(Kuva: Shutterstock)


Helin suhde anoppiinsa Ritvaan on vaikeutunut lapsen syntymän jälkeen. Aikaisemmin Helillä oli melko
etäiset välit anoppiinsa Ritvaan. He tapasivat muun perheen mukana noin kerran vuodessa, eikä Helin mies Aarokaan välittänyt tavata äitiään sen useammin. 

Harvoihin tapaamisiin oli päädytty parin tunnin ajomatkan takia, mutta ketään harvat tapaamiset eivät tuntuneet muutenkaan haittaavan. Ritva soitti välillä pojalleen, mutta Heli ja Ritva eivät jutelleet koskaan puhelimessa. 

Kun Heli synnytti esikoisensa, tilanne muuttui. Ritva haluaa tavata paljon useammin, koska hän haluaa nähdä lapsenlastaan mahdollisimman usein. Ritva ja Heli eivät kuitenkaan ole mitenkään läheisiä, joten Helistä tuntuu hankalalta ottaa kotiinsa vastaan kyläilemään puolituntematon ihminen niinkin usein kuin kerran kuussa. Tilannetta ei ole helpottanut sekään, että Ritvalla on tapana antaa kodin ja lapsen hoidosta hyvää tarkoittavia neuvoja, joista Heli on eri mieltä. Ritvalla on myös tapana ilmoittaa tulostaan. Hän ei siis erikseen koskaan kysy, voiko hän tulla käymään. Hän vain soittaa tulevansa. Helin mielestä
tämä on niin ärsyttävää, että hän on alkanut ilmoittaa vierailujen olevan välillä ei-toivottuja.

Tästä Ritva on loukkaantunut. Aaroa äidin ja vaimon huonot välit häiritsevät, mutta hän on asettunut vaimonsa puolelle. Helin mielestä anoppiin olisi aiheellista palauttaa mahdollisimman etäiset välit ja tavata harvemmin. 

Onko Ritvalla ja Helillä vielä toivoa luoda parempi sukulaissuhde, jotta lapsella olisi mahdollisuus läheiseen
mummoon?

Kirjoittaja: Hertta-Mari Kaukonen 

 

Unohtuuko lapsen etu?

VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien. 

Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?

Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.

Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.


Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta.

Minna Oulasmaa
perheneuvonnan koordinaattori, pari- ja seksuaaliterapeutti, työnohjaaja, terveydenhoitaja
Vanhemmuuskeskus Väestöliitto

Artikkeli: Seura 35/2016