvittaessa. Kuten vuonna 2003, kun Mirka oli ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Matkan määränpää oli Kanaria ja seurueessa mummo, Mirka, äiti ja isä. Kun Mirkan lentopelko puhkesi koneessa itkutulvana, mummo piti kädestä käytävän yli ja huhuilu stuertilta vilttiä. Kanarialla Mirkalla ja mummolla oli kahdestaan yhteinen bungalowi. He kävelivät niin paljon, että Mirkalle tuli marssimurtuma jalkaan. En ole ikinä nauranut niin paljon. En muista, että ikinä olisi ollut niin hauskaa lomalla", Mirka hehkuttaa.

Kuunnelkaa vanhoja

Mummo onkin Jumala. Tämän lauseen Mika kuuli viisivuotiaana puolukkametsässä pikkusiskonsa suusta. Mummo oli istahtanut mättäälle, joka oli rinteessä tyttöjen yläpuolella. Pikkusiskon silmissä mummo istui taivasta vasten korkealla kuin Jumala. Lausahdus jäi elämään, ja se muistui Mirkan mieleen kolmekymppisenä, kun hän kirjoitti romaanin nuoren naisen suhteesta isoäitiinsä. Pienkustantamon tänä vuonna julkaisema kirja sai nimekseen Mummo on Jumala.

Romaanista huokuu valtava kunnioitus isovanhempien sukupolvea kohtaan. Eikö nuorten kuulu myös kritisoida vanhoja aikoja ja tapoja, jota elämä menisi eteenpäin? Sellainen ei ole ainakaan Mirkan heiniä. "Jos vähänkin enemmän kuuntelisimme vanhoja, historia ei toistaisi niin paljon itseään", Mirka pohtii.

Samat arvot yhdistävät

Mirkalle ei tule mummon kanssa kiistaa uskonnosta, seksuaalivähemmistöjen oikeuksista tai muistakaan arvokysymyksistä, jotka tyypillisesti erottavat nuoria ja vanhoja. Yhteisymmärrys on osaltaan myös mummon ansiota. Mirkan kavereihin kuuluu homoja ja lesboja. "Mummo tuntee osan heistä, muttei ole koskaan jaotellut saati laittanut ihmisiä paremmuusjärjestykseen sellaisten asioiden perusteella." Mirka taas puolustaa henkeen ja vereen vanhusten oikeksia, ja kokee jopa syntyneensä väärään aikaan. Mirkaa ärsyttää kun nuoret valittavat haikailemista vanhoihin hyviin aikoihin. 

"Itse haaveilen siitä, että lankapuhelimet tulisivat takaisin." Mirkan mielestä jokainen pitkän elämän elänyt ansaitsee arvostuksen. Merkityksellisiä ovat jokaisen pienet tarinat ja elämänkokemukset. "Mielestäni monet vanhat ihmiste ovat osanneet arvottaa elämänsä oikein. Monellekaan tärkeitä ei vät ole olleet raha ja omaisuus, vaan rakkaus ja läheiset ihmiset." Mirka on seurannut perhe-elämässään mummonsa esimerkkiä: hän hoitaa 4- ja 6-vuotiata poikiaan itse kotona. Mummokin hoiti aikoinaan kahta tytärtään kymmenen vuotta kotona. Hän on tukenut Mirkaa sanoen : sitä ratkaisua et kadu.

" Se on varmaan meidän yhteinen juttumme, että olemme noihin lapsiin ihan höprähtäneitä", Mirka sanoo ja katsoo mummoa silmiin. Mirkalle on tärkeää se, ettei lapsia tarvitse kiskoa aamulla ylös kukonlaulun aikaan. Hän haluaa tietää koko ajan, mitä lapset tekevät ja mitä heille kuuluu. "Kun esikoiseni menee syksyllä esikouluun, joudun luopumaan hänestä neljäksi tunniksi joka päivä", Mirka tuskailee. 

Pikku kina ei erota

Pahiten Mirka ja Liisa riitelivät silloin, kun Mirka oli teini-ikäinen ja viipyi kaupungilla yli kotiintuloajan. Mummo haistoi tupakan ja valisti, että tupakointi on epäterveellistä ja rumannäköistä. Joskus Mirka ärähteli ja kiroili takaisin. "Aina on voinut luottaa siihen, ettei mummo hylkää, vaikka hänelle huutaisi muutaman ärääpään", Mirka sanoo. Joskus Mirkalle ja Liisalle tulee yhä pientä sanaharkkaa esimerkiksi kodin siisteydestä. Suurpiirteinen Mirka käyttää vapaahetkensä siistimiseen ja järjestelyn sijaan piirtämiseen, maalaamiseen ja kirjoittamiseen. KKun Liisa tulee kylään, hän törmään luovaan kaaokseen: toinen kenkä on olohuoneessa ja toinen eteisessä. " Paikka kaikelle ja kaikki paikallaan. Järjestyksen pito on helppoa, kun vain laittaa tavarat aina omille paikoilleen", mummo opettaa. Mutta oppi ei mene perille. Murkankin tavaroilla on paikat, mutta jostain syystä esineet eksyvät. 

Joskus mummo yrittää elää talon tavalla, ja potkaisee pölypallon sohvan alle sen sijaan, että hakisi imurin tai rikkakihvelin. "Emme riitele, mutta emme aina myöskään ymmärrä toistemme ajatustapaa", Mirka summaa. 
Jos Mirka jotakin kummastelee mummon sukupolvessa, niin kykenemättömyyttä joutenoloon. Mummo häärää ja touhuaa jatkuvasti, kun taas Mirka voisi joskus maata sohvalla koko päivän. Mummo taas ei ymmärrä sitä, miksi koko ajan pitää ostaa uusia leluja tai muuta muovikrääsää. Olkoonkin, että hankinnat tehdään kirpputorilta. Mummon ja Mirkan kiistanaiheet eivät kuitenkaan ole sellaisia, että ne erottaisivat heitä tisistaan. Pieni kina kuuluu läheisyyteen.

Miltä mummosta tuntuu?

Vuosian varrella Mirka on kysyny mummolta monia henkilökohtaisia asioista: Miltä tuntuu, kun puoliso kuolee? Miten saa pitkän liiton kestämään? Mummon elämänkokeumsiin hän on peilannut omia tuntojaan. Mutta entä mummo, mistä hän ammentaa henkistä tukea?
Liisalla on Kiuruvedellä oma eläkeläisyhdistyksen korttipelirinkinsä, sekä yksi hyvä ystävätär, jonka kanssa voi jakaa salaisuuksia. " on hyvä, että mummollakin on perheen ulkopuolisia ystäviä. Pääsee tuulettamaan ajatuksia", Mirka sanoo. Hän malttaa myös päästää mummosta irti välillä, vaikka ikävä itkettää molempia jo monta päivää etukäteen. Liisa nousee kahvipöydästä ja alkaa touhuta. Keittiön sivupöydältä hän löytää paikallislehden, jossa on artikkeli Mirkan taannoisesta kirjanjulkistamistilaisuudesta. Kuvassa Mirkalla on päällään vihreä poncho. " Taidan napata itselleni tuon ponchon", mummo tuumii. Vihreä on molempien threinen lempiväri. 

"Tottakai sä sen saat", Mirka sanoo, halaa mummoa hellästi ja painaa nenänsä harmaaseen tukkaan. " Mulla on niitä kaksi"

Artikkeli: Seura 33/2016 / Teksti: Sanna-Kaisa Hongisto