Yksityisyys tarkoittaa lähinnä fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta, oman arvokkuuden tunteen säilyttämistä ja itseään koskevan tiedon kontrollointia. Kysymys on myös mahdollisuudesta torjua sivullisten tunkeutuminen omaan elämään ja oikeudesta olla toisinaan yksin. ”Yksityisyyden” ala on täten laaja. Siksi on mahdollista puhua yksityisyyden suojasta, intimiteettisuojasta, persoonallisuuden suojasta ja tietosuojasta – tarkoittaen niillä osin samoja, osin eri asioita. Yksityisyyden suojaa koskevat keskeisimmät määräykset sisältyvät Suomen 1.3.2000 voimaan tulleeseen perustuslakiin. Se antaa vahvat takeet sille, että kenenkään yksityisyyttä ei saa loukata perusteettomasti. Tietosuojaa koskevat keskeisimmät säännökset sisältyvät vuoden 1999 henkilötietolakiin. Siinä säädetään muun muassa tietojen keräämisestä, tietojen virheettömyydestä ja tietojen käyttämisestä määrättyyn tarkoitukseen. Arkaluonteisia tietoja saadaan kerätä vain henkilötietolaissa täsmennetyin perustein. Pääsääntöisesti jokaisella on oikeus tarkistaa itseään koskevat tiedot ja vaatia virheellisten tietojen korjaamista. 

Lokakuussa 2004 tuli voimaan uusi laki yksityisyyden suojasta työelämässä. Siinä säädetään muun muassa huumausainetesteistä ja –todistuksista, kameravalvonnasta sekä sähköposteihin tutustumisesta. Huumausainetestejä voidaan pitää lähinnä vain niillä työpaikoilla, joissa huumausaineiden käytöstä on vaaraa muille henkilöille (vaikkapa liikenteessä tai rakentamisalalla). Kameravalvonta on mahdollista, jos siihen on erityisiä syitä. Työnantajan on tällöin informoitava työntekijöitä kameravalvonnasta. Sähköposteihin tutustuminen tapahtuu pääasiallisesti vain työntekijän luvalla. Mainitun lain on oltava nähtävillä työpaikoilla, ja itse kunkin saattaa olla paikallaan tutustua itse säännöstekstiin.