Väestöliiton parisuhdepuhelin toimii numerossa 040 6794770. Emme vastaa tekstiviesteihin. Vastaajina ovat Väestöliiton asiantuntijat. Palvelemme teitä tiistaisin ja torstaisin klo 13-15. Palvelu tarjoaa asiantuntijatietoa parisuhteesta ja sen hyvinvoinnista. Tarvittaessa ohjataan palveluiden piiriin. 

Puhelin on tarkoitettu tavallisille ihmisille ja erityisesti pienten lasten vanhemmille. Yhteyttä voi ottaa, vaikka varsinaista ongelmaa tai kriisiä ei vielä olisikaan. Oikeita tai vääriä kysymyksiä ei ole. Numeroon on mahdollista soittaa nimettömänä. Keskustelu on luottamuksellista ja päivystäjä vaitiolovelvollinen. Päivystäjällä on kuitenkin lastensuojeluilmoitusvelvollisuus, mikäli puhelussa tulee ilmi lapsen terveyden tai hyvinvoinnin vaarantavia asioita.

Lisätietoa Väestöliiton parisuhdepuhelimesta löydät Hyvä kysymys -palvelusta: Väestöliiton parisuhdepuhelin

Perheväkivaltatilanteissa saat apua parhaiten ensi- ja turvakodeista tai soittamalla Nollalinjaan tai Naisten Linjaan

Mikäli sinulla on akuutti ongelma, käänny oman terveyskeskuksesi tai Valtakunnallisen kriisipuhelimen puoleen

Parisuhteen kysymykset saattavat olla niin henkilökohtaisia, että niistä keskusteleminen on joillekin puhelimitse helpompaa kuin kasvotusten. Pienillä paikkakunnilla avun hakemista vaikeuttaa ehkä työntekijöiden mahdollinen tuttuus.

 

 

 

Anna palautetta

Haluatko antaa parisuhdepuhelimelle ruusuja tai risuja? Anna palautetta tästä.