Koti ja perhe

Kodin ilmapiiri viestittää lapselle ja nuorelle sanattomasti monenlaisia asioita. Kodin pitäisi olla itsetuntoa lisäävä, hyväksyvä, tasa-arvoinen ja turvallinen. Tällä tavalla pelisäännötkin muotoutuvat kuin itsestään.

Jokaisella perheenjäsenellä on kotia ja muuta perhettä koskevia oikeuksia ja velvollisuuksia, joista sovitaan yhdessä. Vanhemmat joutuvat joskus muistuttamaan murrosikäistä nuorta kodin velvoitteista.

Nuorelta voi edellyttää oman huoneen siivoamista ja omalla vastuulla olevan kotityön hoitamista. Töihin osallistumalla nuori oppii samalla hoitamaan omaa tulevaa kotiaan.

Vanhempien yhteispeli takaa lapsille ja nuorille turvallisimman kasvuympäristön. Murrosikäiset osaavat taitavasti hakea tukea siltä vanhemmalta, joka helpommin antaa periksi.

Läheiset ihmissuhteet ovat antoisia ja haastavia. Kun nuori etsii itsenäisyyttään, sisarussuhteet ovat nuorelle perheessä hyvä tuki ja pahin haastaja. Parhaimmillaan nuorta tukee myös suvun ja isovanhempien kanssa vietetty aika, heiltä saatu huomio ja elämänkokemuksen välittäminen.

Perheen yhdessä viettämä aika on tärkeää, vaikka nuori kapinoisikin sitä vastaan. Esimerkiksi yksi ilta viikossa voidaan rauhoittaa yhdessäololle: ”Köllöttelykeskiviikkona” tehdään yhdessä jotain tai vain oleillaan kotosalla ilman, että kenelläkään on kokouksia, harrastuksia tai omia kaverimenoja. Lapset ja nuoret tottuvat tähän, etenkin jos se on perheen tapa siitä alkaen, kun lapset ovat pieniä.